NKL

Tiiättekö kun joskus kun asiat alkavatkin mennä oikeasti päin prinkkalaa, sitä onkin yhtäkkiä helppoa keksiä kaikkea positiivista?
Jouduin sairaalaan, meni vedet. Siis lapsivedet.
Olen jaksanut ihan kyllästymiseen saakka harmitella naistenklinikan remonttia ja nurkua mahdollisesta Jorviin joutumisesta. Nyt olen Naistenklinikalla ja täällä pysyn.
Viimeistään viikon päästä mun raskausvaivat on ohi! Loppuu tukkoisuus, liitoskivut ja parran kasvu. Vauvaa kasvatellaan vielä vähän ja sitten koittaa käynnistys. Saattaa se syntyä aikaisemminkin.
Vauva on toki hirmuisen pieni, viikkoja takana vasta 34+2. Mutta tässä on maan parhaat osastot ja henkilökunta koko ajan ympärillä. Ja kahden kilon (perätilaisya vauvaa) on taatusta helpompi runtata ulos tuolta jostain kuin neljän kilon. Enkä ehdi enää millään kerätä niitä viimeisiä ja kaikkein viheliäisimpiä raskaskauskiloja ja vältyn kesäisiltä vaateongelmilta.
Saan kortisonia vauvan keuhkojen kehittämiseksi. Olisin tarvinnut sitä jo aiemmin toiseen tarkoitukseen, mutta raskauden takia sitä ei voitu antaa. Nyt hoituu kerralla sekin.
Saan mitä todennäköisimmin neulottua ja virkattua valmiiksi vaikka mitä. Wilsonin isä toi kaikki mun kässäkassit tänne!
Voisi siis mennä huonomminkin.
Ja vielähän tässä on aikaa nillittääkin vaikka mistä..

Saikku

Täällä mä pötkin sängyn pohjalla kipeenä, äitiysvapaan alkuun saikulle määrättynä. Tuntemukset kiteytyy yhteen sanaan, vituttaa.

Ja huolettaakin. Miksi mulla vaan on ja on kurkku kipeä ja superflunssainen olo? Joku kuolemantauti? Kämppä homeessa? Mielelläni kallistuisin jälkimmäiseen, mutta kun en usko oikein koko homeeseen. Millä sekin selvitetään? Ja miten se sitten yhtäkkiä alkoi ja eikö oireiden pitäisi helpottaa kun poistuu asunnosta ja vaikeutua kun on kotona? Ehkä lähden huomenna pihalle istumaan ja tutkin asiaa. Tosin kerranhan tämä tuska jo helpotti ihan kotona makaamalla.

Vai olisko kyseessä joku raskausoire? Jos niin on, niin tämä on kyllä viheliäisin kaikista tähän mennessä koetuista. Kesäkuussa selvii tämä teoria.

Alan vaan olemaan ihan loppu. Kunto nollassa, hirvee väsymys ja jatkuva kipu. Tahdon mun normaalielämän takaisin.

Oma aika

Minussa on ilmeisesti jotain perustavanlaatuista vikaa. Mulla on ihan tarpeeksi omaa aikaa. Ja ei, en laske työssä käyntiä omaksi ajaksi. Ehkä mulla on sitten vaan niin täydellinen lapsi, ei roiku puntissa, ei kitise, nukkuu kaikki yönsä, jne. Muah.

Tai sitten en ymmärrä huumoria, ehkä Hesarin kolumni on sitä. En koe reissua lähikauppaan lomana, menen sinne koska on pakko. Yksinäinen kauppareissu on toki helpompaa kuin lapsen kanssa, on kaksi kättä vapaana ostosten kantamiseen. Ja mä tykkään tosi paljon olla yksin kotona, olen aina tykännyt. Mutta jos käyn haikailemaan yksinäisen kotona möllöttämisen perään niin eihän siitä tule loppuakaan. On urpoutta kaivata koko ajan jotain sellaista, josta jo lähtökohtaisesti tietää, että ei tule tapahtumaan, energiaani kaivataan muualla.

Tää tuntuis olevan vanhemmuuden trenditeema jatkuvan syyllisyyden ohella. Vanhemmuuden pitää ilmeisesti olla kaikin puolin jotenkin ihan vitun vaikeaa, jotta on katu-uskottava äiti ja yleisesti hyväksytty kasvattaja. En myöskään syyllisty (juuri koskaan) mistään. Lapselle huutamisesta joo, mutta olen ratkaissut sen kahden kerran jälkeen, etten vaan huuda. Eipä siitä yksivuotiaan kanssa ole mitää hyötyäkään, tulee vain paha mieli kaikille.

Selkeää paskamutsiainesta.

Takaisinveto

Ei se elämä nyt sittenkään voittanut, flunssa vaan jatkuu. En muista enää mones viikko lähtee käyntiin. Huoh, huoh ja huoh. Pakko olis parantua, en pysty enää.

No tänään(kin) uhmasin flunssaa ja osallistuin valokuvauskurssille. En niin millään hennonnut perua osallistumista kun olin odottanut kurssia kuin kuuta nousevaa jo viikkoja. Ja kannatti mennä. Opin vaikka mitä ja tapasin mukavia uusia ihmisiä ja mukavia vanhoja tuttua. Kurssilla kuvattiin ruokaa, se on musta todella vaikeaa kuvattavaa, harvemmin mitenkään kauhian kaunista noin lähtökohtaisesti. Pitäisi stailata, somistaa ja sommitella, jotta saisi mielenkiintoisempaa kuvitusta. Koita nyt sit kun perhe odottaa jäähtyvää ruokaa nälkäisenä. Eli tekniikan haltuun ottamisella pääsee jo aika pitkälle. Olen todella tyytyväinen. 

Palaan aiheeseen paremmilla voimilla. Nyt kutimet käteen ja sohvaan.

Sakset sanoo nips ja naps

Leikkasin lapsen tukan. Onneksi se on taipuisa, näyttää ihan suoralta. Ei se vaikeaa ollut, lapsikin pysyi kiltisti tuolissaan koko toimituksen ajan. Olen kerran leikannut Wilsonin isän tukan pitkästä ihan lyhyeksi. Siitäkin tuli tosi hyvä vaikka join samalla kaksi pulloa kuohuviiniä enemmän kuin Wilsonin kutreja saksiessa.
Tää oli vaan sellainen periaatejuttu. Että lapsen tukkaa ei nyrhitä itse vaan viedään ammattilaisen hoidettavaksi.

Näitä ilman sen suurempia tunnontuskia hylättyjä periaatteita on toki enemmänkin. Kuten meidän lapsi ei katso telkkaria. Ketä luulin kusettavani? Tykkään sitä itekin toljottaa. Sitä paitsi muumit ovat korkeakulttuuria eikä siitä Pikkukakkosestakaan varmaan harmia ole vaikka juontajat ja ohjelmat ovat toinen toistaan ärsyttävämpiä.
Tai meidän lapsi ei syö sokeria. Eh eh. No ei se hyvä ole kenenkään sitä mättää, mutta voi voi jos joskus pullan saa tai puuroon hilloa laitetaan.
Mä oon muutenkin ihan lepsu mutsi, on parempaakin tekemistä kuin toimia ei-automaattina.

Elämä voittaa, ehkä.

Kolmas päivä kuukauteen ilman kurkkukipua, wuuhuu! Ja melkein koko päivän yksin kotona, tupla-wuuhuu! En aio tehdä mitään. Paitsi ahkeroida lapselle villapaitaa.

 

Tarkoitus oli siivota, saisi kerrankin rauhassa laittaa tavarat paikoilleen ja pestä lattian, mutten taida jaksaa. Pitäiskö alkaa ottaa blogiin jotain sisustuskuvia? Olis pakko siivota ja järjestellä paikkoja nätiksi.

Nythän on nimittäin niin, että olen nukkunut ihan äärimmäisen hyvin jo ainakin kaksi kuukautta, en ole nukkunut näin hyvin vuosiin. Viime yönä heräsin kolmelta enkä saanut enää kunnolla nukuttua, olo on nyt hirveä, ihan kuin olis krapula. Tältäkö musta yleensä tuntuu niinko normaalisti kun en nuku, kamalaa.

Ja sellainen omituisuus kun yöunet yhtäkkiä paranivat kuin taikaiskusta niin ei sekään mitään herkkua ollut. Voishan sitä kuvitella, että kun vihdoin saa nukuttua yönsä alusta loppuun ilman välivalvomisia, niin sitä olisi kuin uudesti syntynyt ja energiaa täynnä. No en ollut, olin aamuisin aivan pihalla ja epätoivoinen, että ei voi olla jo aamu kun vasta ensimmäisen kerran tänä yönä herään! Kaikkeen se psyyke (ja kroppa) sopetuukin.

Jos ei nuku päikkäreitä niin ehkä ensi yönä nukuttaa taas hyvin. Olis kuitenkin huomenna työpäivä ja kaikkee. Muistaakseni 16 työpäivää jäljellä, aika vähän.

Paskamutsina annan lapselle Pågenin korvapuusteja, mun lemppareita. Niissähän on vaikka mitä lisää ja säilöntää (en ole kyllä koskaan tuotteen sisältöä tarkistanut kun ne on niin hyviä) ja kanelia, kaikki kasvalle lapselle hirvittävän vaarallisia. Wilson ei tunne muita pullia ja sen sain katkerasti tuta kun leivoin ihanan rahkapiirakan. "Otatko pullaa?" kysyin ja ojensin kersikselle muhkean lämpöisen reunapalan. Se otti haukun, sylkäisi ja heitti koko palan perään. Kiittämätöntä.

Lankalöytö

Katsokaa minkälaisen löydön tein omasta kaapistani! Pussillinen Dropsin Safrania. En olisi ikimaailmassa muistanut näiden olemassaoloa ellen olisi hukannut virkkuupussukkaani ja joutunut siksi kääntämään ympäri joka kaapin ja laatikon. Tiedättä varmaan ne hetket kun pöydiltä työntää tavaraa piiloon niihin koloihin mihin ne nyt sattuu joten kuten sopimaan eikä niitä löydy enää. Mulla on näitä tilanteita aika usein. Muttei siis missään nimessä liikaa tavaraa, muah.

Langoista alkaa ihan pian valmistua Suuri Käsityö -lehden numerossa 1/2013 ohjeistettu siksak-huivi. Just nämä värit eivät olleet ihan mielessäni, mutta kun kerta (astia)kaapin kätköistä löytyy säkillinen lankaa niin äkkiäkös sitä suunnitelmaa muuttaa.

Mä olen saikulla. TAAS. Kestoflunssa. Kurkku on ollut kuukauden kipeä. Joka ikinen päivä, sattuu myös nenän kautta hengittäessä. Makaan siis sängyssä ja olen hiljaa. Afrikkakukkia valmistuu. Jo yhden päivän puhumattomuus on auttanut, olis vissiin pitänyt ummistaa turpansa muutamaksi päiväksi jo kuukausi sitten. On mulla silmätulehduskin, sekin on helpottanut yön aikana.

Hetki sitten iski joku ihana iskiastyyppinen toispuoleinen alaselän ja lonkan viiltävä kipu. Kirosanoja tähän. Nää iki-ihanat raskausvaivat. Mut ajatellaan vain positiivisia, ei turvotusta eikä jalkojen kasvua ja tukka on edelleen paksumpi kuin koskaan.

African flower -päivä

Peittolaatikon sisältö kasvaa. Melkein luovun haaveesta tehdä parisängyn päiväpeitto, jospa kuitenkin sellainen mukava torkkupeitto riittäisi.

Olen nyt kaksi päivää Wilsonin päiväunien aikana työstänyt näitä virkkuukoukku sauhuten. Mulla on systeemikin, näitä kun ei tehdä fiiliksen mukaan vaan väritys on koordinoitua.

Suunnitelmahan menee niin, että päättelen nämä kaikki kerralla punaviinin avustuksella. Pitää odottaa kesäkuuhun ja vauvan syntymään siis, koska tokihan nämä ovat kaikki valmiina ennen sitä. Pääteltävää ei lopulta ole ihan hirveästi, vain kaksi lankaa per tilkku, muut langat saa pääteltyä työn sisään jo virkatessa. Mutta ei nyt lasketa monta tilkkua näitä on yhteensä, kyllä siinä lasillinen jos ehkä toinenkin menee.

Katso missä mun puikot ja koukut asuu.

Loistava ura jätteenkäsittelylaitoksella

Karmaiseva tautiviikkoa alkaa olla voiton puolella ja yleinen vointi ja ilmapiiri kohentunut. Viikkoon mahtuu kolme vatsatautia, ripulit lattialla, kaksi flunssaa ja kolme lääkärikäyntiä, yksi kielijänteen leikkauksella.

Kukat ja ruohot pääsivät viikon mittaan nahistuun.

Varkaus

Kun hakee ite niin ei tartte tyytyä ohkasiin säännösteltyihin siivuihin vaan saa koko juuston!

Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä

Päätettiin ystäväni kanssa ottaa käden taidot vähän paremmin haltuun. Otettiin esiin Käsityön pikkujättiläinen ja päätettiin toteuttaa siitä kaikki ohjeet, solmeilut ja huovutukset ja kaikki. Perustettiin tietenkin blogi, jotta kaikki pääsevät seuraamaan miten meistä tulee huipputaitajia kaikilla käsityön saroilla.

Muut käsityö- ja askarteluprojektini pysyvät täällä, mutta lue ihmeessä myös Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä!

Kesäaika

Tää kellojen venkslaaminen on kyllä perseistä puuhaa. Voisko joku kertoa kuka hyötyy ja miten? Perseisyyttä ei niin yhtään vähennä, että tilanteeseen pätee ärsyttävästä ärsyttävä lausahdus vanhuudesta, joka ei tule yksin.

Silloin nuorena (no ei nyt niin kovinkaan montaa vuotta sitten) en ymmärtänyt mikä ihmisiä kellojen siirtelyssä ärsytti. Niin ne tilanteet elää. Tänä keväänä siirto kesäaikaan osuu sopivasti pääsiäiseen, tässä on ikään kuin yksi päivä lisää toipumisaikaa ennen kuin pitää viritellä herätyskelloa aamulla töihin nostamaan, haluan herätä ilman mitään kellon kilkutusta kuudelta niin kuin kaikkina muinakin aamuina!