Se on syksy nyt, alkoi eilen ihan mahdottomalla syysmyrskyllä. Että tervetuloa vaan, minä olen valmis!
En
ole syksyihminen. Vaikka kuinka yritän riipiä iloa samoista asioista
kuin syksyihmiset, kipakoista aamuista, sateista, kynttilöistä ja
uusista aluista, niin ei vaan onnistu. Vituttaa tarpoa kaatosateessa
pimeessä aamulla töihin loisteputken alle palelemaan ja kun mitään ei
näe ilman et joka lamppu himassakin lyysaa aamusta iltaan enkä just
ajatellut aloittaa uutta harrastusta eikä ole uutta lukujärjestystäkään
noudatettavana. Eniten syksyssä ahdistaa, että se vaan rysähtää käyntiin
yks kaunis aamu ja on sit siinä. Miksei kevät koskaan ala samalla
rytinällä?
Mutta mutta. Tänä syksynä olen ehkä
ekaa kertaa ikinä valmis syksyyn, tuntuu kivalta, että vuodenaika
vaihtuu. Ihan oikeesti kiva kaivaa esiin pipot ja villasukat. Ja
kutimet, uusia pipoja ja kaulaliinoja kaivataan. Jospa tänä syksynä
neulois oikein villapaitojakin, ainakin Wilsonille. Nukkumaan käyvä
luonto ilahduttaa eniten, onneksi minulla on tänä syksynä tarpeeksi
aikaa samoilla metsäpoluilla tutkimassa, miten kasvit ja eläimet
valmistautuvat tulevaan talveen, siitähän syksyssä on kyse.
Ja hei, syksyllä joulu on lähellä!