Maailman parasta

Pieni ihminen pyytää yöllä viereen nukkumaan. Käpertyy kainaloon, ottaa kaulasta kiinni, kuiskaa "äiti" ja nukahtaa. Halaa edelleen tiukasti.

Wilson 1 v.

Vuosi sitten aamulla klo 9.14 syntyi Wilson. Tänään se kävelee ja sanoo joitakin sanoja, osaa soittaa useita soittimia ja teeskennellä kakkahätää, jotta pääsisi pois ruokapöydästä.
Ollaan muisteltu pitkin päivää mitä tehtiin vuosi sitten. Aika vähäisiä oli ne tekemiset. Maattiin Naistenklinikalla ankeessa perhehuoneessa ja odotettiin seuraavaa ruoka-aikaa, tuskailtiin kun sillä ei ole langatonta nettiä. Yritettiin lähteä kotiin, ei päästetty. Ulkona riehui räntämyrsky. Wilsonin isä kävi illalla keikalla, sillä välin kävin lastaamassa tarjottimellisen iltapalaa. Lastasin sitä niin paljon, etten edes kehdannut pyytää apua sen kuljettamiseen huoneeseen vaan asettelin tarjottimen Wilsonin sängylle. Nyt vähän naurattaa, että edes otin koko Wilsonin mukaan, olisihan se vähintään lähtenyt karkuun jos olisi jäänyt yksin huoneeseen nukkumaan kolmeksi minuutiksi..
Tänään meillä oli bileet, puhallettiin ensimmäinen kakkukynttilä, avattiin paketteja. Valtavasti henoja lahjoja, kiitos kaikille niistä! Otin tosi paljon kuvia, mutten jaksa siirtää niitä koneelle, enkä tiedä enää mihin siivosin koneen pois tieltä. Kuvitelkaa siis tähän Wilson ja sen isä puhaltamassa kakkukynttilää.

Villahaalari

Kyllä toppapuvun alla pitää olla kunnon villaa sanon minä! Lastenrättikauppojen myyjät on niiiin erimieltä, pitää olla fleece ja kengissä tekniset sukat. Kyllä villa vaan on teknisten ykkönen sanon minä edelleen.

Neuloin Wilsonille talveksi villahaalarin itse. Ohje on Garn Studion. Alkuperäinen malli on tonttupukuun, mutta väriä vaihtamalla saa vähemmän jouluisen. Lisäksi vaihdoin resorien helmineuleen joustinneuleeksi ja neuloin ohjetta pidemmät lahkeet. Haalarimalli on jo vauva-Wilsonilla hyväksi havaittu, joten tällä mennään varmaan pari talvea kun ohjetta löytyy aina 104 senttiin saakka.

Wilson kävelee. Konttaamisen turvaudutaan vain äärimmäisessä kiireessä. Kyllä se juokseekin, mutta ei toistaiseksi pääse juoksemalla yhtään kävelyä nopeammin, jalat vaan heiluu vikkelämmässä tahdissa.

Villamyssy

Superhelppo kypärämyssy neuloontuu yhdessä illassa ja aikaa jää muuhunkin. 

Minä käytin kaksikertaista Dropsin Alpacaa, mutta tämä ohje luonnistuu langasta kuin langasta.

Tarvitset mittanauhan, pehmeää villalankaa, pitkät puikot, sukkapuikot ja parsinneulan.

Käytän esimerkinä omaa tekelettäni, suluissa lukemat.

Mittaa lapsen pään yli korvien edestä leukaperästä leukaperään, mielellään hiukan leukojen alle (35 cm). Katso lankakerän vyötteestä neuletiheys (17) ja laske tarvittavat silmukat lapsen pään mukaan (60). Ota lankaan sopivat puikot (5mm).

Luo silmukat pitkille puikoille ja neulo 2 cm joutinneuletta tasona, 2o, 2n. Jatka sileää neuletta. Älä neulo kerrosten ensimmäisiä vaan nosta puikolle. Mittaa taas lapsen pää otsalta päälaen yli. Neulo sileää tämä senttimäärä (14cm).

Aloita kavennukset. Loput piposta tehdään kuin sukkien kantapää. Laske kuinka monta silmukkaa tekee 8-10 cm (12). Vähennä tämä silmukkamäärä kokonaissilmukkamäärästä (48) ja jaa kahtia (24). Reunoille jää siis 24 silmukkaa ja keskelle 12. Neulomme tästä eteen päin vain näillä keskimmäisillä jotka yhdistetään reunoihin kaventaen eli neulomalla kaksi silmukkaa yhteen.

Neulo reunan silmukat (24) ja keskiosasta yhtä vaille kaikki (11). Neulo kaksi seuraavaa silmukkaa yhteen. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka puikolle neulomatta. Neulo taas yhtä vailla kaikki silmukat (11) ja kaksi seuraavaa yhteen. Käännä työ. Nyt erotat työstä keskiosan ja reunat. Keskiosan, takaraivon, viimeiset silmukat neulotaan aina yhteen reunan, ohimoiden, ensimmäisten kanssa. Jatka kunnes ohimoilla ei ole enää silmukoita jäljellä.

Nosta myssyn helmasta silmukat sukkapuikoille. Luo leuan alla sama määrä silmukoita kuin keskiosassa, takaraivolla on (12). Neulo joutinneuletta suljettuna muutama sentti. Päättele mahdollisimman löyhästi.

En ole mikään neuleohjeen kirjoittaja, ei niin mitään kokemusta, mutta eiköhän tuosta nyt jonkun tolkun ota vaikkei mikään neulojaguru olisikaan.

Ja kuten kuvista näkee, niin pingotus ja höyrytys ei jotenkin ole mun juttu..

Let it snow

Jos räntä ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini niin eipä niin erityisesti lukeudu myöskään lumi. Paitsi että tekisi mieli kiljua riemusta kun maa on jo ihan valkoinen. Lisää, lisää!
Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon kaamosmasennustunnelin päässä näkyy valonpilkahdus eikä sängystä nouseminen tuntunut ajanhukalta. Pikkasen jo ehti hirvittää kun vuoden pimeimpään kohtaan on vielä monta viikkoa. Älkääkä käsittäkö väärin, mieleni ei ole maassa, elämäni on iloa täynnä. Fyysinen jaksaminen on vain koetuksella pimeyden keskellä. Lämmöllä jo odotan jokavuotista kaamosunettomuutta, hehheh..

Pakkastakin taitaa olla tai ainakin tuulee niin kovin, että voin vihdoin laittaa uuden talvitakin päälleni.
Toivottavasti lunta on huomenna jo niin paljon, että päästään pulkkamäkeen. Tarvitaan vain pulkka, onneksi Etola on muutaman sadan metrin päässä. Wilson saa vauvapulkan synttärilahjaksi ensi viikolla, kiskon sitä siinä sitten joka paikkaan.

Räntää

En ole koskaan ollut niin iloinen räntäsateesta kuin äsken! Tai oikeammin en ole koskaan ikinä aikaisemmin iloinnut räntäsateesta niin yhtään.

Mutta nyt se ennakoi huomiseksi luvattua lumisadetta. Ihan sama kuinka kosteana tulee kunhan jää maahan sen verran, että katkeaa tää loputon lohduton pimeys.

En muista minä vuonna viimeksi olisin rypenyt näin syvällä kaamosmasennuksen syövereissä. Tai minä vuonna viimeksi kuljin vielä marraskuun lopussa syystakissa. Haluan talven. Haluan pakkasta. Haluan vetäytyä sohvalle villapeiton alle aina maaliskuuhuun saakka ja syödä voileipiä.

Snurre ja trikookude

Mulla on varastossa kohtullisen komia kasa kulahtaneita mustia trikoovaatteita, kuteiksi. Niitä on tullut kerättyä vuosien saatossa ja muutettuakin muutama kerta. (Äly ho-hoi!)

Kesällä tartuin toimeen, raahasin pinoni parvekkeelle, arvelin homman olevan pölyistä ja siksi ulkosalla suoritettavaa. Teroitin sakset ja aloin leikkaamaan. Mutta pilde sentään! Tunnin saksimisen jälkeen parveke oli täynnä mustaa trikoosilpettä, mustaa trikoonöyhtää ja homma on muuten ihan saamarin pölisevää. Silppeen, nöyhdän ja pölyn lisäksi kasassa oli mustaa trikoonauhaa noin viiden ketjusilmukan verran. Mieletön menestys.

Siivosin sotkun, kannoin rääsypinoni takaisin sinne mistä sen otinkin ja suuntasin Snurreen. Snurre on Helsingin mukavin lankakauppa! Hyvän villavalikoiman kruunaa älytön valikoima trikookudetta kaikissa mahdollisissa väreissä ja sävyissä. Kuteen voi ostaa vyyhdissä ja keriä itse tai paria euroa kalliimmalla valmiiksi kerittynä. Trikookuteen hankkiminen Snurresta on sekin kierrätysteko, sillä kude on teollisuusylijäämää.

Snurreen kannattaa varata hyvin aikaa ottaa rennosti koska Snurren leidi on niin mukava, että huomaamattaan on rupatellut tovin jos toisenkin.

Suuri suru

En voi edes kuvitella miltä oman lapsensa hautaaminen mahtaa kaikessa kauheudessaan tuntua, mutta osaan kertoa, että sen katseleminen on myöskin kauheaa.

Viimeisten vuosien aikana faijan puolen suku on nyt kolmasti kokoontunut Lappeenrannan Lepolan kappeliin saattelemaan ensin pappaa, sitten mummia ja eilen serkkuani. Papan ja mummin hautajaiset olivat oikeastaan aika iloisia juhlia, loppuaan kohden jopa hilpeitä, niin kuin usein hyvin vanhojen ihmisten hautajaiset ovat.

Papan hautajaisista on kuvia, joissa minä ja yksi serkuistani hymyilemme iloisesti, kummallakin leiskuvan punainen tukka. Kuvista tulee hyvä mieli. Papalla oli sotilashautajaiset, pitkät ja komeat, kunnianlaukaukset ja kaikki. Kappelin jälkeen kokoonnuttiin Majurskaan, illalla sukulaisiin juomaan viskiä, papan lempidrinksua. Naurettiin tosi paljon, laulettiinkin.

Mummin hautajaisista päällimmäisenä ovat jääneet mieleen kohtutulehdus, 39 asteen kuume ja se, että Wilson lakkasi nukahtamasta ilman kommervenkkejä. Wilson oli viiden viikon ikäinen. Tilaisuus kappelissa oli lämmin, serkku piti kauniin puheen, joka naurattikin. Kappelin jälkeen kokoonnuttiin Upseerikerholle, illalla sukulaisiin juomaan konjakkia, mummin lempidrinksua. Naurettiin tosi paljon.

Eilen kappelissa oli todellinen hyvästien tunnelma, tätini ja setäni hiljaa hytkyviä hartioita katsellessa huutoitkun pidättäminen kävi työstä. Kappelin jälkeen kilistettiin kuoharilla, serkkuni lempidrinksulla. Serkku piti kauniin puheen, itkettiin taas. Miten paha mieli voi toisten ihmisten puolesta ollakaan!

Siellä sukulaisten keskellä, kun puhuttiin toisista välittämisestä ja elämän pienistä iloista nauttimisesta ja siitä miten ne oikeasti ovatkin suuria iloja, mietin, että taitaapi olla hyvä hetki vähän sheikata mun tärkeiden pallojen purnukkaa. Kutsuin jo itsemme karjalanpaistille, siitä on hyvä aloittaa.

Tärkeitä asioita täynnä

Pidin pikkasen nettitaukoa. En nyt mitään totaalista, mutta notkumisen vähentämiseksi. Havainnoin Vojon Facebook-sivulta mielenkiintoisen elämänhallintajutun. Tarinassa on proffa, purkki ja oppilaita. Proffa täyttää purkin (pingis)palloilla ja kysyy onko purkki täynnä. Ja opiskelijoiden mielestä on. Sitten proffa kaataa purkkiinsa herneitä ja esittää saman kysymyksen ja opiskelijat taas nyökyttelee. Sitten sama toistuu hiekalla ja täynnä on.

Tarinan opetus on se, että pallot kuvastavat elämässä todella tärkeitä ja merkityksellisiä ja mielekkäitä asioita, herneet astetta heikompia ja hiekka kaikkea sälää. Eli elämänsä voi täyttää niillä oikeesti tärkeillä asioilla ja antaa niille enemmän tilaa. Stoori löytyy Vojon timelinesta postattuna 1.10.2012 jos jotakuta kiinnostaa lukea originaali.

Mun purnukassa yhden pallon paikan otti kyllä blogit, mutta netissä notkuminen loisti poissaolollaan. Ja koska bloggaaminen ja koneen avaaminen ylipäätään johtaa yleensä notkumiseen niin intervention omaisesti minimoin kaiken mieron tielle johtavan.

Kynäkotelot duuniin ovat valmiit ja ikioma teekuppikin hankittuna. Kotelot syntyivät kierrätyshengessä tomaattimurskatölkeistä ja tapetinjämistä. Virkattuun trikookude on hankittu Snurresta. Yksi kollega sanoi, että mun pitäisi myydä noita (virkattuja) ja toinen totesi, että kaikilla pitäisi olla sellaiset, että olis vähän kodikkaampaa. Kattellaan.

Pipin tapetista tehdyt näyttää musta vähän siltä kun olisin suoraan Saarioisten hernaritölkin kylkeen liimannut tintin kuvan. :)

Kastepisarapeitto

Sain Wilsonin talvipeiton valmiiksi jo viikonloppuna. Sitä oli mukavaa virkata pienessä kuumeessa, se on niin paksu, että lämmitti hyvin.

Virkkaa kuudella jaollinen määrä ketjusilmukoita. Jakojäännoksen pitää olla pariton. Virkkaa sitten vielä kaksi silmukkaa.

Tee toiseen silmukkaan koukusta lukien 1 kiinteä silmukka. Jätä väliin 2 silmukkaa ja tee niistä seuraavaan 5 pylvästä. Jätä taas 2 silmukkaa väliin ja tee niistä seuraavaan kiinteä silmukka. Jatka näin rivin loppuun.

Käännä ja vaihda väriä.

Virkkaa 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa edellisen kierroksen viimeseen kiinteään 2 pylvästä. Jätä 2 silmukkaa väliin ja virkkaa niitä seuraavaan kolmanteen 1 kiinteä silmukka. Eli edellisen kierroksen viimeisen pylväsryhmän keskimmäiseen pylvääseen. Jätä taas väliin kaksi ja virkkaa kolmanteen 5 pylvästä. Eli edellisen kierroksen kiinteisiin virkataan nyt pylväät ja pylväsryhmien keskimmäisiin pylväisiin kiinteät. Jatka kerroksen loppuun.

Käännä ja vaihda väriä.

Virkkaa 1 ketjusilmukka. Jätä väliin 2 ja virkkaa edellisen kerroksen ensimmäiseen kiinteään silmukkaan 5 pylvästä.

Eiköhän tämä homma ole nyt selvä. Mallin löysin täältä, sieltä löytyy professionaalimpi ohje kaavakuvineen kaikkineen.

Langaksi valitsin Dropsin Karsiman sen hyvien pestävyysominaisuuksien vuoksi. Peitto tulee käyttöön vaunuissa, joten tulee kuraantumaan helposti ja usein.

Koukku 5 mm, mutta se olisi voinut olla paksumpikin, jopa kutonen.

Tein peitosta ison neliön ikään kuin vahingossa, joten en voi kuin suositella mallitilkun tekemistä, jotta mieluisen koon voi suunnitella ja päättää etukäteen. En tosin valita, neliö on kätevä muoto vaunukäytössä.

Koti-ilta

195 langanpätkää myöhemmin peitto jatkuu taas koukun kanssa. Yökkäri päällä ja villasukat jalassa, virkkaus pitää lämpimänä.

Otsikko hämää. Mullahan on koti-ilta oikeestaan joka ilta.

Muutama langanpätkä

Mun pitää päätellä kaikki noi langat. Kaivan niin esiin tän kuvan kun esim. villasukan lankojen päättely tympii.

Olen päättelijänä aika suurpiirteinen, neula vaan työn sisään ja sillä niin pitkälle kuin pääsee. Mut silti.

Tilanne vaatii kahvia ja omenapiirakkaa.

Töissä

Ensimmäinen työpäivä vuoteen. Aikamoista. Yhtään salasanaa en muistanut, mutta muuten meni hyvin. Oli työpöytä ja tietokone. Eväät olivat hyvät ja kaikki tykkäs mun leipomasta kakusta. Juuri mikään ei ollut muuttunut.

Vuodessa on itse ehkä ehtinyt vähän muuttua. Olen luvannut itselleni, etten stressaa mistään enkä hermostu mistään. Ja keskityn vain omiin asioihini. Viimeisessä en ole kauhean hyvä, mutta parhaani yritän.

Työpaikalla on kaappitolkulla iloisia toimistotarvikkeita, mutta ne muoviset kynäkupposet ovat masentavia. Teen omat iloiset. Niiden valmistumiseen saakka säilytän toimistotarvikkeeni näin:

Kylmä

Mulla on yleensä aina vähän kylmä. Sisäinen hellerajanikin on paljon korkeampi kuin virallinen 25 astetta. Mukanani kulkee aina ylimääräinen paita ja kaulahuvi. Nykysäillä päässäni keikkuu pipo ja hanskat on ihan must. 

Raskaus ja imetys olivat jatkuvaan hytinään ihana poikkeus. Raskausajassa parasta olikin ettei ollut koskaan kylmä. Vaikkei kesällä ollut vissiin yhtään virallistakaan hellepäivää niin tarkenin erinomaisesti, teepaidassa pärjäsi pilviselläkin säällä.

Tuo mukava lämpöinen olotila jatkui aina eiliseen saakka. Imettämisen lopetin muutama päivä sitten. Eilen iski horkka. Jouduin nukkumaan villasukat jalassa. Onneksi on villa.

Koira olis kätevä

Aterian jälkeen sen voisi nostaa pöydällekin.

Yksin kaupungilla

Lankakauppoja ja viiniä lounaalla. Hyvä elämä!

Lampunvarjostin - DIY

Kaverin vessasta paljastui eri hieno lampunvarjostin, ihan itse tehty! Leivinpaperia ja hiusklipsi. Nerokasta.

Vähiin käyvät kotipäivät

Tasan kolmen viikon päästä istun viikkopalaverissa, ensimmäinen työpäivä. Arvatenkin kertomassa että miltä nyt tuntuu. No hyvältä tuntuu. Varsinkin kun voin tehdä vain kolme päivää viikossa eikä Wilsonin tarvitse vielä mennä päivähoitoon.

Kolmen viikon aikana pitäis varmaan katella vaatekaappiin, en tiedä onko mulla mitään sopivia syysvaatteita, joilla mennä ihmisten ilmoille. Meillä ei onneksi ole niin tarkkaa mitä päälleen pistää, kunhan ei nyt ihan pyjamassa, ainakaan joka päivä. Pitäis myös pestä meikkivoiteen sivellin. Kalenterin jo ostin loppuvuodelle. Siinäpä se. Olen valmis.

Tervetuloa syksy!

Se on syksy nyt, alkoi eilen ihan mahdottomalla syysmyrskyllä. Että tervetuloa vaan, minä olen valmis!

En ole syksyihminen. Vaikka kuinka yritän riipiä iloa samoista asioista kuin syksyihmiset, kipakoista aamuista, sateista, kynttilöistä ja uusista aluista, niin ei vaan onnistu. Vituttaa tarpoa kaatosateessa pimeessä aamulla töihin loisteputken alle palelemaan ja kun mitään ei näe ilman et joka lamppu himassakin lyysaa aamusta iltaan enkä just ajatellut aloittaa uutta harrastusta eikä ole uutta lukujärjestystäkään noudatettavana. Eniten syksyssä ahdistaa, että se vaan rysähtää käyntiin yks kaunis aamu ja on sit siinä. Miksei kevät koskaan ala samalla rytinällä?

Mutta mutta. Tänä syksynä olen ehkä ekaa kertaa ikinä valmis syksyyn, tuntuu kivalta, että vuodenaika vaihtuu. Ihan oikeesti kiva kaivaa esiin pipot ja villasukat. Ja kutimet, uusia pipoja ja kaulaliinoja kaivataan. Jospa tänä syksynä neulois oikein villapaitojakin, ainakin Wilsonille. Nukkumaan käyvä luonto ilahduttaa eniten, onneksi minulla on tänä syksynä tarpeeksi aikaa samoilla metsäpoluilla tutkimassa, miten kasvit ja eläimet valmistautuvat tulevaan talveen, siitähän syksyssä on kyse.

Ja hei, syksyllä joulu on lähellä!

Kaipuu maalle

Keksin, että ehkä mekin voitais sittenkin saada pankilta vähän avustusta asunnon ostoon. Pankkiin en ole vielä ollut yhteydessä, mutta kävin (tietenkin) Oikotiellä. Löysin mörskän jostain Vihdin siimeksestä ei minkään keskeltä ja aloin haikailla maalle muuton perään. En ole koskaan kaivannut maalle. Maalla on yksinäistä, kukaan ei halua tulla kylään maalle ja lapsellekaan ei ole kavereita kun maalla on niin harvaa se asutus. Mutta ne omat omenapuut ja kasvimaat ja piha ja rauha ja luonto ja kauneus ja tyyneys.

Minä en osaa remontoida (ja Wilsonin isä vielä vähemmän). Mörskäähän olis vähän pakko jos keittiökin on kerta alkuperäisessä kunnossa. Talo on rakennettu 1920-luvulla. Remontoiminen kuulostaa aikaa, rahaa ja hermoja vievältä kauhuoperaatiolta. Mutta se pintojen valitseminen, puuhastelu, sais mitä haluaa ja samalla tulisi pelastaneeksi kaunistakin kauniimman talovanhuksen. 

Mä niin näen sen pihakeittiön, pelargonit porstuan ikkunoilla, räsymatot valkoisiksi maalatuilla lankkulattioilla, autereiset kesäpäivät kukkien loisteessa, oman pihan sadon, säilömisen, sieniretket lähimetsessä. Ensimmäisen joulun, pihan täynnä lyhtyjä, puuhellassa tuli.

Onneksi Wilsonin isää ajatus vähän puistattaa. Saatamme pelastua.

Viikkokalenteri

Askarsin seinälle hienon viikkokalenterin. Tarkoitus oli hankkia kirppiksiltä vanhoja kehyksiä, mutta puolen vuoden etsimisen saldo oli vain kaksi kehystä, joista toisen onnistuin rikkomaan jo kotimatkalla kirpparilta. Kun vastaan tuli (kirppiksellä) uusia kehyksiä juurikin puuttuvien verran, en aikaillut vaan ostin ne itselleni. Pienen aikailun jälkeen kalenterinkin on nyt seinällä. Kannatti siis säilyttää tuota hienoa lahjapaperia melkein vuosi ja koska ei ole juuri mitään mitä ei jeesusteipillä korjaisi, niin kummatkin vanhat kehykset ovat päässeet mukaan.

Lopputulokseen olen erinomaisen tyytyväinen varsinkin kun monen päivän etsimisen jälkeen löysin Itiksestä vesiliukoisia tusseja. Kalenterin ainut huono puoli on, että sille ei juuri ole (vielä) käyttöä. Meille perheen aikuisille kun on tärkeämpää tietää toistemme menot hyvissä ajoin. Eiköhän viimeistään sitten kun alkaa päivähoidot, muskarit ja muut, niin tämäkin pääse todelliseen hyötykäyttöön.

Idea ei muuten ole omani.

Unien paluu

Miten se aina unettoman jakson jälkeen tuntuukin siltä, että nukkui viimeksi vuosi sitten? Sehän ei pidä paikkansa paitsi niiltä osin, että näin hyvin olen nukkunut tosiaan vuosi sitten, saattaa olla kauemminkin.

Mut joo, se tunne kun nukkua pössöttää ensin puol viiteen, sitten ruokkii lapsukaista ja nukkuu vielä pari tuntia. Ihanaa! Vupden pimeimpään kohtaankin on vielä kuukausia, joten ehdin nukkua vaikka kuin.

Rättejä

Rättejä pitää olla niin monta, että niitä voi huoletta heittää pesuun vaikka joka päivä. Rätin pitää olla käteen sopivan pieni ja kaunis. Paras rätti on aina oikein neulottu, siinä on sopiva hankauspinta. Neulon näitä välitöinä kun en keksi mitä seuraavaksi tai niitä seuraavia on niin paljon, että iskee runsaudenpula.

Seuraavaksi teen ehkä tällaisen kirjoneulotun. Mietityttää vaan, että mitä sinne toiselle puolelle?

Kuvaviikko

Viikon kuvavirta on nyt puoli vuorokautta myöhässä koska nukuin. Asettauduin sohvalle ja tyynypatja vei menennessään, mahtava keksintö!

Tällä viikolla (siis viime viikolla) neulonta kerho kokoontui Salutorgetin terassilla, jolle palasin vielä kaksi Wilsonin kanssa. Se on se pöytiintarjoilu ja valtava sitruunamarenkipiirakka, joka houkuttaa semitaaperon kanssa liikkuvaa äiti-ihmistä.

Kävimme Chiclingin Hannan ja miehensä Safkaa-kirjan julkkareissa Raflassa. Kirjasta tulee lisää tekstiä Prinsessakeittiön puolelle heti kun saan testattua yhtä reseptiä siitä.

Poimin torilta punaherukoita ja leipaisin niistä mainiot muffinit. Karviaiset poimin Wilsonin isoisoäidin puskista.

Osallistuimme ravintolapäivään Nummelassa Kahvila Herkkulassa, kokkasin, leivoin, ompelin ja kuvasin itseäni.

Tyynypatja ja lippunauha

Nostin alkuviikosta ompelukoneen esiin ja tulostakin on syntynyt. Askarsin mm. elämäni ensimmäisen lippunauhan. Lippujen ompeleminen oli helppoo kuin mikä, mutta lippujen kiinnittäminen vinonauhaan kokeili kärsivällisyyttä. Lopputulos on kuitenkin niin kiva, että seuraava on jo tuloillaan. Käytetyt kankaat ovat joskus palvelleet pussilakanana, miesten paitana ja verhona.

Helpoista helpoin projekti oli tyynypatja. Kirppiksiltä hankitut tyynyliinat vaan reunasta yhteen ja Ikean halvimmat tyynyt sisään. Tämän idean olen alunperin nähnyt Pinterestissä. Alkuperäisen mallin mukaan tyynyjä on viisi, mutta muistin tyynyliinojen määrän väärin. Mut äkkiäkös sitä tuohon lisää parit tyynyt kun sopivat liinat tulevat vastaan. Kolmen tyynyn malli on täydellinen kolmioksi taitettuna ja sohvan päätyyn sijoitettuna. Sohvalla makoilu ei ole koskaan ollut yhtä mukavaa.

Kävellen päivähoitoon

Wilson on seisoskellut jo pari kuukautta. Muutaman kerran se on erehtynyt ottamaan askelia kun on pitänyt käsistä kiinni. Eilen se sitten otti ja käveli telkkatasoa vasten, siirtyi taaperokärryn taakse ja meni vielä jonkun matkaa ennen kuin kärry karkasi.

Tänään kiristettiin kärrystä takapyörät ja nyt se jo menee kuin vanha tekijä pitkin kämppää. Tai niin pitkälle kuin suoraan pääsee, sitten jää jumiin.

Nyt kuumeinen Wilson goisii. Minä juon kuohuvaa ja täytän kotihoidontuen ja päivähoidon hakemuksia. Kai niitä saa jälkikäteen korjata jos menee jotain väärin? Ja mihin ne tulotkin pitäis ilmoittaa hoitomaksuja varten? Kai niitä joku kysyy ennen kuin hoito alkaa?

Mun kriteeri päivähoidon aloitukseen on, että lapsi osaa kävellä. Näillä näkymin näyttää hyvältä.

Wilson halaa ja pussaa tuota ylemmän kuvan kissaa koko ajan. Miksi se häipyy aina heti kun mä otan kameran esiin?

Kori

Olen käynyt monesti Stockmannilla hipelöimässä Ricen helmihantaakista koria. Mutta että yli neljäkymppiä!

Apuun rientää Tiger. Kori 4 €, pussillinen puuhelmiä 1 €. Tarvitaan paksua rautalankaa (1,6mm) ja harjanvarsi kahvan pöiden taivuttamista varten.

Enää pitää keksiä mihin tätä koria tarvittaisiin. Pyörään sen voisi kiinnittää rautalangalla tai nippusiteillä. Ehkä sisälle lelukoriksi tai käsityökoriksi? 

Joulu mielessä

Näinpä hyvinkin. Vaikka kuinka yritän olla ajatelematta joulujuttuja ennen lokakuuta, niin ei onnistu. Se on tämä syksyinen tunnelma ulkona. En ole koskaan toteuttanut joulukalenteria Prinsessakeittiön puolella, mutta nyt ajattelin sellaisen kyhätä molempiin blogeihin, joten pitäähän suunnittelu ja toteutus aloittaa toki ajoissa!

Ai minäkö jouluihminen? Ja pakanana vielä sieltä pahimmasta päästä kun mun joulussa ei Jessen synttärit paljoo paina vaan kaikki se ihana tilpehööri ja tunnelma! :)

Käväisin viime viikolla piiitkästä aikaa luottokirppiksellä Laajasalossa. Reissun päätarkoitus oli löytää Wilsonille kurahousut, mutta siellä oli vielä kesäalen loppurysäys käynnissä ja lastenosasto ammotti tyhjyyttään. Miepä siis kolusin tarkkaan kodintekstiilihyllyt ja astiaosaston. Löysin karhu-tölkin, jossa on täysin ehjä kansi. Yleensä näitä ei meinaa millään löytää kansilla ja jos löytää, niin kannet ovat vuosien saatossa hillot ja etikat mädättäneet. Mä säilön näihin lankoja, en hilloja. Hintaa tölkillä oli 15 euroa, lähteeni mukaan normihinta. Astiahyllystä nappasin amerikkalainen Fire King Oven Wearin kulhon 1950-luvulta hintaan 1,50 €.

Päivän parhaat löydöt tein kuitenkin Pelastusarmeijan naapurista itsepalvelukirppikseltä. Punainen emalikattila (n. 3 l) kustansi 9 euroa, ei hullumpaa käyttämättömästä täysin ehjästä kattilasta. Vanha sydäntarjotin irtosi eurolla. Kyllä näistä kelpaa jouluna riisipuuroa ja joulutorttuja tarjoilla!