Korkeasaari oli yksi mun lempipaikkoja lapsena. Kulosaaren kasvattina saarelle oli erinomaisen lyhyt matka ja helppo mennä. Luuhattiinhan me Mustikkamaan uimarannalla kaikki kesät, Korkeasaaren silta on siinä aivan vieressä. Lapsena mua säälitti karhut ankeassa linnassaan, mutta joko mä olen muuttunut ankeeksi ja paatuneeksi tai sitten linnalle on tehty jotain, sillä karhuilla oli oikein mainiot aitaukset. Jos tosiaan jätetään huomioimatta, että kyseessä on tosiaan aitaus ja pirun vähän siis tilaa.
Vietiin Wilson katsomaan eläimiä, jospa se vaikka alkais oppia, että kaikki sorsasta hevoseen ei ole kissa. Emme harrastaneen minkäänlaista nukkuvan eläimen bongausta. Arvelimme, ettei Wilsonia juuri kiinnosta etsiskellä leijonaa ja havaita siitä viiden minuutin tutkivan tuijotuksen jälkeen korvaa pesäkopin katolla. Ihmeen hyvin 8-kuisen innostus ja mielenkiinto riitti kunhan pysyttiin hereillä olevien ja liikkuvien eläimien vaikutuspiirissä. Vauva oli suorastaan liikuttavan iloinen eläimiä nähdessään. Tiikeri ja magnusti kirvoittivat leveimmät hymyt.
Paluumatkalla pelastettiin iso perhosentoukka keskeltä kävelytietä. Toivottavasti kukaan ei ollut vielä ehtinyt jyrätä sen yli ja siitä kasvaa vielä komea lajinsa edustaja!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti