Muutto

Ensi viikolla meidän koko omaisuus siirtyy kadun toiselle puolella, katua ylös sata metriä. Just tällä hetkellä musta tuntuu, että me ei selvitä tästä ikinä. 68 laatikkoa on jo täynnä, 32 odottaa vielä rappukäytävässä. Niiden jälkeen haetaan kellarista pahvilaatikoita. 32 laatikkoa hupenee hetkessä meidän keittiöön, jos riittääkään. Miten yhdellä perheellä voi olla näin helvetisti tavaraa?

Ja sit nää kaikki pitäis vielä purkaakin, voi huokaus.

Mut Wilson viihtyy, se rakastaa tyhjässä laatikossa leikkimistä. Uudessa asunnossa Wilson saa oman huoneen.

Energia hukassa tai ehkei sittenkään

Musta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi, uuvuttaa ja stressaa. Ensi viikolla muutetaan ja koko muutto on ihan levällään, kämppä niin hirveessä kaaoksessa, etten tiedä mistä aloittaisin pakkaamisen. Kaksi sadepäivää ja minimalistisesti ulkoilua saavat Wilsonin kiipelemään seinillä, sillä sitä energiaa vasta piisaakin, syöpöksi saakka, uuvuttaa juosta sen perässä. 

Sitten sain koko viikon jos seuraavankin pelastavan viestin Facebookissa, jonka lainaan tähän nyt ihan suoraan ja lupaa kysymättä: "Sä oot kyllä kaikista tuntemistani ihmisistä aikaansaaviin! Siis sä samaan aikaan fiksaat vaunuja, päivität blogia ja facebookia, hoidat kahta lasta, laitat taivaallista ruokaa ja pakkaat muuttolaatikoita (ja varmaan neulot jotain ihanaa projektiakin). Ja parantelet synnytyshaavoja! Sä oot ihan mun idoli!"

Tämä elämäni pelastaja ei ole ollenkaan väärässäkään. Pisti oikein miettimään, että mitä kaikkea mä päivisin teenkään ja kyllä se on aika paljon. Tänään olen yllä mainittujen lisäksi tehnyt töitä ja opettanut ystävän leipomaan korvapuusteja. (Ja pessyt kaksi koneellista pyykkiä, mutta sitä ei oikein voi laskea tekemiseksi.) Että jos uuvuttaa niin kannattaisko hidastaa tahtia?

Keskosvauvan punnitus

Pienillä viikoilla syntynyttä pientä vauvaa punnitaan ahkerasti. On painokontrollia ja syöttöpunnitusta. Syöttöpunnituksessa vauva punnitaan ennen rintaruokintaa ja heti sen jälkeen, jotta tiedetään paljon maitoa menee. Kyse on milleistä, kahdeksankin milliä ratkaisee paljon lopulta tarvitsee laittaa nenämahaletkuun. Imettyjen määrien kasvaessa voidaan tehdä myös päätelmiä vauvan jaksamisesta.

Nenämahaletku lähti jo muutama päivä sitten, mutta otan edelleen syöttöpunnituksia aika ahkeraan kun tuntuis, että vauvaa siirtyy nyt kokonaan pullosta rintaruokintaa. Mikä on helppoa erityisesti öisin, en niin millään jaksais nousta pulloa lämmittämään.

Kotipunnitus onnistuu tarkalla keittiövaa'alla, vehkeen pitää toimia gramman tarkkuudella. Vaa'alle piirakkavuoka, vuokaan pyyhe, taaraus ja vauva vuokaan!

Järki vs. tunteet, pelkotilat ja raivo

Tämä teksti on kirjoitettu jo muutama päivä sitten, olisko kolmantena päivänä synnytyksestä, ios-Bloggerin erinomaisuudesta johtuen jäänyt julkaisematta. Vaikka sittemmin tilanne on taasaantunut, mahtuu tähän väliin monta älytöntä kyyneltä, silmitön huutaminen Wilsonin isälle vieraiden läsnäollessa ja laaja-alainen muistinmenetys. Wilson ei onneksi vaikuta traumatisoituneelta, ehkä ongelmat alkavat vasta myöhemmin.

Voisko joku palauttaa mun aivot pliis!

Otsikko johtaa harhaan, järki on paennut. Märehdin niin niissä onnettomissa raskausvaivoissani, että unohdin tämän kaikkein kauheimman, kun tunteet ottavat järjestä vallan ja elämä menee oikeasti vaikeaksi. En usko, että olisin muistanut tätä myöhemmässäkään raskauden vaiheessa tulevaan muutoin henkisesti valmistautuneena, nythän koko synnytys ja tuplaäitiys tuli vähän nopeasti puun takaa. Täähän oli tosiaan se koko homman vaikein osuus Wilsoninkin kanssa.

Tunteet:

Olen vollottanut käytännössä koko päivän. Joka kerta kun mun pitää puhua jollekin alan pillittää. En oikein tiedä miksi. Vastasyntyneiden valvontaosaston lastenlääkäri oli kovin ilahtunut: "Ihanaa! Sä itket! Maito on noussut!" Aijaa!!

En pysty tekemään mitään päätöksiä yhtään mistääm, päätökset vaativat ajattelua (jos sitäkään) eivätkä loputonta vatvomista ja pohdiskelua asian erilaisilta epämääräisiksi jääviltä kanteilta. Okei, tässä on tarvinnut päättää ihan oikeitakin asioita, mutta koko pakan riittää sekoittamaan ajoittain täysin ylitsepääsemättömät ongelmat, kuten kumpaan näistä pulloista tämän maidon nyt laittaisinkaan.

Pelkotilat:

Tiputan vauvan. Kompastun. Kompastun ja tiputan vauvan. Vauva tukehtuu maitoon. Vauva kuristuu piuhaan. Vauva ei hengitä ihan mistä tahansa syystä. Kaadun.

Kompastuinkin muuten, aiheellinen pelko siis.

Pelkää koko ajan jotain koko universumin puolesta. Raskasta.

Olen ihan varma, että Wilson traumatisoituu pitkästä poissaolostani ja erityisesti koska en pysty häntä normaalisti hoitamaan kotiin palattuani. Tai missaan kaikki loput sen kehitysvaiheet.

Raivo:

Tapan sen, jos ne särkylääkkeet eivät ilmesty tähän nyt! (Se on kuulkaa niin, että kun sairaalassa on särkylääkejakelu myöhässä, niin silloin vituttaan.)

Helvittiäkö siinä siltä kyselet, se on just tuotu leikkaussalista, senkun teet! (Naapuripetiin kärrättiin leikkaussalista kiirreellisestä sektiosta rouva, jolta kätilö herkesi kyselemään kaikenlaista mun mielestä todella hölmöä, kuten haluatko, että vaihdan sun siteen.)

Jos tää tutti ei just nyt mene tähän, niin heitän koko paskan seinään ja hypin sen littanaksi! (Tuttipullon korkki meni väärille kierteille.)

Tervetuloa maailmaan!

Hän on täällä, Wilsonin pieni sisarus. Kuusi viikkoa ennenaikaisena 2220-grammaisena, ei ihan niin pikkuisena kuin oletettiin. Lapsi voi hyvin, äiti voi hyvin.

Voispa vain istua ja neuloa

Saan itseni silloin tällöin kiinni otsikon haaveesta. Nyt se on mahdollista, ainakin vielä tänään. Istua vaan ja neuloa. Mikään ei estä eikä häiritse.