Pages

Slider

Café Wilda, Tammisaari

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Vielä ehtii Tammisaareen Café Wildaan! Kahvila on auki vielä pari viikkoa, viimeinen aukiolopäivä taitaa olla 12.8.
Oltiin Tammisaaressa viime viikolla kesäajelumme viimeisenä kohteena. Tammisaarihan on söpö kuin sika pienenä, mutta miksi ihmeessä siellä menee kaikki arkena kiinni klo 17? Ehkä mä vaan olen todellisuudesta vieraantunut kaupunkilainen ja siellä oikeassa maailmassa kaupat eivät todella pidä oviaan auki vielä illalla yhdeksältä. Mut tuntui tosi oudolta varsinkin kun kadut pursusivat turisteja vielä viideltä.
Meillä oli kiljuva nälkä ja päätös oli, että ensimmäiseen paikkaan mennään eikä arvota yhtään. No sen ihan ekan näköpiiriin osuneen paikan nimi oli Carl de Mumma. Ei pystytty.
Wilsonin isä paikallisti Wildan kyltin ja onneksemme paikka oli auki jopa seitsemään. Tosi söpö pieni kahvila erittäin maistuvin paakkelsein. Auringosta voi nauttia takapihan terassilla ja lapset oli otettu hienosti huomioon valtavalla lelukorilla. Wilsonille järjestyi smoothie toiveiden mukaan ja me aikuiset nykäisimme koko päivän tarjottavan brunssin. Täytetylle leivälle, kakulle, smoothielle ja kahville tuli hintaa kokonaista 10 euroa, ei lainkaan paha.






3 kommenttia

  1. Sä olet vieraantunut kaupunkilainen. Kehä kolmosen ulkopuolella elämä ei ole 24/7 vaan joskus kaupat on kiinnikin :D

    VastaaPoista
  2. Hi! My name is Josefine and I'm one of the girls who works at café Wilda. I'm doing a website for Wilda this year and was wondering if I can use your photos on that website to promote Wilda? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Josefine, please contact me via email veera.rusanen @ gmail.com.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements