Pages

Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvaviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvaviikko. Näytä kaikki tekstit

Loistava ura jätteenkäsittelylaitoksella

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Karmaiseva tautiviikkoa alkaa olla voiton puolella ja yleinen vointi ja ilmapiiri kohentunut. Viikkoon mahtuu kolme vatsatautia, ripulit lattialla, kaksi flunssaa ja kolme lääkärikäyntiä, yksi kielijänteen leikkauksella.
Kukat ja ruohot pääsivät viikon mittaan nahistuun.




Kuvaviikko

maanantai 20. elokuuta 2012

Viikon kuvavirta on nyt puoli vuorokautta myöhässä koska nukuin. Asettauduin sohvalle ja tyynypatja vei menennessään, mahtava keksintö!

Tällä viikolla (siis viime viikolla) neulonta kerho kokoontui Salutorgetin terassilla, jolle palasin vielä kaksi Wilsonin kanssa. Se on se pöytiintarjoilu ja valtava sitruunamarenkipiirakka, joka houkuttaa semitaaperon kanssa liikkuvaa äiti-ihmistä.
Kävimme Chiclingin Hannan ja miehensä Safkaa-kirjan julkkareissa Raflassa. Kirjasta tulee lisää tekstiä Prinsessakeittiön puolelle heti kun saan testattua yhtä reseptiä siitä.
Poimin torilta punaherukoita ja leipaisin niistä mainiot muffinit. Karviaiset poimin Wilsonin isoisoäidin puskista.
Osallistuimme ravintolapäivään Nummelassa Kahvila Herkkulassa, kokkasin, leivoin, ompelin ja kuvasin itseäni.















Kuvia viikon varrelta

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Aika vähän on tullut räpsittyä Instagramilla, outoo. Tälläkin viikolla on syöty, leivottu ja ulkoiltu.










Viikkoa kuvina

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kuluneella viikolla on syöty tosi paljon mustikoita sellaisenaan ja leivottu mustikkaherkkuja. Juhlittu suvun uusimman jäsenen nimeämistä. Vietetty nimipäivää rommin merkeissä. Juotu niin outoa roseeta, että panee sitä suositelleen Alkon myyjän ammattitaidon erittäin huonoon valoon. Kokattu taas superherkkuja kotona ja syöty pitkästä aikaa sushia. Retkeilty Korkeasaaressa, Ihana-kavilassa ja tietenkin lähipuistossa.










































Viikko kuvina

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kesä ja loma eikä pysy päivistä ja viikoista enää perillä. Musta osa näistä kuvista on jo aiemmalta viikolta, mutta varma en voi olla. Tänään on käsittääkseni kuitenkin sunnuntai, joten on viikon kuvapostauksen aika.
Kävin muuten taas tänään hyttysten ja paarmojen ruokana Lappeenrannan liepeillä, saaliiksi sain 12 litraa mustikoita, kolmisen litraa kantarelleja ja litran mustatorvisieniä. Oli kauhee ukkonen. Salama osui ihan mökin kulmalle, koko koppero hypähti ilmaan, yks lamppu meni rikki ja mun setä sai pihalla sähköisku! Mun korvat soi vielä tunnin kuluttua pamauksesta.

Kuluneella viikolla on nautittu metsän antimista, ravintolaherkuista Porvoossa ja kotikulmilla sekä puistoruokailussa. Pidelty ilmoja puistossa, syöty ruohoa ja siemaistu kesän eka rosee. Kyläilty ja leikitty kavereiden kanssa, koirien ja ihmisten. Sytytetty ekat kynttilät pimeneviä iltoja valaisemaan.














Blogger Template created by Photographic Elements