Pages

Slider

1,5

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Wilsonilla tuli viikonloppuna täyteen puolitoista vuotta, ihanalle, iloiselle, energiselle, kauniille lapselleni! Koska kaikenlaisia päiviä kannattaa juhlia, annoin Wilsonille lahjaksi jättimäisen saippuakuplapullon ja leivoin kakun.


Korkeasaari

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Korkeasaaressa kamerat räpsyy joka aitauksen laidalla. Jengi kuvaa niitä eläimiä. Jaksako joku oikeasti katsoa vielä vuosienkin päästä kuvaa leijoman ahterista? Mä kuvasin lapsiani. Pari eläinkuvaakin otin, mutta hankkiuduin niistä jo eroon alla olevaa lukuunottamatta, kuvassa Wilson ja lumileopardi pleksin takaa kuvatuna.







































Wilsonille reissun kohokohdat olivat kakkaava kotka, muurahainen ja isänsä kameliaitaukseen lentänyt hattu.

Mä meinasin tervehtiä vastaan tullutta Project Mama -blogin Katja Lahtea. Viime hetkillä nielaisin ja älysin etteihän se mikään mun tuttu ole.

Lahjoja uuteen kotiin

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Meidän uusi koti on aika ihana. Valoisa, tilava ja valtava parveke. Sain Ellulta ihanan tuparilahjan, basilikan taimia parvekkeelle. Olemme basilikan suurkuluttajia. Taimista koulin useamman puskan kesäruokia maustamaan.


Blogger Template created by Photographic Elements