Kolmas päivä kuukauteen ilman kurkkukipua, wuuhuu! Ja melkein koko päivän yksin kotona, tupla-wuuhuu! En aio tehdä mitään. Paitsi ahkeroida lapselle villapaitaa.
Tarkoitus oli siivota, saisi kerrankin rauhassa laittaa tavarat paikoilleen ja pestä lattian, mutten taida jaksaa. Pitäiskö alkaa ottaa blogiin jotain sisustuskuvia? Olis pakko siivota ja järjestellä paikkoja nätiksi.
Nythän on nimittäin niin, että olen nukkunut ihan äärimmäisen hyvin jo ainakin kaksi kuukautta, en ole nukkunut näin hyvin vuosiin. Viime yönä heräsin kolmelta enkä saanut enää kunnolla nukuttua, olo on nyt hirveä, ihan kuin olis krapula. Tältäkö musta yleensä tuntuu niinko normaalisti kun en nuku, kamalaa.
Ja sellainen omituisuus kun yöunet yhtäkkiä paranivat kuin taikaiskusta niin ei sekään mitään herkkua ollut. Voishan sitä kuvitella, että kun vihdoin saa nukuttua yönsä alusta loppuun ilman välivalvomisia, niin sitä olisi kuin uudesti syntynyt ja energiaa täynnä. No en ollut, olin aamuisin aivan pihalla ja epätoivoinen, että ei voi olla jo aamu kun vasta ensimmäisen kerran tänä yönä herään! Kaikkeen se psyyke (ja kroppa) sopetuukin.
Jos ei nuku päikkäreitä niin ehkä ensi yönä nukuttaa taas hyvin. Olis kuitenkin huomenna työpäivä ja kaikkee. Muistaakseni 16 työpäivää jäljellä, aika vähän.
Paskamutsina annan lapselle Pågenin korvapuusteja, mun lemppareita. Niissähän on vaikka mitä lisää ja säilöntää (en ole kyllä koskaan tuotteen sisältöä tarkistanut kun ne on niin hyviä) ja kanelia, kaikki kasvalle lapselle hirvittävän vaarallisia. Wilson ei tunne muita pullia ja sen sain katkerasti tuta kun leivoin ihanan rahkapiirakan. "Otatko pullaa?" kysyin ja ojensin kersikselle muhkean lämpöisen reunapalan. Se otti haukun, sylkäisi ja heitti koko palan perään. Kiittämätöntä.
