Pages

Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit

Oksennuspakkaus

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Koska inhorealismi on kivaa ja kiviäkin toki kiinnostaa, niin kerrottakoon, että lapseni on oksentanut eilen ensimmäistä kertaa 13-kuukautisessa elämässään! (Puklas se joskus vauvana, mutta sitä ei lasketa.) Tämä vähemmä iloinen sattumus tapahtui automatkalla Helsingistä Turkuun, noin 300 metriä ennen Turun moottoritien alkua.
Taidokkaasti oli lapsi tähdännyt hupparinsa sisään ja tästä päästäänkin varsinaiseen asiaan. Mua aina naurattaa ne äidit, jotka varautuvat joka reissulla kaikkeen mahdolliseen. Mentiin lähikauppaan tai ulkomaille, niin mukana on valtava hoitolaukku ja lisänyssykät täynnä tavaroita, joita en osaa luetella, koska minulla ei ole aavistustakaan mitä ne voisivat olla. Meillä on mukana vaippa ja mahdollisesti juomapullo jos ollaan muistettu ottaa se mukaan. Oksennusta pursuvan hupparinrintamuksen äärellä toivoin olevani yksi noista hysteerisistä äideistä, joiden hoitolaukusta ihan varmasti löytyy oksennuspakkaus, pieni pussukka, jossa on kosteuspyyhkeitä, käsidesiä ja vaihtobody ja varmaan jotain muuta tarpeellista, jota en nyt vajavaisuudessani osaa kuvitella.
Jos joku osaa kertoa mitä kaikkea olisi oikeasti hyvä olla mukana tai mitä niistä treenikassinkokoisista säkeistä löytyy, niin erittäin suurella mielenkiinnolla imisin tämän tiedon itseeni.
Enimmät yrjöt kaavittiin nenäliinaan, matkaa jatkettiin parasta toivoen ja Turussa rynnättiin suoraan autosta lastenvaateliikkeeseen.

Operaatio karvamato

torstai 2. elokuuta 2012

Korkeasaari oli yksi mun lempipaikkoja lapsena. Kulosaaren kasvattina saarelle oli erinomaisen lyhyt matka ja helppo mennä. Luuhattiinhan me Mustikkamaan uimarannalla kaikki kesät, Korkeasaaren silta on siinä aivan vieressä. Lapsena mua säälitti karhut ankeassa linnassaan, mutta joko mä olen muuttunut ankeeksi ja paatuneeksi tai sitten linnalle on tehty jotain, sillä karhuilla oli oikein mainiot aitaukset. Jos tosiaan jätetään huomioimatta, että kyseessä on tosiaan aitaus ja pirun vähän siis tilaa.
Vietiin Wilson katsomaan eläimiä, jospa se vaikka alkais oppia, että kaikki sorsasta hevoseen ei ole kissa. Emme harrastaneen minkäänlaista nukkuvan eläimen bongausta. Arvelimme, ettei Wilsonia juuri kiinnosta etsiskellä leijonaa ja havaita siitä viiden minuutin tutkivan tuijotuksen jälkeen korvaa pesäkopin katolla. Ihmeen hyvin 8-kuisen innostus ja mielenkiinto riitti kunhan pysyttiin hereillä olevien ja liikkuvien eläimien vaikutuspiirissä. Vauva oli suorastaan liikuttavan iloinen eläimiä nähdessään. Tiikeri ja magnusti kirvoittivat leveimmät hymyt.


Paluumatkalla pelastettiin iso perhosentoukka keskeltä kävelytietä. Toivottavasti kukaan ei ollut vielä ehtinyt jyrätä sen yli ja siitä kasvaa vielä komea lajinsa edustaja!


Viikko kuvina

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kesä ja loma eikä pysy päivistä ja viikoista enää perillä. Musta osa näistä kuvista on jo aiemmalta viikolta, mutta varma en voi olla. Tänään on käsittääkseni kuitenkin sunnuntai, joten on viikon kuvapostauksen aika.
Kävin muuten taas tänään hyttysten ja paarmojen ruokana Lappeenrannan liepeillä, saaliiksi sain 12 litraa mustikoita, kolmisen litraa kantarelleja ja litran mustatorvisieniä. Oli kauhee ukkonen. Salama osui ihan mökin kulmalle, koko koppero hypähti ilmaan, yks lamppu meni rikki ja mun setä sai pihalla sähköisku! Mun korvat soi vielä tunnin kuluttua pamauksesta.

Kuluneella viikolla on nautittu metsän antimista, ravintolaherkuista Porvoossa ja kotikulmilla sekä puistoruokailussa. Pidelty ilmoja puistossa, syöty ruohoa ja siemaistu kesän eka rosee. Kyläilty ja leikitty kavereiden kanssa, koirien ja ihmisten. Sytytetty ekat kynttilät pimeneviä iltoja valaisemaan.














Café Wilda, Tammisaari

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Vielä ehtii Tammisaareen Café Wildaan! Kahvila on auki vielä pari viikkoa, viimeinen aukiolopäivä taitaa olla 12.8.
Oltiin Tammisaaressa viime viikolla kesäajelumme viimeisenä kohteena. Tammisaarihan on söpö kuin sika pienenä, mutta miksi ihmeessä siellä menee kaikki arkena kiinni klo 17? Ehkä mä vaan olen todellisuudesta vieraantunut kaupunkilainen ja siellä oikeassa maailmassa kaupat eivät todella pidä oviaan auki vielä illalla yhdeksältä. Mut tuntui tosi oudolta varsinkin kun kadut pursusivat turisteja vielä viideltä.
Meillä oli kiljuva nälkä ja päätös oli, että ensimmäiseen paikkaan mennään eikä arvota yhtään. No sen ihan ekan näköpiiriin osuneen paikan nimi oli Carl de Mumma. Ei pystytty.
Wilsonin isä paikallisti Wildan kyltin ja onneksemme paikka oli auki jopa seitsemään. Tosi söpö pieni kahvila erittäin maistuvin paakkelsein. Auringosta voi nauttia takapihan terassilla ja lapset oli otettu hienosti huomioon valtavalla lelukorilla. Wilsonille järjestyi smoothie toiveiden mukaan ja me aikuiset nykäisimme koko päivän tarjottavan brunssin. Täytetylle leivälle, kakulle, smoothielle ja kahville tuli hintaa kokonaista 10 euroa, ei lainkaan paha.






Reissut on uuvuttavia

torstai 19. heinäkuuta 2012

Niin kivaa kuin lyhyelläkin reissulla on, niin on se uuvuttavaa puuhaa. Viime yö oli Wilsonin ensimmäinen hotelliyö. Sillä oli varmaan kivaa kun sai pyöriä mun kyljessä kiinni, mutta mulla vähän vähemmän. Unikoulun myötä meillä ei ole öisin minkäänlaista tarjoilua, mutta koitapa siinä vaan kääntää kylkee kun lapsi makaa sentin päässä ja huutaa vaativasti höööö ja nipistää suunsa kiinni kun tarjoat tuttia.
Väsyttää niin paljon etten jaksa ees mennä nukkumaan. Koska pitäis jaksaa pestä hampaat ensin.



Kesäretkiä

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kuinkakohan monta kertaa olen jo muistanut mainita, että tässä kesässä parasta on, etten ole töissä? Ei tartte miettiä mitä kaikkea olisi kivaa tehdä, senkun tekee vaan!
Wilsonin isä ehdotti aamulla, että mennään Kasvihuoneilmiöön ja mehän mentiin. Samalla reissulla kierrettiin Sammatissa, Fiskarsissa, Billnäsissä ja Tammisaaressa.
Otin tosi paljon kuvia, laitan niitä tänne myöhemmin viikolla kunhan kotiudutaan seuraavasta reissusta.
Huomenna mennään Lappeenrantaan poimimaan mustikoita. Toivottavasti kukaan ei ole löytänyt mun kantarelliapajia ja saadaan oiva saalis niitäkin. Viime vuonna kerättiin parissa tunnissa 30 litraa marjoja ja ainakin 5 litraa sieniä.


Garden Party

torstai 28. kesäkuuta 2012

Vielä ehtii Garden Partyyn Hietsuun!
Mä olin eilen, kävin alkuillasta moikkaamassa työkavereita ja räpsimässä alueesta kuvia ja sitten illemmalla vielä kuuntelemassa kaverin kanssa Kentiä ja siemaisemassa muutaman juoman.
Tapahtuma-alueella oli tosi somaa kun kaikki oli niin nätisti laitettu ja miljöö ihanan vihreä. Märkäähän siellä oli eli jos intoutuu perjantaina pikkasen festaroimaan, niin suosittelen välttämään perinteiset rimpsavirheet ja sonnustautumaan reippaasti kumisaappaisiin, muun festariasunhan voi valita kumppareiden mukaan sit.
Itse vietän viikonlopun duunihommissa Tuska Festivalilla, täälläkin on mukavaa, tännekin saa tulla!






Blogger Template created by Photographic Elements