Pages

Slider

Matkalla mielikuvitusmaailmaan

tiistai 6. lokakuuta 2015

Ennen muinoin Facebookissa katsottiin kissavideoita, heiteltiin kavereita lampailla, jaettiin liikuntasuorituksia rehvastelumielessä ja kaikkien suurin ongelma oli suomenkielisen version puuttuminen kun kaikki tilapäivitykset alkoivat englanniksi is. Sitten jengi alkoi nillittää urheilusta, lapsista, lounaista ja lomavarpaista ja feedit täytti hukkuneet pakolaiset, talousongelmat ja rasismi. Paula Noronen kirjoitti aiheesta osuvan kolumnin viime viikon Helsingin Sanomiin.
Mutta aivan kuin Norosen, myös minut yllätti some tänä aamuna varsin valoisasti. Blogikaverini La Petite Princesse -blogista jakoi seinällään kolmevuotiaan tyttärensä aamuisen innostuksen:
"Elsa on käynyt yöllä meidän pihalla!
..sanoi 3v frozen-fani, kun syksyn ensimmäisen huurteen pihalla näki."

Oi mitkä ilon ja nostalgian kyyneleet tuo elämää täynnä oleva huudahdus silmiini nostikaan! Ajatelkaa miten iloiseksi lapsi on tullut ajatelleessa Elsaa omalla takapihallaan?

Lapsuuden parhaita puolia on mielikuvitusmaailmat ja niistä unelmoiminen. Tuo pienen tytön lausahdus nosti kananlihana iholle sen lapsuuden tunteen, kun niin toivoi, että ne lempisatujen sankarit tulisivat ja veisivät mennessään. Sen ihanan kaipuun muumien ja muiden satuolentojen luo. Kun metsässä saattoi nähdä keijujen lentelevän ja jokainen kanto ja kolo oli potentiaalinen maahisen tai menninkäisen asumus. Ja ne kaikki lukuisat leikit, kun todella oli idoleittensa seurassa.

Meilläkin asuu 3-vuotias Frozen-fani, siinä määrin asialleen omistautunut, että on päiviä kun hän ei ole Wilson vaan Elsa ja esittelee itsenä uusille tutuille Elsana. Ja minä annan hänen olla Elsa, aina, heittäydyn leikkiin mukaan. Koska mitä se on keneltäkään pois. Joskus Elsa on myös keiju, silloin selkään laitetaan pinkit siivet, muutoin Elsa-asuun kuuluu leppäkerttuviitta. Ja tietenkin pitää laulaa, Melligou, mellimou, melligou! Eli Let it go. :D Meillä muuten kaksi viikkoa vajaa yksivuotiaskin laulaa sitä, Taakse jää, se tosin hoilaa äggyngää, mutta ei se mellimouta huonompi ole.

Mun lapsille suurimmat inspiraation lähteet mielikuvitukselle löytyvät elokuvista, omassa lapsuudessa kirjoista. Muumit, Maija Poppanen, Takuumiehet, Koiramäki, Viisikko, Vieras aikojen takaa, Belgarionin taru... Maailmoja, joihin olisi halunnut jäädä pysyvästi.

Olen koko päivän tunnelmoinut tätä ihanaa nostalgia ja lasten innostusta ja täysillä elämistä, siinä on opittavaa kaikille aikuisille. Onnekas minä, jolla on kolmin kappalein esimerkinnäyttäjiä. Retki mielikuvitusmaailmaan tekee hyvää ihan kaikille. Tänään en pelaa illalla viimeiseksi Frozen Free fallia vaan haen kirjahyllystä Carlos Ruiz Zafonin viimeisimmän kirjan ja teen pikamatkan jonnekin jännittävään ja epätodelliseen, heittäydyn tarinan vietäväksi ja ehkä seikkailen siellä mielessäni myös silloin kun kirja ei ole kädessäni.


Terveisiä vaatehuoneesta

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tää meidän vaatehuone elää lukuisia vaiheita. Välillä mahtuu sisään, välillä ei ja välillä jotain siltä väliltä. Bongaatko vauvan?
Mä bongaan näistä röykkiökuvista aina jotain kauan kadoksissa ollutta niin kuin nyt yhdet verhot.
Pidän vaatehuonetta kaiken pahan alkuna ja juurena. Niin kauan kuin vaatehuone ei ole järjestyksessä, en saa mitään muutakaan järjestykseen. Kai tätä vois kutsua myös välttelyksi. Aika harvoin nimittäin vietän aikaani vaatehuonetta järjestellen, on niin paljon kivempaakin. Sitä paitsi mua ärsyttää nykyään tosi paljon käytännössä kaikki tavara, tekis mieli kantaa kaikki pihan perälle.
Totuuden nimissä nyt kerrottakoon, että tämä kuva on muutaman viikon takaa, taas mahtuu sisään ja hyllytkin on (melkein) järjestyksessä ja tavaraa alkaa olla ihan oikeilla paikoillaan.


Hyvä huono päivä

maanantai 3. elokuuta 2015

Tänään mä annoin mun kissat pois. Oi tätä surun ja huonon ihmisyyden määrää. Menin ja annoin pois meidän pojat, minun pienet karvalapset. Mua itkettää niin kovin. Petin ne. Minä huono hirveä ihminen.
Oikeasti toimin oikein, kissojen parhaaksi. Annoin ne tosi hyvään kotiin, hyvien kissaihmisten luokse. Järjestin niille paremmat eläkepäivät, ihmiset, jotka ehtii ottaa syliin.
Mut silti mun sydän on vähän rikki. Onko koti ilman kissaa koti ollenkaan?

Viimeinen halaus


Pikasiivouksen lyhyt (ja pitkä) oppimäärä

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Yllätysvieraat kulman takana ja nurkat hurlumhei? Joko toteat tosiasiat eli että olet sottapytty etkä esitä muuta tai sitten suoritat pikasiivouksen.
Annan tässä ohjeet onnistuneeseen ja ripeään siivoukseen, jolla hämäät vieraan kuin vieraan.

Leikitään, että aikaa on puoli tuntia ja näkymät suurin piirtein tällaiset:



Voit heti todeta, että vieraasi tulevat mitä todennäköisimmin seurustelemaan kanssasi, eivät syynäämään nurkkia. (Ja jos eivät niin herää kysymys miksi et ole ilmoittanut, että ei olla kotona, enää ikinä?) Keskity siis siihen tilaan, jossa ajattelit tätä seurustelua suorittaa ja unohda suosiolla kaikki muu paitsi vessa.
Suorita valitsemassasi tilassa pikasiivous pinoamismetodilla. Eli kaikki roina kasaan suunnilleen saman suuntaisesti ja sellaiseen järjestykseen, että kamojen koko ja muoto tukee läjää ettei se pääse sortumaan.
Lapsiperheessä on aina roinaa lattiat täynnä. Ota siis iso laatikko, kassi, ämpäri, ihan mikä tahansa vetoisa esine. Lappaa kaikki kama tähän säilytysyksikköön. Äläkä ajattele mitään, kaikki vaan sinne samaan riippumatta siitä minne se oikeesti kuuluu. Vaatteet kerää pyykkiin riippumatta siitä onko ne oikeasti puhtaita vai likaisia. Vai pukisitko sinä päällesi jotain tuosta läjästä? Tuskin.

Siivoa vessa. Eli pese pönttö, lavuaari ja peili. Peili on tärkeä. Ja vaihda käsipyyhe.

Aika tavalla valmista tuli. Vielä ehtii kipaista lähikaupasta hakemaan pullaa. Suosittelenkin pitämään aina pakkasessa pullapussia. Ei siis tartte ite mitään leipoo vaan sellaista valmispaistoasiaa. Tuoksuu hyvältä, hämää paljon.

Lastenhuoneen sisustus

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kyllä siinä nyt silmä lepää!


#minimalismipeli

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäkuussa pelataan minimalismipeliä. Eli roina kiertoon.

Pelin säännöt ovat tässä:

1. Etsi kaveri, jonka kanssa osallistut haasteeseen.
2. Aloita kuun 1. päivä luopumalla 1 esineestä.
3. Esineen tulee olla ulkona talostasi ja elämästäsi keskiyöhön mennessä.
4. Voit myydä, lahjoittaa tai lajitella roskiin.
5. Toisena päivänä esineitä poistetaan 2, kolmantena 3 ja niin edespäin.
6. Voittaja on se, joka pelaa pisimpään.
7. Bonuspisteitä saa kutsumalla lisää kavereita mukaan.

Kavereita löytyy pilvin pimein osallistumalla pelin Facebook-tapahtumaan. Tapahtumasta saa vertaistukea ja siellä voi retostella poistoillaan.

Mä aloitin systemaattisen tavarakarsinnan jo yli vuosi sitten organisoimallani #Kevätsiivous-tapahtumalla. Tuloksia tulee hitaasti ja varmasti ja enempi ajoittaisina ryöpsähdyksinä, mutta nyt on hommaan saatava taas jotain vauhtia ja vipinää.
En kertakaikkiaan jaksa katsella enää mitään rojua missään, en ihmetellä mihin mikäkin kuuluu ja pohtia mistä näillekin paikka. En jaksa jatkuvaa rojujen siirtelyä ja krääsässä kahlaamista. Ihan kaikkein vähiten jaksan ajatella kaikkea tätä tavaraa. Kuluttaa, anteeksi kielenkäyttöni, ihan vitusti energiaa koko ajan pohdiskella erinäisiä kasoja, että mitä näillekin pitäis tehdä. En ehdi ajatella mitään muuta kuin näitä tavaraläjiä. Ajattelisin mieluumin, että mitä kasveja ja miten parvekkeelle istutetaan. Suunnittelisin mieluumin blogipostauksia ja ruokakuvia. Haaveilisin mieluumin kesälomasta ja sen jälkeen koittavasta (osittaisesta) töihinpaluusta. Käsikirjoittaisin vlogia.
Mut ei. Mä pohdin, että miten kaikki tavarat saatais paikoilleen. Tuntuu, etten saa himassa henkeä.

Mä aloitan raflaavasti. 1. päivän poisto on Tuplakupla.



Ostin valaisimen vuosia sitten jonkilaisessa joukkohysteriassa Hulluilta päiviltä, kun niin halvalla sai ja kaikki muutkin osti. Tälle ei ole koskaan ollut missään asunnossa sopivaa paikkaa, enkä mä tykkää sen valosta. Ja lapsille joutuu rähiseen koko ajan, että ei se ole mikään lelu! Ei tuota minkäänlaista iloa. Siis kiertoon ja tilaa vapautui heti noin neliö.


Iltakukkuja

torstai 28. toukokuuta 2015

Miksi tässä käy näin joka ikinen ilta? Käykö muille? Siinä iltapala-aikaan päätät, että menet ajoissa nukkumaan, ihan nyt viimeistään puoli yhdeltätoista. Ja sit yhtäkkiä kello onkin puoli kaksitoista (ja istut edelleen sohvalla avautumassa aiheesta blogiisi). Ja ennenkuin ihan oikeesti olet päässyt sänkyysi, on se jo reippaasti yli puolen yön.

Varsinkin nyt tänään kun mun pitää huomenna olla Wilsonin kanssa kaupungin toisella laidalla jo ennen aamukahdeksaa. Ihan sika-aikaisin. En ole koskaan missään niin aikaisin. Selviän tästä skippaamalla aamupalan himassa ja hoitamalla sen jossain kaupungilla, myös Wilson osallistuu näihin talkoisiin.
Ja eipä sekään nyt ihan liian aikaisin goisimaan taas mennyt, silloin puoli yksitoista kun mun olisi pitänyt kömpiä sänkyyn, kävin pakottamassa sen lopettamaan legoilla rakentamisen tältä päivältä.

Öitä.


Oma sänky

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pahinta, mitä voisi tapahtua kun laittaa seitsenkuisen ekaa kertaa illalla omaan sänkyynsä, on jos se nukkuu siellä koko yön heräämättä kertaakaan.



No ei nukkunut. Kaivettiin Alsonin sänky romuvuoren alta esiin viikko sitten, pedattiin, viriteltiin joululahjaksi saatu Nalle Puh -mobile. Perhepedissä syntymästään saakka suurimmaksi osaksi, ja viimeiset neljä kuukautta joka yö nukkunut vauva saatiin illalla unille oikein mallikkaasti. Eikä äitin pelko toteutunut, vaan sain hakea vauvani kainaloon siinä yhden aikaan.
Ja nythän on niin, että vauva vihaa koko sänkyä. Se ei ole ikinä herännyt itkien, ei ikinä. Mutta nyt se alkaa itkeä heti kun unesta vähän havahtuu. Sänkyyn sitä on ihan turha laittaa jos se ei ole sikiunessa, ei ihan tasan varmaan käy kyljeleen tyytyväisenä pötköttään, vaan alkaa kirkua.
Tänään tapahtui sen verran edistystä, että se nukkui siellä jopa kahdet pitkät päikkärit. Alson nukkuu päivisin kaikin puolin heikosti, joten pidän tätä isona askeleena. Tai sitten se on kipee.

Kaksi menee siinä missä yksikin!

lauantai 16. toukokuuta 2015

No ei muuten mene. Kysykää keltä tahansa kaksilapsiselta. Yksi lapsi on lomaa. Kaksi työleiri. Mut kolmas menee kyllä siinä missä ne kaksikin, rennosti, omalla painollaan ja omana itsenään.

Wilsonin ja Olsonin sisarus, Alson, täyttää tänään seitsemän kuukautta. Jos mä olisin seitsenkuinen, niin pötkisin lattialla ja hinkuisin palveluja, en kävelisi ja kiipeilisi. En. Mutta Alson on erilainen. Kuin minä siis.

Alson pukeutuu puhtaisiin vaatteisiin. Ei hienoihin, mätsääviin eikä juuri minkään tietyn merkkisiin, vain puhtaisiin.
Alsonilla ei aina ole hanskoja tai aurinkolaseja eikä sen kärryn kuomussa ole koskaan roikkunut minkäänlaista verhoviritelmää.
Alson joutuu usein odottamaan huomiota, myös itkien. Se ei saa aikaan mitään kovin suurta katastrofia jos sen luokse ei heti mene. Kaksivuotias sen sijaan saa.
Alsonin lempilelu on käytetty kenkä, sellainen mintunvihreä Crocs, se saa imeä sitä niin paljon kun haluu, koska siihen tukehtuu huonommin kuin moneen muuhun asiaan.
Alsonin tutit on desinfioitu (ehkä) kerran, ei todellakaan joka ilta.
Alson on saanut D-vitamiininsa tablettina jo ainakin kaksi kuukautta.
Hyvä siitä tulee.

BuzzFeed jakoi tällaisen (mun mielestä) hauskan "23 asiaa, jotka haluaisit tietää ennen kuin saat toisen lapsen." Ihan erityisesti samaistun kohtaan 5. Aivan sama kuinka ajoissa lähtövalmistelut aloittaa niin ainakaan ajoissa ei olla koskaan.

Kuva on jo muutaman kuukauden takaa, mutta siinä ne on, mun murmelit. <3

Blogger Template created by Photographic Elements