Pages

Slider

Bataatti

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Bataattia lattiassa, bataattia seinässä, bataattia naamassa, bataattia käsissä, bataattia hiuksissa, bataattia vaatteiden sisällä.






































Kuva ei ole tuolta yllä mainitulta bataatin maailmanvalloitukselta vaan Wilsonin ihan ekalta lusikalla syödyltä aterialta parin päivän takaa. Vasta kuvista huomasin erittäin rohkean vaatevalinnan.
Tämän päivän kiitollituuslistan ykkössijaa pitää sappisaippua.

Kirppisostokset

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Herttoniemen pihakirppiksellä oli ihanaa! Aurinko helli, törmäsin tuttuihin, ja mikä parasta, se oli just niinku kirppiksen pitääkin, eli ei ylihinnoiteltua roinaa, eikä (juuri lainkaan) ammattimyyjiä. Ihan mieletön tunnelma oli koko ihanassa kaupunginosassa. Mä olen käynyt siellä yläasteen ja lukio, joten alue on nostalgisesti lähellä sydäntä.
Mä repäisin 60 euron budjetilla. Ajattelin, että jos löydän jotain superihanaa tai vinyyliharvinaisuuksia, niin ei ole sit ainakaan pikkurahasta kiinni.

Näin mun kävi:





























































Vihreä kesätakki (H&M) 4 euroa. Kirkas vihreä väri ei kyl pääse ollenkaan oikeuksiinsa näissä kuvissa..






































Ruskovillan silkkinen kypärämyssy 3 euroa.















































Bellinon pehmokirja 2 euroa. Wilson rakastaa kirjoja ja tällaisesta pehmoversiosta saa itse käännettyä "sivua" ja sitä on niin mukava lukemisen ohessa imeskellä. Vien mummilaan, en jaksa kuljettaa mukanani säkillistä leluja aina kun ovesta ulos astutaan.







































Ruskea froteemekko apilakuvionnilla 2 euroa.






































Iso olkalaukku (H&M) 0,50 euroa. Edellisen omastajansa mielestä varmaankin pesussa kulahtanut, mun mielestä hienosti patinoitunut. :) Niinhän se menee, et toisen romu on toisen aarre.






































Vaaleansininen polka dot -yökkäri 0,50 euroa. Ihanan pehmeäksi pesty.
























Anorakki (Zara) 3,50 euroa.

Vauvan torkkupeitto

Sukuun on syntynyt aiemmin viikolla pieni tyttö, Wilsonin pikkuserkku. Neuloin uudelle ihmiselle puuvillaisen raidallisen torkkupeiton.
Etukäteen ei ollut tiedossa tuleeko tyttö vai poika, joten valitsin kummallekin sopiva sävyt, tavoittelin väreillä orvokkia ja lemmikkiä. Korkkaamattomat lankakerät ilmentävät tätä värimaailmaa mielestäni valmista tuotetta paremmin ja näin jälkikäteen valitsisin reunaan ehkä kuitenkin lilan tai jopa tummanvihreän.
Peitto on neulottu kuudesta erivärisestä kerästä Dropsin Paris-lankaa. Leveydessä 90 silmukkaa ja pituudessa niin paljon kuin lankoja riitti. Reunus virkattu kiinteillä.








Herttoniemen pihakirppis

Tänään koko vanha Herttoniemi (vai Länsi-Herttoniemeksikö sitä nyt pitäis kutsua) muuttuu isoksi kirppikseksi. Tapahtuma alkaa kymmeneltä ja mikä parhautta, säätiedotus lupaa aurinkoa ja lämpöä. Minä reippailen sinne tästä rannan puolelta heti kun myynti alkaa, jospa tekis jotain hienoja löytöjä. Jos mitään ostettavaa ei löydy, niin ainakin hodarit syön pallossa 29 ja moikkaan sukulaisia pallurassa 35.






































Kello on tätä kirjoittaessa kohta puoli kolme yöllä. Wilson söi yhdeltä ja siihen loppui mun unet. Pyörin sängyssä ja mietin laskuja. Mietin niitä niin hartaasti, että katsoin parhaaksi nousta ylös ja maksaa kaikki maksamattomat, ettei tarvitsisi enää miettiä. Laskut on maksettu eikä nukuta edelleenkään. 
Luin meilit ja havaitsin tehneeni taas hyvät kaupat Huuto.netissä. Latasin eilisen viimeiset kuvat koneelle. Ja nyt erittäin unisen näköinen vienosti kehräävä kissa sylissäni naputtelen postauksia. Wilson syö taas varmaankin noin puolentoista tunnin päästä ja kolme ja puolen tunnin päästä se jo herää. Ei haukotus mä sanon..
Jos uni ei ala kohta tulla, vetäydyn sohvalle villapeiton alle ja jatkan tätä:


Downshifting

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Downshifting eli leppoistaminen on nykyään kovin pinnalla eikä lainkaan turhaan. Olen viettänyt viimeiset kymmenen vuotta, ja ylikin, töissä, työ mielessä ja aina tavoitettavissa.

Tänään olen ollut aika tarkkaan seitsemän kuukautta pois työelämästä. Ennen äitiysvapaan alkua olin viikon pitämättömillä vuosilomilla ja siihen päälle kuusi viikkoa ylityövapaalla.
Ensimmäiset viikot lomalla olivat jotenkin mielettömiä, se tunne mikä tulee kun tietää, että kotoilu ei lopu kolmen viikon päästä, ei tarvinnut suorittaa lomaa. Ja kyllä mä kotoilinkin! Siivosin ja järjestin kaiken, pesin jonkun miljardi koneellista pieniä vaatteita, silitin, viikkasin.
Sitten syntyi Wilson. Ensimmäisinä viikkoina kaikkeen meni kauheesti aikaa, heräämiseen syömiseen, lähtemiseen, nukkumiseen. Olin ihan kujalla ja ahdistunut ja kaipasin töihin, siellä kaikki oli helppoa ja hanskassa. Kun opittiin olemaan toistemme kanssa, on ollut aikaa vain olla ja nautiskella elämänrytmin muuttumisesta rauhaisaan suuntaan. Ennen sitä vaan odotti seuraavaa ja taas seuraavaa viikonloppua, nyt harmittelee kun aika menee niin nopeasti ja viikot vaan hujahtavat, tarkoituksella hidastaa ja nauttii.
Edessä on ensimmäinen kesä mun työuralla, kun voin todella nauttia kesästä, ihan jokaisesta päivästä. Ei tarvitse laskea viikonloppuja, jotka töiden jälkeen jäävät vapaaksi, ei palella yli-ilmastoidussa toimistossa eikä miettiä miten saisi hommansa kunnialla tehtyä kun kaikki tarvittavat hahmot muissa yrityksissä onkivat ahvenia laiturinnokasta. Kaikkein vähiten tarvitsee haikailla niiden asioiden perään, joita ei ehdi taikka jaksa tehdä.

Just Wilsonin isälle totesin kuinka ihanaa on todella nähdä kevät pitkästä aikaa. Voin kuljeskella luonnossa tuntikausia ja vain tuijottaa puihin ja maahan ja ihastella kasvua ja uutta. Ja sitä miten luonnossa mikään ei ole rumaa ja kaikki sopii yhteen. Yhtenä päivänä äkkäsin puun juurella kolon ja yhtäkkiä näin ala-asteikäisen Veeran, joka tutki kolosta joka sentin, käänsi kaikki oksat ja kivet, tutki hyönteiset, piirsi niistä kuvia ja keräsi näytteitä. Osasi kaikki linnut ja kasvit, suomeksi ja latinaksi. Vaihtoi yläasteelle mentäessa koulua, jotta pääsisi lukemaan latinaa, uuteen kouluun, josta ei tuntenut ketään, maailman ujoin tyttö. Niin palavasti tuo tyttönen halusi isona eläinlääkäriksi. Tai biologiksi tai paleontologiksi.
Mitä helvettiä sitten tapahtui, miten tuosta ihanasta tyypistä on kasvanut nainen, jonka mielestä metsä on epäilyttävää, kaikki sienet näyttää samalle ja se pelkää koiria??

Ihan kun joka päivä napsahtais auki joku pieni lukko minussa, löytyisi jotain kauan kadoksissa ollutta. Päivä päivältä on helpompi hengittää.

























Ei ole väärin tuijottaa pieni ikuisuus valkovuokonnuppua ja vain odottaa, että se puhkeaisi kukkimaan.

Ikuinen vaatekriisi

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tulispa kesä ja helle ja loppuis tämä iäinikuinen 'mitä vauvalle päälle' -ongelma. Musta sillä on  aina kuuma, niska on ollut viilee kerran ja silloinkin oli yö ja Wilson oli potkinut peiton päältään.
Tähän mennessä ollaan kuljettu toppahaalarissa, tosin hyvin kevyessä sellaisessa. Alla sisävaatteet, päässä kypärämyssy ja villapipo ja käsissä rukkaset. Vaunuissa on mukana villapeitto, makuupussia ei olla käytetty aikoihin kun Wilson ei juurikaan enää makaa vaunuissaan.
Sitten on kaikki se terminologia, mainittakoon nyt välikausi ja windfleece. Onko välikausi niinku sama kuin aikuisten kuori? Windfleece, tarvitaanko sitä todella ja jos tarvitaan niin voisko joku kertoa mikä se on? Ja nallepuku vai oliko se karhupuku, joidenkin vauvoilla oli niitä talvella ja se tuskin on haalari, jonka hupussa on korvat? En kestä tätä teknistä varustelua. Haluan vain ranskalaiseen tyyliin takin, jonka voi pukea vaatteen kuin vaatteen päälle, laittaa jalkaan pienet tossut ja lapsi on söpö kuin sika pienenä. Sehän istuu rattaissaan, maahan en ajatellut Wilsonia vielä laskea hiekkaa sisuksiinsa ahtaamaan, eihän se osaa edes istua itse.
Tästä vaatevarustelusta taitaa tulla mulle vitutuksen kestoaihe..

Eilen tein kierroksen Kampin lastenvaateliikkeissä. Kaikkien niiden sysirumien mutta niiiiin käytännöllisten lukuisilla patentoiduilla teknisillä ominaisuuksilla kuorrutettujen ja täytettyjen asujen joukosta löytyi yksi katseenkestävä malli. Mutta 79 euroa semirumasta takista, joita joutuu ostaan vuodessa jonkun neljä kappaletta?!
Mut kai näitä vauvanvaatteita voi ajatella myös sijoituksina. Huuto.netissä mm. Me&I:n käytetyt haalarit pienellä konttauskulumalla maksavat vähintään saman verran kuin uudet. Ja Name It:in tämän kevään pilkullisesta takista pyydetään 25 euroa kun se olis maksanut uutena tasan alle, olis edes uusi, mutta käytetty sekin. Ei mahdu mun ymmärrykseen miten jonkun rätin, varsinkin vauvojen rätin, arvo voi käytössä nousta.
Pikkuväen alerekistä löytyi just se mitä etsittiin, Sucre d'Orgen koon 67 hillityn värinen a-linjainen hupullinen pieni takki, käy mekon ja housujen kanssa ja nimiäis lahjaksi saadut minikokoiset Shepherdit tai Uggit ovat kuin piste iin päällä. :)

Me&I:n pilvitunika koossa 74/80 toimii oivasti mekkona vähän pienemmällä ihmisellä. Sitten kun tää jää pieneksi, laitan myyntiin Huuto.nettiin ja lähtöhinnaksi jonkun 35 euroa. Kuvailuun vaan, että haalistunut merkille ominaiseen tapaan, kaksi pientä tahraa, mutta ei haittaa käytössä.

Ihanaa, että nämä ovat vielä sopivat. Nyt niitä voi paremmin käyttääkin kuin talvella, ei tällaisia pidä pakata piiloon haalareiden ja vaunujen uumeniin. Itse en olisi tällaisia raaskinut ostaa, mutta sitä varten ovatkin ihanat serkut!
























Takin pukemisen aikana malliin iski väsymys, joka vaihtui hyvin pian raivoksi.





Sitten vaan miettimään mitä ihmettä lapselle päälle vappupiknikille, missä se pitää laskea maahankin. Huoh. Jos ottaa mukaan lampaantaljan ja toivoo lämmintä säätä, niin eikö tuolla takilla ja sen alle puetulla villahaalarilla pärjää? Pitäis vaan ommella haalariin napit..

Kauniaisten kirjasto

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pikkasen kehuja naapurikuntaan. Kauniaisten kirjasto on ehkä paras kirjasto ikinä. Tunnelma oli kohdillaan ja hyllyt pursusi uusia kirjoja. Wilsonin isän tutkiessa lastenmusiikkia kirjaston takahuoneen salaisessa vinyylikokoelmassa, me käytiin Wilsonin kanssa virkkaus- ja neulontakirjat läpi ja rentouduttiin neulomalla kirjaston maskottitoukkaa muutama kierros.


Urheilusattumuksia

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Mulla oli kaksikin postausaihetta, mutten muista niistä kumpaakaan. Sen sijaan muista, että unohdin viimeksi kirpparilla ostaa ne pari vanhaa mittanauhaa, joita en saanut edellisellä kerralla ostettua. Sit on sitä kiitollisuusosastoa kans.

Tuossa illemalla kärryytin Roihuvuoreen Zheng Sushi Bariin hakemaan illallista ja näin matkalla kaksi minua suuresti ilahduttavaa urheilutapahtumaa. Kummastakin tuli pieni kateus reippaudesta, sillä itse en sitten maailmanlopunflunssan ole päässyt juoksemaan:
Hiukan siinä Roihuvuoren kirjaston jälkeen ohitsemme mennä pinkoi rivakan oloinen lenkkeilijä, juoksuhousut, tekninen takki ja hienot uudennäköiset värikkäät tossut. Ihailin kepeää askelta ja hyvää jouksuasentoa, se meni niin lujaakin ja mietin, että koskakohan itse pääsen tuohon vauhtiin tai edes lähelle. Mut se tyyppi juoksi suoraan baariin! Kun me päästiin baarin kohdalle, niin siellä se jo isui terassilla tuoppi edessänsä.
Paluumatkalla näin perheen, jolta karkasi kanootti. Tai joku sellainen melontaväline. Joskus vahingonilo tosiaan on paras ilo. Ei se kanootti siinä kohtaa nyt kauas livu, kunhan kelluu. Eniten huvitti melojien reaktio, naisihmiset, kolme kappaletta, kannattelivat toista melontavehjettä hätääntyneinä ja huusivat kaikki Eeroa ja ilmeisesti tämä Eero käveli rannalla eksyneen oloisena edestakaisin. En kehdannut jäädä tuijottamaan miten episodi päättyi. Ei näkynyt edes yhtään sorsaa, joiden ruokkimista olisin voinut teeskennellä, joten oli pakko jatkaa matkaa.

























Kiitollisuuspäiväkirja, tänään olen ollut kiitollinen ainakin seuraavista asioista:
  1. Zheng Sushi Bar. Ihanaa, että lähistöltä löytyy jotain niin hyvää, ilman kyseistä ravintolaa olisin ehkä tänäänkin syönyt pakastepitsaa.
  2. Linnut. Mä tykkään linnuista tosi paljon, kaikista linnuista. Tämä tuli mieleen kun näin kevään ekat hanhet. Hanhenpaska on toki ärsyttävää, mutta ei ne itse hanhet, ihanat pullukat! Mutta ilman lintuja kaupungissa kuuluisi vain liikenteen kumina ja humina, linnut saa huomion kiinnittymään muualle.
  3. Vuodenajat. Vaikka talvi ei ole erityisesti mun makuun, niin onhan se ihanaa seurata miten luonto muuttuu ja mukautuu eri vuodenaikoina.
  4. Wilsonin isä, meillä oli tosi mukava päivä.

Kiitollisuuspäiväkirja

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Hesarissa oli eilen juttu positiivisuuden vaikutuksesta elinikään. Ohessa ohjeistettiin myönteiseen harjoitteluun. En pitä itseäni pessimistinä, mutta mä en todellakaan ole mikään positiivisuuden perikuva. Mua nimittäin vituttaa aika usein ja paljon. Viime aikoina on vituttanut ihan erityisen paljon. Ehkä jos saisi nukuttua kunnolla muutaman yön, niin vituttaisi vähemmän, mutta kun en osaa.
Jospa kokeilisi asennemuutosta. Helsingin Sanomat esittelee seitsemän konkreettista keinoa onnelliseen elämään, yksi on kiitollisuuspäiväkirja. Erityisen onnelliset ihmiset ilmaisevat herkästi kiitollisuutta, joten tarkoitus on listat päivittäin kolme asiaa, joista on kiitollinen. Mä en ihan ymmärrä tätä kiitollisuutta, onko se niinku sama asia kuin erityisesti ilahduttavat asiat? Musta kiitollisuus vaatii jotain selitystä, ei voi vain sanoa, että olen kiitollinen auringonpaisteesta. Se vaatii jotain lisäselvitystä, kuten ei tarvinnutkaan pestä ikkunoita, oli lämmin, sai käyttää uusia aurinkolaseja.
HAA, mähän tajusin tän just! Ei kun yrittämään listausta, vähintään kolme on tavoite.

  1. Wilson oli iloinen ja pirteä koko joogan ja viihtyi selkeesti. Sain itse rentouduttua ja keskityttyä.
  2. Neulontakerho on erityisen iloinen asia. Vaikken yleensä Wilsonin kanssa mitään saa neulottuakaan, on mahtavaa nähdä ystäviä. Varsinkin kun me jaksetaan kokoontua viikottain, se on hienoa ja aika harvinaistakin näinä kiireen aikoina.
  3. Aventin mikroaaltouunikäyttöinen tuttipullonsteriloija. Eri kätevää, aikaa ja hermoja säästävää
  4. Sainhan mä neljännenkin, tosin se ei liity just tähän päivään, mutta tuli mieleen kohdasta kolme. Steriloija on hankittu Amazonista, jonne on tallennettu Wilsonin isän luottokorttitiedot ja mulla on sinne salasana.
  5.  

Leskenlehteä etsimässä

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Torstai taisi olla kevään lämpöisin päivä. Oli se ihana päivä ulkoilumielessä ja miksei noin muutenkin. Lähdin lykkimään Wilsonia pihalle suuntana kirpputori ja etsimessä leskenlehti. Yhtään leskenlehteä en nähnyt vaikka kuinka tähysin aurinkoisille pientareille Toimikoon korvikkeena tämä skilla, joka kasvoi villinä Linnanrakentajantien varressa.

























Päivittäisten kävelyreissujen päätarkoitus on päikkärit. Wilsonia kiinnosti unet just tasan puoli tuntia paluumatkalla. Nelikuisen kärryissä on selkänoja jo pykälän verran kohollaan, ei se noissa vaunuissa muuten suostu olemaan.






































Ihanaa kun kaiken harmaan keskeltä löytyy jo pientä vihreää ja koivut ovat ihan punaisia. Kuvassa on Tuorinniemen koirienuimaranta. Koivujen alta löytyy muutaman viikon päästä valkovuokkoja.


Mä tykkään tästä näkymästä Linnanrakentajantiellä ihan älyttömästi, tuosta kyltistä. Siinä on jotenkin sellaista ulkomaalaista fiilistä.






































Nämä kaksi kuvaa esittävät Tuorinniemen uimarantaa. Kuvat on otettu tasan samasta paikasta ja tarkennuskohtakin on sama, polttoväli ekassa 50 ja tokassa 17.
Mä aion viettää tuolla rannalla niiiin paljon aikaa ensi kesänä!


                                                                                                                                                                          

I love kofeiini

torstai 12. huhtikuuta 2012

Mun elimistössä kofeiini ilmeisesti viipyilee pitempään kuin niiden, jotka tykkää nukkua aamulla pitkään ja kukkua illalla myöhään. Sain tästä karvaan muistutuksen viime yönä kun superihanaa päivää seurasi piiitkä ja kurja uneton yö. Tein kahvivirheen ja join viimeisen kuppini, ihanaisen latten täyteläisen mustikkamuffinin kanssa, vielä joskus kuuden aikaan illalla.
Pari päivää aikaisemmin olin nukkunut yöni todella todella hyvin, ihan siis ihmeellisen hyvin. Aloin muistella edeltävän päivän kahvinkulutusta ja niinhän se on, että join vain kaksi kupposta aamulla. Testaamaan siis. Tänään kupposelliset rajoittuvat aamuun, mutta äsken vetäisin muutaman suklaakuorrutteisen kahvipavun, kai niissäkin sitä kofeiinia ihan kiitettävästi on..



Palataanpa niihin eilisiin kupposiin. Poistuuttiin Wilsonin kanssa kotoa jo ennen puolta kymmentä aamulla ja palattiin vasta iltayhdeksältä.
Ekan kodin ulkopuolisin kupin nautin MLL:n perhekahvilassa ihanaisen korvapuustihenkisen pullan kanssa. Aamukahvista oli ehkä pikkasen liian vähän aikaa sillä vain pulla oli ihanaista, kahvi meni siinä vähän kuin vahingossa.
Päivän toisen lounaan (kyllä, joskus voi syödä kaksi lounasta) yhteydessä otin kokiksen. Kupponen sekin. Lounasta seuranneella jätskijälkkärillä nykäistiin sellaiset oikein tujut kupposet.
Neulontakerhon kokoontumisessa otin vielä sen yöunet lopullisesti vieneen latten.
Kahvisaldo on historiaani peilaten aika onneton. Se sijaan onneton unihistoriani on ja pysyy kahvimäärän vähenemisestä huolimatta. En ehkä kestä jos olisin kaikki nämä vuodet nukkunut hyvin ilman kahvia. Elämään mahtuu kahvittomia jaksoja, mutten niin millään jaksa muistaa osuuko hyvien unien jaksot samaan aikaan näiden kahvilakkojen kanssa. Palataan tähän myöhemmin raportin kanssa.

Mä muuten rakastan istua kahviloissa! Ihanaan istuskeluun on näin vanhempainvapaalla ja yhden lapsen vanhempana ilahduttavan paljon aikaa.

Erinäisten kupposten välillä kävin vihdoin Tigerissa, tuossa krääsänrakastajan taivaassa. En myönnä ostaneeni mitään turhakkeita: olen aina haaveillut tuollaisesta neulontanukesta, kuka ei tarvitsisi ihanan väristä nauhaa ja mun pinkistä Joposta tulee ihan ylisoma kun laitan pinnoihin noi ropisijat! Mihinköhän mäkin sillä surmanvehkeellä muka tänä kesänä ajaisin? En ihan mitenkään uskalla laittaa siihen istuinta Wilsonille, kun siitä tuppaa irrota ketjut (aina alamäessä). Teetin siihen kyllä erinomaisen hyvän ja perusteellisen huollon luotetulla huoltajalla, mutta traumat aiempien kesien ketjuonnettomuuksista on ja pysyy.




4 kk

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Wilson täytti eilen neljä kuukautta. Viime viikolla se oppi kääntymään vatsalleen. Toistaiseksi käännös onnistuu vain vasemman kyljen kautta. Tarve päästä liikkeelle on kova eikä sinnikäs yritys ole ollut täysin tuloksetonta, välillä onnistuu jopa ryömiminen. Kohta se muuttaa pois kotoota.

Aiemmin mainitsemani Phister&Philinan potkari päätyi epäilyksistä huolimatta omaan käyttöön. Vaatteen malli on sopiva laihalle vauvalla ja vaikka se onkin vielä pikkaisen iso, pysyvät kädet ja jalat hihoissaan ja lahkeissaan. Meidän 68-senttisten vaatteiden varannot koostuvat lähinnä mekoista, joten jotain muutakin on kiva kaapissa olla.

Meillä meni koko viime viikko neljän seinän sisällä. Ei paljoa painanut takatalvet kuumeväristyksissä ja yskänkohtauksissa kärvistellessä. Wilsoniin räkätauti tarttui loppuviikosta ja sille kamalalle, mutta niin käytännölliselle Friidalle on ollut käyttöä. Kun lauantaina vihdoin ryömimme ulos lasaretistamme, menetti Wilson päiväunensa. Ei kai sitä millään malta nukkua kun maailma on sittenkin edelleen olemassa. Niin kauan kuin yöllä valvon vain minä en aio ottaa mitään stressiä vaikka vauvan yhteenlaskettu päiväuniaika ei vuorokaudessa juuri tuntia ylitäkään.


















































Liimaletti

torstai 5. huhtikuuta 2012

Lapsen päästä pitää kuulemma se karsta poistaa ettei jämähdä tai jotain. No miepä rapsuttelin hiutaleet irti Wilsonin päästä vauvaöljyllä. Öljyhän ei sitten lähtenyt yhtikäs mihinkään kahdella vauvasampoovaahdotuksella. Tästä tuli pitempikestoinen öljyhoito, tulipa käyttöä pienille myssyille, joita eteisen laatioissa elää laumoittain.
Mut siistii, että tukka vaan pysyy kohti taivaita, öljyä tai ei.


Hoitolaukun jäljillä

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Viides flunssapäivä sujuu rattoisasti kyllästyneen Wilsonin ja maailmanlopun yskän kanssa. Aikani kuluksi olen opettanut Wilsonin pärisyttämään huulilla käskystä ja pyytämään syliin. Jälkimmäisestä en ole ihan varma tajuaako Wilson miksi se käsiään levittelee, mutta pärisyttäminen sujuu hienosti myös pyytämättä, pärrryytä-käskyllä se sylki vasta lentääkin. Seuraavaksi opetan sen iskemään silmää!

Koska ulos en pääse, on turvauduttava nettikauppohin. Hoitolaukkua etsiessä nääs. Oikeastaan mua närppii koko sana, hoitolaukku. En tarvitse hoitoalusia, pullonlämmittimiä enkä vaippapussukoita. Enkä varsinkaan veskaa, joka kirkuu kaikelle kansalle, että tässä nyt nuita kolmea edellä mainittua kuskaillaan. Laukun täytyy vain olla tarpeeksi iso, se pitää saada vaunujen aisaan roikkumaan siten, ettei se kolise mun polviin ja tarvittaessa napattua siitä olalle, joten leveä olkahihna on oltava.
Laukkuun täytyy mahtua kamera, lompakko, avaimet, huulirasva, nenäliinapaketti, käsityökassi, pari vaippaa, pari harsoa, kosteuspyyhepaketti ja Wilsonin vaihtovaatteet. Eli näiden neljän kassin sisällöt:



Tällä hetkellä mä meen tuolla kuin mikäkin kassialma joka olalla joku pussukka heiluen. Yhtään kuvaa en ole ottanut vaikka kamera yleensä on mukanakin kun en jaksa kaivaa sitä vaunujen tavaratilasta.

Ainut mahdollisesti sopiva hinnan ja koon puolesta tähän mennessä on tämä, mutta olkahihna tässäkin on aika onneton. Ideoita?
Blogger Template created by Photographic Elements