Ääntä nopeampi

Arvatkaa kuinka monta sekuntia kuvan ottamisen jälkeen tuoleilla ei istunut enää yhtään lelua?

1,5

Wilsonilla tuli viikonloppuna täyteen puolitoista vuotta, ihanalle, iloiselle, energiselle, kauniille lapselleni! Koska kaikenlaisia päiviä kannattaa juhlia, annoin Wilsonille lahjaksi jättimäisen saippuakuplapullon ja leivoin kakun.

Korkeasaari

Korkeasaaressa kamerat räpsyy joka aitauksen laidalla. Jengi kuvaa niitä eläimiä. Jaksako joku oikeasti katsoa vielä vuosienkin päästä kuvaa leijoman ahterista? Mä kuvasin lapsiani. Pari eläinkuvaakin otin, mutta hankkiuduin niistä jo eroon alla olevaa lukuunottamatta, kuvassa Wilson ja lumileopardi pleksin takaa kuvatuna.

Wilsonille reissun kohokohdat olivat kakkaava kotka, muurahainen ja isänsä kameliaitaukseen lentänyt hattu.

Mä meinasin tervehtiä vastaan tullutta Project Mama -blogin Katja Lahtea. Viime hetkillä nielaisin ja älysin etteihän se mikään mun tuttu ole.

Lahjoja uuteen kotiin

Meidän uusi koti on aika ihana. Valoisa, tilava ja valtava parveke. Sain Ellulta ihanan tuparilahjan, basilikan taimia parvekkeelle. Olemme basilikan suurkuluttajia. Taimista koulin useamman puskan kesäruokia maustamaan.

Energia hukassa tai ehkei sittenkään

Musta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi, uuvuttaa ja stressaa. Ensi viikolla muutetaan ja koko muutto on ihan levällään, kämppä niin hirveessä kaaoksessa, etten tiedä mistä aloittaisin pakkaamisen. Kaksi sadepäivää ja minimalistisesti ulkoilua saavat Wilsonin kiipelemään seinillä, sillä sitä energiaa vasta piisaakin, syöpöksi saakka, uuvuttaa juosta sen perässä. 

Sitten sain koko viikon jos seuraavankin pelastavan viestin Facebookissa, jonka lainaan tähän nyt ihan suoraan ja lupaa kysymättä: "Sä oot kyllä kaikista tuntemistani ihmisistä aikaansaaviin! Siis sä samaan aikaan fiksaat vaunuja, päivität blogia ja facebookia, hoidat kahta lasta, laitat taivaallista ruokaa ja pakkaat muuttolaatikoita (ja varmaan neulot jotain ihanaa projektiakin). Ja parantelet synnytyshaavoja! Sä oot ihan mun idoli!"

Tämä elämäni pelastaja ei ole ollenkaan väärässäkään. Pisti oikein miettimään, että mitä kaikkea mä päivisin teenkään ja kyllä se on aika paljon. Tänään olen yllä mainittujen lisäksi tehnyt töitä ja opettanut ystävän leipomaan korvapuusteja. (Ja pessyt kaksi koneellista pyykkiä, mutta sitä ei oikein voi laskea tekemiseksi.) Että jos uuvuttaa niin kannattaisko hidastaa tahtia?

Takaisinveto

Ei se elämä nyt sittenkään voittanut, flunssa vaan jatkuu. En muista enää mones viikko lähtee käyntiin. Huoh, huoh ja huoh. Pakko olis parantua, en pysty enää.

No tänään(kin) uhmasin flunssaa ja osallistuin valokuvauskurssille. En niin millään hennonnut perua osallistumista kun olin odottanut kurssia kuin kuuta nousevaa jo viikkoja. Ja kannatti mennä. Opin vaikka mitä ja tapasin mukavia uusia ihmisiä ja mukavia vanhoja tuttua. Kurssilla kuvattiin ruokaa, se on musta todella vaikeaa kuvattavaa, harvemmin mitenkään kauhian kaunista noin lähtökohtaisesti. Pitäisi stailata, somistaa ja sommitella, jotta saisi mielenkiintoisempaa kuvitusta. Koita nyt sit kun perhe odottaa jäähtyvää ruokaa nälkäisenä. Eli tekniikan haltuun ottamisella pääsee jo aika pitkälle. Olen todella tyytyväinen. 

Palaan aiheeseen paremmilla voimilla. Nyt kutimet käteen ja sohvaan.

Elämä voittaa, ehkä.

Kolmas päivä kuukauteen ilman kurkkukipua, wuuhuu! Ja melkein koko päivän yksin kotona, tupla-wuuhuu! En aio tehdä mitään. Paitsi ahkeroida lapselle villapaitaa.

 

Tarkoitus oli siivota, saisi kerrankin rauhassa laittaa tavarat paikoilleen ja pestä lattian, mutten taida jaksaa. Pitäiskö alkaa ottaa blogiin jotain sisustuskuvia? Olis pakko siivota ja järjestellä paikkoja nätiksi.

Nythän on nimittäin niin, että olen nukkunut ihan äärimmäisen hyvin jo ainakin kaksi kuukautta, en ole nukkunut näin hyvin vuosiin. Viime yönä heräsin kolmelta enkä saanut enää kunnolla nukuttua, olo on nyt hirveä, ihan kuin olis krapula. Tältäkö musta yleensä tuntuu niinko normaalisti kun en nuku, kamalaa.

Ja sellainen omituisuus kun yöunet yhtäkkiä paranivat kuin taikaiskusta niin ei sekään mitään herkkua ollut. Voishan sitä kuvitella, että kun vihdoin saa nukuttua yönsä alusta loppuun ilman välivalvomisia, niin sitä olisi kuin uudesti syntynyt ja energiaa täynnä. No en ollut, olin aamuisin aivan pihalla ja epätoivoinen, että ei voi olla jo aamu kun vasta ensimmäisen kerran tänä yönä herään! Kaikkeen se psyyke (ja kroppa) sopetuukin.

Jos ei nuku päikkäreitä niin ehkä ensi yönä nukuttaa taas hyvin. Olis kuitenkin huomenna työpäivä ja kaikkee. Muistaakseni 16 työpäivää jäljellä, aika vähän.

Paskamutsina annan lapselle Pågenin korvapuusteja, mun lemppareita. Niissähän on vaikka mitä lisää ja säilöntää (en ole kyllä koskaan tuotteen sisältöä tarkistanut kun ne on niin hyviä) ja kanelia, kaikki kasvalle lapselle hirvittävän vaarallisia. Wilson ei tunne muita pullia ja sen sain katkerasti tuta kun leivoin ihanan rahkapiirakan. "Otatko pullaa?" kysyin ja ojensin kersikselle muhkean lämpöisen reunapalan. Se otti haukun, sylkäisi ja heitti koko palan perään. Kiittämätöntä.

Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä

Päätettiin ystäväni kanssa ottaa käden taidot vähän paremmin haltuun. Otettiin esiin Käsityön pikkujättiläinen ja päätettiin toteuttaa siitä kaikki ohjeet, solmeilut ja huovutukset ja kaikki. Perustettiin tietenkin blogi, jotta kaikki pääsevät seuraamaan miten meistä tulee huipputaitajia kaikilla käsityön saroilla.

Muut käsityö- ja askarteluprojektini pysyvät täällä, mutta lue ihmeessä myös Tilkkuja, herkkuja ja langanpätkiä!

Apinapeitto vauvalle

Vauvanpeitto jälleen, minkäs sille mahdan, että sukuun pukkaa vauvoja kuin liukuhihnalta konsanaan. Tein jotain aivan erilaista kuin aiemmin jo kolmeen kertaan nähdyt raitapeitot (1, 2 ja 3) (niitä tulee vielä yksi omalle vauvalle).

Ja nyt on todettava ihan rehellisen vilpittömästi, että mitään näin hienoa en ole koskaan omin pienin kätösin tehnyt! Olen erinomaisen ylpeä itsestäni

Peittomalli on täältä, Pinteristin kautta bongattu. Alkuperäisessä kääntöpuolen kangas näytti jotenkin heppoiselta, joten tein toisen puolen omasta päästäni.

Työohje:

Tarvikkeet: puuvillalankaa sopivaa puikolle 3 ja puoli. 3 ja puolen pitkät puikot, pyöröpuikot ja sukkapuikot, pala kangasta.

Tekemäni peiton koko on noin 55x70cm.

Neulospuoli:

Luo pitkille puikoille 138 silmukkaa.

Neulo 10 kerrosta aina oikein, vaihda pyöröpuikoille jossain vaiheessa.

11. krs: neulo 7 silmukkaa oikein, *5 oikein 2 nurin* toista 17 kertaa, 12 oikein

12. krs: neulo 7 oikein, *5 nurin, 2 oikein* toista 17 kertaa, 5 nurin, 7 oikein

13. krs: kuten 11

14. krs: kuten 12

15. krs: kuten 11

16. krs: kaikki oikein

Toista kerroksia 11.-16. 35 kertaa.

Neulo lopuksi 10 krs aina oikein, päätellen samalla.

(Peitossa 220 kerrosta)

Kangaspuoli:

Luo 138 silmukkaa pitkille puikoille "kehystä" varten.

Neulo 9 krs aina oikein.

10. krs: neulo 7 oikein sukkapuikolla, laita puikon päihin esim. kumilenksut stoppareiksi. Päättele 124, neulo 7 oikein sukkapuikoll, käännä työ, neulo tämä reuna ensin.

Neulo sukkapuikoilla 209 kerrosta aina oikein. Siirrä stopparit tälle puikolle. Älä katkaise lankaa.

Neulo toinen reuna samoin, huomaa, että neulominen aloitetaan työn sisäkulmasta. Katkaise lanka neulottuasi 209 kerrosta.

Luo pitkille puikoille 124 silmukkaa.

210. krs: neulo aloitusreunan 7 silmukkaa oikein, jatka samalla langalla pitkille puikoille luomillesi silmukoille, neulo ne kaikki ja jatka toisen reunan 7 silmukkaa samalle puikolle aina oikein.

Neulo 9 krs aina oikein, päättele viimeisellä kerroksella.

Virkkaa peitto ja kehys reunoistaan yhteen kiinteillä silmukoilla. Päättele langat ja pese työ.

Mittaa kuivunut työ ja leikkaa kankaasta samankokoinen pala. Kiinnitä kangas huolella nuppineuloilla peiton ja kehyksen väliin. Ompele reunat käsin.

Tärkeää: myös kankaan pitää olla kertaalleen pesty, jotta vältytään kaikenlaisilta kutistumis- ja vanumisongelmilta tulevissa pesuissa.

Vähemmän tärkeää: käytin trikookangasta, mutta kahden venyvän materiaalin yhdistäminen ei ollutkaan niin helppo kuin ensin ajattelin. Ei missään nimessä mahdotonta, keskittymällä vältin kaikki karikot ja kiroilut. Ompelin kankaan kiinni neulokseen käsin, jotta ommel hieman joustaisi ja ennen kaikkea, ettei vaan olisi sattunut mitään aluslanka vetää- tai vastaavia katastrofitilanteita.

Aarrelaatikolla

Lapsi löysi aarrelaatikon omatoimisesti. Valvonta petti niin sanotusti. Aarre todellakin, Wilson olisi viihtynyt laatikon sisällön parissa varmasti koko päivän. Se jopa totteli kun sanoin, että sisältöä ei saa viedä pois makkarista.

Vaatetta narsisseille

Kun tulppaaneihin alkaa jo melkein kyllästyä, tulevat ihanat keltaiset narsissit! Ensin niitä ostetaan sisälle ja sitten parvekkeelle, ne ovatkin parvekkeen komein kasvusto pitkälle kevääseen ennen kuin varsinaiset kesäkukat niin sanotusti puhkeavat. 

Pidän kovasti ruukkunarsissien keltaisista muoviruukuista, lisää kevättä talven viimeisiin henkosiin. Päätin pimpata ruukkuja kuitenkin hieman ja harjoitella samalla reunavirkkauksia. Kolmeen ruukkuun kului minimaalisesti puuvillalankaa, noin kaksi tuntia ja jonkun verran kaksipuoleista teippiä.

Muiden hyvät uutiset = parhaat uutiset

Ystävältä maanantaina kuultu hyvä uutinen pistää vieläkin hymyilyttämään, kyllä muiden huippu-uutiset vaan on ne parhaat uutiset!

Parhautta on myös postikortit. Niitä pitää lähettää enemmän. Sain vuoden ensimmäisen kortin postissa tänään ja voin sanoa että kyllä ilahdutti!

Uusi kamera ja muuta kivaa

Oi olen niin onnellinen! Sain vihdoin eilen ostettua uuden kameran. Kotiutin Rajalan alesta Nikon D90:n ja valovoimaisen linssin. Ihan perus harrastelijajärkkäri, mutta upouusi ja hieno ja minun ikioma. Vaatii taas uutta harjoittelua, mutta mikäs sen mukavampaa. Jollekin kurssille vois mennä ja mikäli oikein tulkitsin kamerapakkauksen mukana tulleita miljaardeja lippusia ja lappusia niin pääsen yhdelle Nikonin järkkäämälle opintoasialle ilmaiseksi.
(Vanha  (D70S) on muuten myynnissä huokeaan hintaan tuliterän linssin (Nikkor 18-55mm kit) kanssa. Edelleen eri kelpo aloittelijan kamera vaikka valokuvauksesta tosissaan kiinnostuneelle lapselle, hyvin pidetty ja vuosi sitten puhdistettu ja huollettu.)

Kivaa on myös helmikuu, vuoden toisiksi paskin kuukausi, mutta huomattavasti tammikuuta parempi. Tuntui, että tammikuu ei aio loppua ikinä. Töihin tuli toissa viikolla palaveripyyntö viikolle 5, ajattelin meilin matkanneen jossain viikkokaupalla, että johan se meni aikaa sitten, mutta sehän menee vasta tänään. Helmikuu on perinteisesti tuntunut lyhyeltä, toivottavasti tämä vuosi ei ole mikään poikkeus.

Kivaa on myös olla (omasta mielestään) rento äiti! Olin aika varma, että minusta tulee tolkuton sokeripoliisi, mutta ei tullutkaan. Lapsi saa syödä mitä haluaa. Eli jos muutkin syö pullaa niin kyllä Wilsonkin. Eilen meni browniet iltapalaksi, lapsi oli onnellinen. Kaikki olivat onnellisia, rocky road brownies voi tehdä vain onnelliseksi. Onneksi sitä on vielä jäljellä, Wilsonin mennessä päikkäreille otan sen esiin. Ja kameran käyttöoppaan. Ja villasukat.

Maailman parasta

Pieni ihminen pyytää yöllä viereen nukkumaan. Käpertyy kainaloon, ottaa kaulasta kiinni, kuiskaa "äiti" ja nukahtaa. Halaa edelleen tiukasti.

Let it snow

Jos räntä ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini niin eipä niin erityisesti lukeudu myöskään lumi. Paitsi että tekisi mieli kiljua riemusta kun maa on jo ihan valkoinen. Lisää, lisää!
Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon kaamosmasennustunnelin päässä näkyy valonpilkahdus eikä sängystä nouseminen tuntunut ajanhukalta. Pikkasen jo ehti hirvittää kun vuoden pimeimpään kohtaan on vielä monta viikkoa. Älkääkä käsittäkö väärin, mieleni ei ole maassa, elämäni on iloa täynnä. Fyysinen jaksaminen on vain koetuksella pimeyden keskellä. Lämmöllä jo odotan jokavuotista kaamosunettomuutta, hehheh..

Pakkastakin taitaa olla tai ainakin tuulee niin kovin, että voin vihdoin laittaa uuden talvitakin päälleni.
Toivottavasti lunta on huomenna jo niin paljon, että päästään pulkkamäkeen. Tarvitaan vain pulkka, onneksi Etola on muutaman sadan metrin päässä. Wilson saa vauvapulkan synttärilahjaksi ensi viikolla, kiskon sitä siinä sitten joka paikkaan.

Tärkeitä asioita täynnä

Pidin pikkasen nettitaukoa. En nyt mitään totaalista, mutta notkumisen vähentämiseksi. Havainnoin Vojon Facebook-sivulta mielenkiintoisen elämänhallintajutun. Tarinassa on proffa, purkki ja oppilaita. Proffa täyttää purkin (pingis)palloilla ja kysyy onko purkki täynnä. Ja opiskelijoiden mielestä on. Sitten proffa kaataa purkkiinsa herneitä ja esittää saman kysymyksen ja opiskelijat taas nyökyttelee. Sitten sama toistuu hiekalla ja täynnä on.

Tarinan opetus on se, että pallot kuvastavat elämässä todella tärkeitä ja merkityksellisiä ja mielekkäitä asioita, herneet astetta heikompia ja hiekka kaikkea sälää. Eli elämänsä voi täyttää niillä oikeesti tärkeillä asioilla ja antaa niille enemmän tilaa. Stoori löytyy Vojon timelinesta postattuna 1.10.2012 jos jotakuta kiinnostaa lukea originaali.

Mun purnukassa yhden pallon paikan otti kyllä blogit, mutta netissä notkuminen loisti poissaolollaan. Ja koska bloggaaminen ja koneen avaaminen ylipäätään johtaa yleensä notkumiseen niin intervention omaisesti minimoin kaiken mieron tielle johtavan.

Kynäkotelot duuniin ovat valmiit ja ikioma teekuppikin hankittuna. Kotelot syntyivät kierrätyshengessä tomaattimurskatölkeistä ja tapetinjämistä. Virkattuun trikookude on hankittu Snurresta. Yksi kollega sanoi, että mun pitäisi myydä noita (virkattuja) ja toinen totesi, että kaikilla pitäisi olla sellaiset, että olis vähän kodikkaampaa. Kattellaan.

Pipin tapetista tehdyt näyttää musta vähän siltä kun olisin suoraan Saarioisten hernaritölkin kylkeen liimannut tintin kuvan. :)

Kastepisarapeitto

Sain Wilsonin talvipeiton valmiiksi jo viikonloppuna. Sitä oli mukavaa virkata pienessä kuumeessa, se on niin paksu, että lämmitti hyvin.

Virkkaa kuudella jaollinen määrä ketjusilmukoita. Jakojäännoksen pitää olla pariton. Virkkaa sitten vielä kaksi silmukkaa.

Tee toiseen silmukkaan koukusta lukien 1 kiinteä silmukka. Jätä väliin 2 silmukkaa ja tee niistä seuraavaan 5 pylvästä. Jätä taas 2 silmukkaa väliin ja tee niistä seuraavaan kiinteä silmukka. Jatka näin rivin loppuun.

Käännä ja vaihda väriä.

Virkkaa 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa edellisen kierroksen viimeseen kiinteään 2 pylvästä. Jätä 2 silmukkaa väliin ja virkkaa niitä seuraavaan kolmanteen 1 kiinteä silmukka. Eli edellisen kierroksen viimeisen pylväsryhmän keskimmäiseen pylvääseen. Jätä taas väliin kaksi ja virkkaa kolmanteen 5 pylvästä. Eli edellisen kierroksen kiinteisiin virkataan nyt pylväät ja pylväsryhmien keskimmäisiin pylväisiin kiinteät. Jatka kerroksen loppuun.

Käännä ja vaihda väriä.

Virkkaa 1 ketjusilmukka. Jätä väliin 2 ja virkkaa edellisen kerroksen ensimmäiseen kiinteään silmukkaan 5 pylvästä.

Eiköhän tämä homma ole nyt selvä. Mallin löysin täältä, sieltä löytyy professionaalimpi ohje kaavakuvineen kaikkineen.

Langaksi valitsin Dropsin Karsiman sen hyvien pestävyysominaisuuksien vuoksi. Peitto tulee käyttöön vaunuissa, joten tulee kuraantumaan helposti ja usein.

Koukku 5 mm, mutta se olisi voinut olla paksumpikin, jopa kutonen.

Tein peitosta ison neliön ikään kuin vahingossa, joten en voi kuin suositella mallitilkun tekemistä, jotta mieluisen koon voi suunnitella ja päättää etukäteen. En tosin valita, neliö on kätevä muoto vaunukäytössä.

Töissä

Ensimmäinen työpäivä vuoteen. Aikamoista. Yhtään salasanaa en muistanut, mutta muuten meni hyvin. Oli työpöytä ja tietokone. Eväät olivat hyvät ja kaikki tykkäs mun leipomasta kakusta. Juuri mikään ei ollut muuttunut.

Vuodessa on itse ehkä ehtinyt vähän muuttua. Olen luvannut itselleni, etten stressaa mistään enkä hermostu mistään. Ja keskityn vain omiin asioihini. Viimeisessä en ole kauhean hyvä, mutta parhaani yritän.

Työpaikalla on kaappitolkulla iloisia toimistotarvikkeita, mutta ne muoviset kynäkupposet ovat masentavia. Teen omat iloiset. Niiden valmistumiseen saakka säilytän toimistotarvikkeeni näin:

Kaipuu maalle

Keksin, että ehkä mekin voitais sittenkin saada pankilta vähän avustusta asunnon ostoon. Pankkiin en ole vielä ollut yhteydessä, mutta kävin (tietenkin) Oikotiellä. Löysin mörskän jostain Vihdin siimeksestä ei minkään keskeltä ja aloin haikailla maalle muuton perään. En ole koskaan kaivannut maalle. Maalla on yksinäistä, kukaan ei halua tulla kylään maalle ja lapsellekaan ei ole kavereita kun maalla on niin harvaa se asutus. Mutta ne omat omenapuut ja kasvimaat ja piha ja rauha ja luonto ja kauneus ja tyyneys.

Minä en osaa remontoida (ja Wilsonin isä vielä vähemmän). Mörskäähän olis vähän pakko jos keittiökin on kerta alkuperäisessä kunnossa. Talo on rakennettu 1920-luvulla. Remontoiminen kuulostaa aikaa, rahaa ja hermoja vievältä kauhuoperaatiolta. Mutta se pintojen valitseminen, puuhastelu, sais mitä haluaa ja samalla tulisi pelastaneeksi kaunistakin kauniimman talovanhuksen. 

Mä niin näen sen pihakeittiön, pelargonit porstuan ikkunoilla, räsymatot valkoisiksi maalatuilla lankkulattioilla, autereiset kesäpäivät kukkien loisteessa, oman pihan sadon, säilömisen, sieniretket lähimetsessä. Ensimmäisen joulun, pihan täynnä lyhtyjä, puuhellassa tuli.

Onneksi Wilsonin isää ajatus vähän puistattaa. Saatamme pelastua.

Unien paluu

Miten se aina unettoman jakson jälkeen tuntuukin siltä, että nukkui viimeksi vuosi sitten? Sehän ei pidä paikkansa paitsi niiltä osin, että näin hyvin olen nukkunut tosiaan vuosi sitten, saattaa olla kauemminkin.

Mut joo, se tunne kun nukkua pössöttää ensin puol viiteen, sitten ruokkii lapsukaista ja nukkuu vielä pari tuntia. Ihanaa! Vupden pimeimpään kohtaankin on vielä kuukausia, joten ehdin nukkua vaikka kuin.