Tärkeitä asioita täynnä

Pidin pikkasen nettitaukoa. En nyt mitään totaalista, mutta notkumisen vähentämiseksi. Havainnoin Vojon Facebook-sivulta mielenkiintoisen elämänhallintajutun. Tarinassa on proffa, purkki ja oppilaita. Proffa täyttää purkin (pingis)palloilla ja kysyy onko purkki täynnä. Ja opiskelijoiden mielestä on. Sitten proffa kaataa purkkiinsa herneitä ja esittää saman kysymyksen ja opiskelijat taas nyökyttelee. Sitten sama toistuu hiekalla ja täynnä on.

Tarinan opetus on se, että pallot kuvastavat elämässä todella tärkeitä ja merkityksellisiä ja mielekkäitä asioita, herneet astetta heikompia ja hiekka kaikkea sälää. Eli elämänsä voi täyttää niillä oikeesti tärkeillä asioilla ja antaa niille enemmän tilaa. Stoori löytyy Vojon timelinesta postattuna 1.10.2012 jos jotakuta kiinnostaa lukea originaali.

Mun purnukassa yhden pallon paikan otti kyllä blogit, mutta netissä notkuminen loisti poissaolollaan. Ja koska bloggaaminen ja koneen avaaminen ylipäätään johtaa yleensä notkumiseen niin intervention omaisesti minimoin kaiken mieron tielle johtavan.

Kynäkotelot duuniin ovat valmiit ja ikioma teekuppikin hankittuna. Kotelot syntyivät kierrätyshengessä tomaattimurskatölkeistä ja tapetinjämistä. Virkattuun trikookude on hankittu Snurresta. Yksi kollega sanoi, että mun pitäisi myydä noita (virkattuja) ja toinen totesi, että kaikilla pitäisi olla sellaiset, että olis vähän kodikkaampaa. Kattellaan.

Pipin tapetista tehdyt näyttää musta vähän siltä kun olisin suoraan Saarioisten hernaritölkin kylkeen liimannut tintin kuvan. :)

Töissä

Ensimmäinen työpäivä vuoteen. Aikamoista. Yhtään salasanaa en muistanut, mutta muuten meni hyvin. Oli työpöytä ja tietokone. Eväät olivat hyvät ja kaikki tykkäs mun leipomasta kakusta. Juuri mikään ei ollut muuttunut.

Vuodessa on itse ehkä ehtinyt vähän muuttua. Olen luvannut itselleni, etten stressaa mistään enkä hermostu mistään. Ja keskityn vain omiin asioihini. Viimeisessä en ole kauhean hyvä, mutta parhaani yritän.

Työpaikalla on kaappitolkulla iloisia toimistotarvikkeita, mutta ne muoviset kynäkupposet ovat masentavia. Teen omat iloiset. Niiden valmistumiseen saakka säilytän toimistotarvikkeeni näin:

Vähiin käyvät kotipäivät

Tasan kolmen viikon päästä istun viikkopalaverissa, ensimmäinen työpäivä. Arvatenkin kertomassa että miltä nyt tuntuu. No hyvältä tuntuu. Varsinkin kun voin tehdä vain kolme päivää viikossa eikä Wilsonin tarvitse vielä mennä päivähoitoon.

Kolmen viikon aikana pitäis varmaan katella vaatekaappiin, en tiedä onko mulla mitään sopivia syysvaatteita, joilla mennä ihmisten ilmoille. Meillä ei onneksi ole niin tarkkaa mitä päälleen pistää, kunhan ei nyt ihan pyjamassa, ainakaan joka päivä. Pitäis myös pestä meikkivoiteen sivellin. Kalenterin jo ostin loppuvuodelle. Siinäpä se. Olen valmis.

Garden Party

Vielä ehtii Garden Partyyn Hietsuun!

Mä olin eilen, kävin alkuillasta moikkaamassa työkavereita ja räpsimässä alueesta kuvia ja sitten illemmalla vielä kuuntelemassa kaverin kanssa Kentiä ja siemaisemassa muutaman juoman.

Tapahtuma-alueella oli tosi somaa kun kaikki oli niin nätisti laitettu ja miljöö ihanan vihreä. Märkäähän siellä oli eli jos intoutuu perjantaina pikkasen festaroimaan, niin suosittelen välttämään perinteiset rimpsavirheet ja sonnustautumaan reippaasti kumisaappaisiin, muun festariasunhan voi valita kumppareiden mukaan sit.

Itse vietän viikonlopun duunihommissa Tuska Festivalilla, täälläkin on mukavaa, tännekin saa tulla!

Duunihommia

Viime päivinä on pyörinyt mielessä työ jo ihan tuskasen paljon. Vanhempainvapaan loppu ei nyt varsinaisesti vielä häämötä, mutta mahdollisesta hoitovapaasta ilmoittamisen päivämäärä kylläkin. Minä en ole sellaisessa onnekkaassa asemassa, että kotihoidontuki mahdollistaisi tätä ihanaa kotona lorvailua eikä sitä minulle mahdollista myöskään Wilsonin isän tulot.

En ole myöskään varma, jaksaisinko lorvailla kotona enää kovin pitkään täyspäiväisesti, tämä kun ei ole kokonaan omaa aikaani ja lapsen kasvaessa oman ajan osuus kutistuu koko ajan. Liikkuvaisen lapsen kanssa kaupungilla ja kahviloissa luuhaaminen alkaa jo käydä työstä ja hiekkalaatikon reunalla kökkiminen se vasta kovaa hommaa onkin. Aivoni kaipaavat projekteja ja ennen kaikkea työn tuomaa sosiaalista elämää, jossa aikuisillakin on nimet.

Onneksi on osa-aikaisuus, olen ihan mielettömän iloinen ja kiitollinen, että työantaja ehdotti mulle heti useita vaihtoehtoja työajan järjestämiseksi ja kaupan päälle tarjosi vielä mun unelmaduunia, jota voisin siis jonnekin maaliskuuhun tehdä vain pari päivää viikossa. (Ei nyt mennä siihen miten sekin käytännössä toteutuu, ennen kuin sitä pitää käytännössä toteuttaa.) <3

Mutta mutta. Jos olisi jäämässä kokonaan kotiin lasta kaitsemaan, lähettäisin CV:ni Mamworkin äideille. Luin tästä jo Vuoden mutsista jokunen aika sitten ja tämän päiväisen Hesarin artikkeli sai minut ihan firman nettisivuille saakka tutkimaan mistä on kyse. Ihan paras idea. Mulle olis löytynyt heti hommaa Helsingin kivijalkaputiikkien markkinoinnin suunnittelusta. Kivijalkaputiikki kuulostaa nimittäin just nollabudjetilta ja markkinointi nollalla eurolla on just mun juttu. :D

Summarum siis, ihana helpotus kun saatiin vihdoin joku päätös tähän painostavaan aiheeseen. Lopetettakoon ruoka-aiheiseen kuvasarjaan viikon varrelta, digifilmille tallentuivat lihan, leivän, parsakaalin ja ananaksen ensimaistelut.