Pages

Slider

Kehitystä

tiistai 29. toukokuuta 2012

Wilson istuu. Ihan itse ja ilman apuja se kampeaa lattialla istumaan. Konttausharjoittelut ovat tauolla uuden taidon myötä. Ja sietää muuten ollakin, istuma-asennosta on tällä hetkellä vain yksi suunta muihin asentoihin ja se on ohimo edellä. Päivieni soud track kuuluu mukskopsbyääää.



Vihreä

keskiviikko 16. toukokuuta 2012



































Kuvat Herttoniemen kartanon puistosta, muutaman sadan metrin päästä kotiovestani.

Kirahvia ikenille

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kuolaaminen alkoi joskus kaksikuisena eikä loppua näy. Ikenien hinkaaminen alkoi kuukausi sitten eikä loppua näy. Yhtään hammasta ei tietty näy missään.
Mun akuuttiapu kuolaan on harso, sillä kun lapsi kihnuttaa ikeniänsä, niin säästyy vaatteet kuivina. Wilsonille kelpais ihan mikä vaan, Hesari, sohva, matto, kaukosäätimet ja tietokoneen kulma, you name it.

Nyt olen iloinen, että en ole vielä kertaakaan näihin Wilsonin 5 kuukauteen jaksanut poistaa huonoja kuvia hyvien joukosta. Näin digikameroiden kaudella kuvien määrähän on aivan valtava. Mutta miksi poistaa kaikki, joissa lapsi ei poseeraa sievästi, nää "ilmeikkäämmät" on paljon hauskempia!





5 kk

torstai 10. toukokuuta 2012

Wilson täytti eilen 5 kuukautta. Kuukaudessa se on oppinut mm. kääntymään vatsalleen kummankin kyljen kautta, kääntymään takaisin selälleen, seisomaan, ja istumaan tuettuna. Ryömimisen harjoittelu jatkuu kiivaana, nyt se nousee jo konttausasentoonkin. Kohta se muuttaa pois kotoota.

Kuukausien lisääntymisen kunniaksi annoin Wilsonille maissinaksun.









Älä mutsi häiritse, mä nukun!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Miksei se nuku koskaan päivisin kunnolla, vaan herää tosi herkästi? Ja miksi se paria tuntia ennen iltaunia ei herää sitten millään? Siinä se vaan pötköttää raivostuttavan levollisena, ei auta siirtämiset, riisumiset eikä metelöinti. Pikkasen vaan venytteli.

Seppälä Baby

tiistai 8. toukokuuta 2012

Tässä ei niin mitenkään pitänyt käydä näin. Että mä hurahdan vauvanvaatteisiin. Kun ole koskaan hurahtanut aikuistenkaan vaatteisiin, ne olisivat sentään (ainakin suhteessa) edullisempia ja ainakin pidempi-ikäisiä. Mitä järkee on hurahtaa johonkin, josta on iloa noin kaksi kuukautta?
No näin nyt kävi. Ja kun menin Seppälään katsastamaan baby-mallistoa, niin eihän siitä mitään tullut, että olis vain yhden artikelin ostanut tai jopa ei yhtäkään.

Vaatteet olivat kovasti mun mieleen, ihaniä värejä ja kuoseja. Ostoksista mun lemppari on tuo pilkullinen kesähattu.

























Itelleni ostin ihanan roosat kumisaappaat. Kerrankin voi olla iloinen, että loppuviikolle luvataan vesisadetta. Näihin vois halutessaan vaihtaa nauhat.



































Washi-teippi: lippunauha

perjantai 4. toukokuuta 2012

Olisko ollut Pinterest, missä ekana törmäsin tähän ihanaan teippiin, paremmin vissiin masking tapena tunnettu (eikös se ole maalarinteippiä..?).
Teipin parhaus on, että se liimaa todella hyvin, mutta irtoaa yhtä hyvin tahroja jättämättä. Tuote on japanilainen ja sitä saa kätevästi netistä tilattua Teippitarhasta. Mä haluaisin teippiä kaikissa väreissä ja kuvioissa, tarvitsisin.
Yhdestä lempiblogeistani löysin ihanan teipistä tehdyn lippusiiman ja sellainen piti itsellekin toteuttaa.



















































Linssiluteet

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vai kuin kaksi marjaa?






































Paita Wilsonin päällä on kirppisostos, Name It:in alunperin kesähaalari koossa 62. Koska koko 62 on auttamattomasti liian pieni kesällä (ainakin luulen näin), leikkasi äitini haaruksen vaatteesta pois ja ompeli haalarin paidaksi. 






































Pöllö on Franck & Fischerin, Pikku Mineasta Lapsimessuilta ostettu. Wilsonilla on jo tällainen tuttinauha, joka olisi ihan varmasti lempilelu, mutta musta se on vähän vaarallinen, varsinkin jos Wilson saa sen käsiinsä ilman tuttia.
Testasin näitä messuilla: näytin Wilsonille erilaisia, vain tämän pöllön kohdalla nousivat kädet ilmaan ja naamalle syttyi nauru. 
 

Blogger Template created by Photographic Elements