Vauvanpeitto nro 3

Suku senkun kasvaa ja peittoja syntyy lisää. Samanmoisia on jo valmistunut kaksi aikaisemmin sekä täällä esittelemätön Wilsonin peitto, prototyyppi. Aiemmat peitot löytyvät tästä ja tästä.

Ehdin jo päättää, etten tee näitä enää vaan vaihdan mallia, mutta hairahduin kuitenkin eilen ostamaan langat seuraavaan.

Lankaa en ole vaihtanut, tämäkin peitto on syntynyt Dropsin Parisista tällä kertaa neljällä eri värillä, kuudella kerällä + yhdellä virkattuun reunukseen.

Sisarusta pukkaa

Sisarusta pukkaa, Wilsonille siis, kesäkuussa.

Toinen raskaus (tai no kolmas, mutta ekaa ei lasketa kun se kesti vain 10 vkoa) on jotenkin paljon kivempi kuin ensimmäinen. Ei sillä, että olisi oireiden puolesta helpompaa, eri raskaus eri ongelmat. Mutta muuten on mukavampaa, sitä kun ei ole niin täpinöissään koko ajan ja joka asiasta. Raskausviikoista ei hajuakaan, veikkaan 18+5 koska jossain vaiheessa viime viikkoa oli 18+2. :) Ei kiinnosta netistä ja neuvolan opuksista lukea sikiön kehitysvaiheita viikko viikolta, kyllä se siellä kasvaa. Ja potkii ihan perkuleesti. Voi niinku olla vaan.

Oksennuspakkaus

Koska inhorealismi on kivaa ja kiviäkin toki kiinnostaa, niin kerrottakoon, että lapseni on oksentanut eilen ensimmäistä kertaa 13-kuukautisessa elämässään! (Puklas se joskus vauvana, mutta sitä ei lasketa.) Tämä vähemmä iloinen sattumus tapahtui automatkalla Helsingistä Turkuun, noin 300 metriä ennen Turun moottoritien alkua.

Taidokkaasti oli lapsi tähdännyt hupparinsa sisään ja tästä päästäänkin varsinaiseen asiaan. Mua aina naurattaa ne äidit, jotka varautuvat joka reissulla kaikkeen mahdolliseen. Mentiin lähikauppaan tai ulkomaille, niin mukana on valtava hoitolaukku ja lisänyssykät täynnä tavaroita, joita en osaa luetella, koska minulla ei ole aavistustakaan mitä ne voisivat olla. Meillä on mukana vaippa ja mahdollisesti juomapullo jos ollaan muistettu ottaa se mukaan. Oksennusta pursuvan hupparinrintamuksen äärellä toivoin olevani yksi noista hysteerisistä äideistä, joiden hoitolaukusta ihan varmasti löytyy oksennuspakkaus, pieni pussukka, jossa on kosteuspyyhkeitä, käsidesiä ja vaihtobody ja varmaan jotain muuta tarpeellista, jota en nyt vajavaisuudessani osaa kuvitella.

Jos joku osaa kertoa mitä kaikkea olisi oikeasti hyvä olla mukana tai mitä niistä treenikassinkokoisista säkeistä löytyy, niin erittäin suurella mielenkiinnolla imisin tämän tiedon itseeni.

Enimmät yrjöt kaavittiin nenäliinaan, matkaa jatkettiin parasta toivoen ja Turussa rynnättiin suoraan autosta lastenvaateliikkeeseen.

Silmät on siniset tähdet

Perheessäni ei ole sinisiä silmiä. Väittäisin näin äkkiseltään, että myöskään yhdelläkään serkullani (isän puolelta) ei näitä mielenkiinnottomuuden maksimaalistumia ole. Ei edes yhtään hävetä myöntää, että oli (kovastikin) pettynyt, kun näytti, että Wilsonille tulee siniset silmät. En voinut ymmärtää miten geenistöni ei ole jyrännyt moista.

Mutta kas, tässä päivänä muutamana katsoin lastani syvälle silmiin eikä ne enää olekaan siniset, wuhuu! Jännää miten nopeasti se väri lopulta muuttuikin.

2013

Uusi vuosi on alkanut. En aio luvata mitään.

Mä en oikein ymmärrä mikä näissä vuosien vaihtumisissa on se juhlan aihe. Aina on tokkiinsakin kiva paukutella raketteja ja juoda kuohuvaa, mutta mitä ovat nämä uudet alut ja menneiden muistelot? Mun elämä jatkuu tänään varmaan ihan samanlaisena kuin eilen. En tunne sydänalassani kutkuttavaa uutuuden viehätystä taikka jännitystä tulevista suurista ja hienoista asioista mitä tämän vuosi mahdollisesti tuo tullessaan. Jokainen päivä voi olla hieno ja mahdollisuuksia täynnä, ei siihen vuoden vaihtumista tarvita.

En myöskään ymmärrä näitä, jotka päättävät vuoden alusta tehdä jonkun muutoksen elämässään kuten lopettavat tupakanpolton, alkavat laihduttaa, aloittavat uuden harrastuksen. Mikä ihme niissä kaikissa muissa 364:ssä päivässä on vikana muutoksen tekemiseen? Senkun päättää, että nyt teen näin ja tekee sitten kans.

Vuoden vaihtumisessa on myös yksi selkeän ikävä puoli, tästä alkaa vuoden kolme masentavinta kuukautta. Liina sen niin osuvasti pisti, ei ole mitään mitä odottaa, on kylmää ja kelmeää ja kevätkin tuntuu kaukaiselta kesästä nyt puhumattakaan. En nyt keksi mitä sitä esimerkiksi kesällä niin kovin odottaisi, ei ainakaan sitä vääjäämättä lähestyvää syksyä, mutta kesällä on huomattavasti helpompi nauttia hetkestä kuin helmikuussa. Eikös tulppaanit valtaa kaupat ensi viikolla, ehkä ne piristävät.

Nillinnillin.

Kuvan tyyppi onneksi piristää. Sille on ihan sama sataako vettä vai paistaako aurinko. Se on aina yhtä iloinen, takkutukkainen ja harvahampainen Wilson. <3