Oma sänky

Pahinta, mitä voisi tapahtua kun laittaa seitsenkuisen ekaa kertaa illalla omaan sänkyynsä, on jos se nukkuu siellä koko yön heräämättä kertaakaan.

No ei nukkunut. Kaivettiin Alsonin sänky romuvuoren alta esiin viikko sitten, pedattiin, viriteltiin joululahjaksi saatu Nalle Puh -mobile. Perhepedissä syntymästään saakka suurimmaksi osaksi, ja viimeiset neljä kuukautta joka yö nukkunut vauva saatiin illalla unille oikein mallikkaasti. Eikä äitin pelko toteutunut, vaan sain hakea vauvani kainaloon siinä yhden aikaan.
Ja nythän on niin, että vauva vihaa koko sänkyä. Se ei ole ikinä herännyt itkien, ei ikinä. Mutta nyt se alkaa itkeä heti kun unesta vähän havahtuu. Sänkyyn sitä on ihan turha laittaa jos se ei ole sikiunessa, ei ihan tasan varmaan käy kyljeleen tyytyväisenä pötköttään, vaan alkaa kirkua.
Tänään tapahtui sen verran edistystä, että se nukkui siellä jopa kahdet pitkät päikkärit. Alson nukkuu päivisin kaikin puolin heikosti, joten pidän tätä isona askeleena. Tai sitten se on kipee.

Puistossa

Lapsi tarvitsee raitista ulkoilmaa ja puiston suomia monipuolisia virikkeitä. Vanhempi raahautuu siis puistoon lähes poikkeuksetta joka päivä kiinnosti tai ei. Useimmiten ei.

On siellä yksi asia ylitse muiden, nimittäin puistoruokailu.

Keskosvauvan punnitus

Pienillä viikoilla syntynyttä pientä vauvaa punnitaan ahkerasti. On painokontrollia ja syöttöpunnitusta. Syöttöpunnituksessa vauva punnitaan ennen rintaruokintaa ja heti sen jälkeen, jotta tiedetään paljon maitoa menee. Kyse on milleistä, kahdeksankin milliä ratkaisee paljon lopulta tarvitsee laittaa nenämahaletkuun. Imettyjen määrien kasvaessa voidaan tehdä myös päätelmiä vauvan jaksamisesta.

Nenämahaletku lähti jo muutama päivä sitten, mutta otan edelleen syöttöpunnituksia aika ahkeraan kun tuntuis, että vauvaa siirtyy nyt kokonaan pullosta rintaruokintaa. Mikä on helppoa erityisesti öisin, en niin millään jaksais nousta pulloa lämmittämään.

Kotipunnitus onnistuu tarkalla keittiövaa'alla, vehkeen pitää toimia gramman tarkkuudella. Vaa'alle piirakkavuoka, vuokaan pyyhe, taaraus ja vauva vuokaan!

Oma aika

Minussa on ilmeisesti jotain perustavanlaatuista vikaa. Mulla on ihan tarpeeksi omaa aikaa. Ja ei, en laske työssä käyntiä omaksi ajaksi. Ehkä mulla on sitten vaan niin täydellinen lapsi, ei roiku puntissa, ei kitise, nukkuu kaikki yönsä, jne. Muah.

Tai sitten en ymmärrä huumoria, ehkä Hesarin kolumni on sitä. En koe reissua lähikauppaan lomana, menen sinne koska on pakko. Yksinäinen kauppareissu on toki helpompaa kuin lapsen kanssa, on kaksi kättä vapaana ostosten kantamiseen. Ja mä tykkään tosi paljon olla yksin kotona, olen aina tykännyt. Mutta jos käyn haikailemaan yksinäisen kotona möllöttämisen perään niin eihän siitä tule loppuakaan. On urpoutta kaivata koko ajan jotain sellaista, josta jo lähtökohtaisesti tietää, että ei tule tapahtumaan, energiaani kaivataan muualla.

Tää tuntuis olevan vanhemmuuden trenditeema jatkuvan syyllisyyden ohella. Vanhemmuuden pitää ilmeisesti olla kaikin puolin jotenkin ihan vitun vaikeaa, jotta on katu-uskottava äiti ja yleisesti hyväksytty kasvattaja. En myöskään syyllisty (juuri koskaan) mistään. Lapselle huutamisesta joo, mutta olen ratkaissut sen kahden kerran jälkeen, etten vaan huuda. Eipä siitä yksivuotiaan kanssa ole mitää hyötyäkään, tulee vain paha mieli kaikille.

Selkeää paskamutsiainesta.

Korvatulehdus

Wilson sairastaa ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Oli sillä kuumetta viime viikollakin ja muutama ilmeisesti hampaisiin liittynyt nuha on nähty, mutta nyt piti oikeen mennä lääkäriin. Se oli hirvee pettymys kun lääkäriasema ei ollutkaan enää Ruusulankadulla, siellä minä lapsena kävin lukuisat korvatulehdukseni hoidattamassa. Enää korvia ei kuulemma puhkaista kuin hyvin harvoin, minun lapsuudessani se oli sääntö, eilinen lääkäri vahvisti, että silloin muinaisina aikoina oli hoitovirhe jättää puhkaisematta. Trauma.

Saatiin antibioottia, miten ihmeessä sen sais lapseen ilman kyyneleitä?

Tänään on ollut paljon aikaa neuloa. Seuraavan tekeleen pitää valmistua pääsiäiseksi.

Oksennuspakkaus

Koska inhorealismi on kivaa ja kiviäkin toki kiinnostaa, niin kerrottakoon, että lapseni on oksentanut eilen ensimmäistä kertaa 13-kuukautisessa elämässään! (Puklas se joskus vauvana, mutta sitä ei lasketa.) Tämä vähemmä iloinen sattumus tapahtui automatkalla Helsingistä Turkuun, noin 300 metriä ennen Turun moottoritien alkua.

Taidokkaasti oli lapsi tähdännyt hupparinsa sisään ja tästä päästäänkin varsinaiseen asiaan. Mua aina naurattaa ne äidit, jotka varautuvat joka reissulla kaikkeen mahdolliseen. Mentiin lähikauppaan tai ulkomaille, niin mukana on valtava hoitolaukku ja lisänyssykät täynnä tavaroita, joita en osaa luetella, koska minulla ei ole aavistustakaan mitä ne voisivat olla. Meillä on mukana vaippa ja mahdollisesti juomapullo jos ollaan muistettu ottaa se mukaan. Oksennusta pursuvan hupparinrintamuksen äärellä toivoin olevani yksi noista hysteerisistä äideistä, joiden hoitolaukusta ihan varmasti löytyy oksennuspakkaus, pieni pussukka, jossa on kosteuspyyhkeitä, käsidesiä ja vaihtobody ja varmaan jotain muuta tarpeellista, jota en nyt vajavaisuudessani osaa kuvitella.

Jos joku osaa kertoa mitä kaikkea olisi oikeasti hyvä olla mukana tai mitä niistä treenikassinkokoisista säkeistä löytyy, niin erittäin suurella mielenkiinnolla imisin tämän tiedon itseeni.

Enimmät yrjöt kaavittiin nenäliinaan, matkaa jatkettiin parasta toivoen ja Turussa rynnättiin suoraan autosta lastenvaateliikkeeseen.

Chili

Sattui äsken ruokavirhe. Teen Wilsonille useimmiten mahdollisimman samaa sapusketta kuin meille aikuisillekin, Wilsonin annos vain otetaan sivuun ennen suolan lisäämistä. Muut mausteet toimii sillekin. Paitsi chiliä en ole ennen tätä päivää tarjonnut, laitoin kaikkeen chiliä enkä mihinkään suolaa. Hyvin uppos kaikille "väärillä" mausteillakin, voisi hyvinkin vähentää reilusti omaakin suolan käyttöä. Eikä se nyt niiin tulista ollut, vaikka suuhun jäikin miellyttävä jälkilämpö.

Alkuviikosta saimme lahjaksi kaksi chilipuskaa. Lajikkeet ovat Nepali Orange ja Bolivian Rainbow. En ymmärrä chileistä mitään. Paree syöksyä Googlen syövereihin. En edes tiedä onko ne monivuotisia vai otetaanko siemeniä talteen ensi kevättä varten? Mulla ei yleensä rehut pääse kupsahtaan edes vahingossa, mutta nyt on hirveät paineet. :)

Bolivian Rainbow (oikealla) on musta tosi kaunis, varsinkin nyt kun hedelmät eivät ole vielä kaikki kypsiä vaan niitä on kaikissa väreissä. Mun silmää miellyttää myös tuo betonipinta seinässä.

Talvitamineista

Nyt olis vissiin varustelun aika. Nimittäin talvivarustelun. Mutta en edelleenkään ymmärrä kaikenmaailman välikausia ja windfleecejä ja ties mitä. Jos mulla olis rahaa, niin marssisin Polarn O. Pyretin liikkeeseen, törkkäisin Wilsonin jonkun myyjän syliin ja pyytäisin pukemaan sen syksyn ja talven varalle. Enkä siksi, että Po.pin vaatteet olisivat musta erityisen kivoja, mutta ihan vain siksi, että se olisi kaikista helpointa.

Kaapista löytyy jo kirppikseltä ostettu ReimaTec, mikä lie siinäkin ero pelkkään Reimaan. Pitäisi kaivaa se esiin ja sovittaa Wilsonille päälle. Äitiyspakkauksen haalari saattaa olla vielä tallella, mutta eikös se ole sellainen vaunussa pötköttelyyn tarkoitettu asia?

Hankkimani ReimaTec oli halpa, muttei järin kaunis. Jos haluaa kauniin, niin pitäisi pulittaa hyvinkin sata euroa. Siis sata v....n euroa vermeestä, joka syksyllä roikkuu lapsen päällä ja keväällä kinnaa. Vai? Meneekö sama haalari muka sopivana koko talvikauden? Meneehän, jooko?

Entäs kuravaate? Kuulemani mukaan perinteinen kumirukka on kauheen ikävä. En käsitä miksi. Vai käykö nykyiset talvihaalarit kura-asustakin, nehän on vissiin vedenpitäviä?

Ja missä on baby slim? En halua pukea paljon liikkuvaa laihaa vauvaa baby baggieen. Tai ehkä mä oon vaan ihan pihalla tässäkin kohtaa ja siinä bägissä onkin kauhian kiva istua ja liikkua eikä laihakaan vauva huku sellaiseen ollenkaan.

Haalarin alla pitää varmaankin olla erilaista villakerrastoa, sellaiset osaan onneksi neuloa söpöt itse. Villasukkia ja villalapasia tekee varman isoäiti niin paljon kuin vaan ikinä tarvitaan ja villaisia myssyjä neulon muutaman. Mut onkohan nekään hyvät? Vai pitäiskö olla joku weather proof baby commando, että pärjätään koko talvi?

Talvihan ei ole vielä lähelläkään (syksy on, eli ilmeisesti se välikausi), mutta kuulemma kaikki haalarit ja muut loppuu jo elokuussa.

En kestä. Ahdistaa. Haluan muuttaa Sisiliaan.

Olispa aina kesä. Ja vähän pienemmät silmäpussit.

Unikoulu: toteutus ja tulos

Taannoinen unikouluahdistus on kääntynyt hienoiseksi voitoksi eikä öitäkään kulunut kuin kolme. Tai oikeastaan kaksi, mutta mä en oikein nukkunut vielä kolmantenakaan.

Unikouluttamisen tarkoitus oli lopettaa yöllinen tissillä hengailu, yösyötöt siis. Viime aikoina herätys on koittanut 1-3 tunnin välein aamua kohti kiihtyvällä tahdilla, aamuyöstä jopa vajaan tunnin välein.

Pikkasen siinä ennen aloitusyötä jaksoin netistä etsiskellä ohjetta ja hengen vahvistusta, mutta lähinnä samaa tassuttelua toitottaa joka tuutti. Ja rutiinien tärkeyttä, mutta nehän meillä on hallussa paremmin kuin edes pitäis. Tassutellen siis. Tein myös tärkeän taktisen valinnan pysyä itse hereillä shown alkuun saakka, olisko ollut kauheinta herätä sikiunesta tassutuspuuhiin.

Laitoin Wilsonin nukkumaan kaheksan jälkeen omaan sänkyynsä, jonne olemme sen ikään kuin unikoulua alustaen opettaneet nukahtamaan.

Kaksi ensimmäistä herätystä 21.30 ja 23.30 hoituivat tutilla ja takaisin makuulle asettamisella. Aiemmassa elämässä mä olisin varmaan jo imettänyt tuolla toisella herätyksellä ja käynyt samalla itse nukkumaan, ehkä ottanut Wilsonin viereeni. Pikkasen siinä jännittikin ja tekemistäkin oli, joten pysyin kuitenkin vielä jalkeilla.

Klo 01 siirryin sänkyyn ja jäin kuuntelemaan levottomasti liikehtivää lasta. 01.15 se heräs ja alkoi saman tien itkeä. Sylitin, silitin ja tassutin aina 01.50 saakka, jolloin totesin, että nyt katkee selkä. Sitä paitsi Wilson oli jo niin raivoissaankin, että työnsi vain mun kättä pois, hakkasi sylissä olkapäätä ja heitti tuttia seinään. Se kirkui niin kovaa, että mun piti naapureiden säästämiseksi sulkea ikkunat.

Otin iPadin esiin ja istuin pinnasängyn viereen pelaamaan. Sanoisin, että kaikki vauvat rakastavat Ipadia, eikä Wilson ole minkäänlainen poikkeus. Se asettui kontilleen katsomaan peliä ja rauhoittui siihen. Jätin sen ihan totaalisen rauhaan huomattuani, että jos katson siihen, se alkaa itkeä. Annoin konttailla pitkin sänkyä, istua ja seistä. Välillä vain ojensin tuttia takaisin sängyn puolelle.

Pelaaminen on mukavasti aikaa vievää hommaa, joten pian kello olikin jo kolme ja Wilson vihdoin ja viimein täydessä unessa.

Pääsin nukkumaan minäkin. 6.20 oli seuraava herätys, imetin ja jatkettiin unia kahdeksaan saakka.

Toisena yönä oli jo huomattavasti helpompaa. Wilson kyllä heräsi monta kertaa, mutta rauhoittui heti tutilla. Olin kärppänä ja skarppina enkä antanut havahtumisen mennä kertaakaan itkun puolelle. 05 imetin ja taas nukuttiin vielä pari tuntia.

Kolmantena yönä en noussut itse kertaakaan. Älysin vihdoin laittaa Liinan ohjeesta tutin narulla yökkäriin kiinni. Heräsin kyllä itsekin joka kerta Wilsonin havahtuessa ja yhden aikaan osui taas hieman pidempi hereilläolopätkä, taisi lapsi nousta seisomaankin, mutta koska itku ei alkanut, niin en kokenut tarvetta nousta ylös. 06 imetin ja jatkettiin unia puoli kahdeksaan.

Netistä opiskelin, että jos tuosta viimeisestäkin syötöstä haluaa eroon, niin paras tapa on nousta ylös. Lapsi on silloin kuitenkin jo aika hereillä ja varsinkin vielä tämän ikäisenä (7kk) varmasti myös nälkäinen.

Mutta en helvetissä jaksa nousta. Viikojen valvominen takana (ei tosin läheskään kokonaan Wilsonin takia) ja lapsen kanssa yksin kotona useamman päivän. Ehtii tuota myöhemminkin. Tavoite on kuitenkin nyt saavutettu.

Öitä.

Iltahulinoista päivähulinoihin

Wilsonia oli vielä pari viikkoa sitten todella vaikeaa saada iltaisin nukkumaan, siinähän vierähti helposti kolmekin tuntia ennen kuin yliväsynyt vauva vihdoin simahti. Sit alettiin rytmittää päivää ja erityisesti iltarutiineihin alettiin kiinnittää huomiota ja toistaa orjallisesti samaa kaavaa joka ilta. Iltapelleilylle pistettiin stoppi, puuron jälkeen petiin, iltasatu, pää tyynyyn ja silmät kiinni ja makkarista ja sängystä ei poistuta vaikka taivas putoaisi. Ekana iltana meni puoli tuntia, seuraavan 20 minuuttia ja nyt noin kymmenessä minuutissa minityyppi nukahtaa omaan sänkyynsä ja itte ei tartte kuin se satu lukea ja lopun aikaa pelata iPadilla. Enempää en kaipaa enkä vaadi, ehkä kokeillaan huoneeseen yksin jäämistä ehkä ei, sen oppii myöhemminkin.

Mutta tätä en osannut aavistaa, nyt me ei saada sitä enää nukahtamaan päiväunille! Aamupäivällä ehkä joo, mutta iltapäivällä, kun täydellisessä maailmassa pitäisi nukkua ainakin yli tunti, niin se ei nuku ollenkaan. Paitsi tietenkin just kun saat illallisen pöytään ne se kuorsaa olkkarin lattialla otsa tamburiinilla.

Eikä nyt edes mennä siihen kuinka monta kertaa Wilson herää yön aikana. Tai kuinka monta tuntia mä yössä nukun. 

Jollain joku vinkki pliis?

Päivärutiini

Rutiinit on perseestä. Kun mun kaltaisella neuroottisella kontrollifriikkisuorittajaperfektionistilla on rutiini, niin siinä on pysyminen minuutilleen.

Lapsen tarpeiden mukaan pystyn yllättävän kivuttomaan joustoon, mutta jos mistä tahansa muusta syystä ilmenee poikkeamaa, alkaa tuolla jossain kurkun ja sydämen välimaastossa tuntua kiristystä. Vaikka kuinka yritän ottaa rennosti, en pysty. Ainakaan tarpeeksi. Ihan hiton ärsyttävää sekä itselle että muille. Kertakaikkiaan. Jos löytyisi edes joku kultainen keskitie.

Ensin opettelen noudattamaan rutiineja muuallakin kuin kotona. Kaupungilla ja kylässä joutuu pakostakin vähän joustamaan, jospa siinä ohessa oppis relaamaan sit kotiolosuhteissakin. Nyt jo menee ahdistuksen väreet selkäpiissä kun mietin niitä tilanteita kun rutiinia joutuu muuttamaan syystä tai toisesta.

Näin siinä käy kun ei pysy aikataulussa, lapsi nukkuu olkkarin matolla jo ennen iltapuuroa, perskules!

Koska peseydyin viimeksi?

Ennen Wilsonia en jaksanut mitenkään ymmärtää mihin vanhempien aika menee. Kun ei muka ehditä syödä, siivoomisesta ja peseytymisestä nyt puhumattakaan. Melkein innolla odotin, että mysteeri ratkeaisi. Sitten syntyi Wilson, ruokaa riitti, olin aina puunattuna, puettuna ja meikattuna eikä meillä koskaan ole ollut niin siistiä kuin silloin. Vauva nukkuikin ensimmäiset viisi viikkoa jotenkin todella paljon, aikaa oli. Ja vaikka päikkärit sittemmin kuihtuivatkin olemattomiin, ehdin edelleen tehdä kaikkia mainittuja toimia, suorastaan mainiosti. Lisäksi ehdin luuhata kaupungilla ja harrastuksissa, en oikeastaan edes viihtynyt kotona, keskustan kahviloissa kavereiden kanssa oli kivempaa. Ja iloinen ja yltiöseurallinen vauva viihtyi sekin paremmin kuin kotona, jossa odotti välitön kyllästyminen.

Vaan nyt on mysteeri ratkennut! Istumaan (ja välillä seisomaan) nouseva ja konttaava vauva, joka syö viisi kiinteää ateriaa päivässä ja opettelee kaikenmaailman rutiineja univaikeuksien takia, vie sekä ajan että mehut.

Enää ei riitä kahvilan hälinä viihdykkeeksi, pitäisi päästä ryömimään vieraisiin pöytiin. Lattialle laskettu vauva on alta aika yksikön nelitahtiintunut toiseen huoneeseen, syönyt kissojen ruuat ja käärinyt itsensä tietokoneen laturin johtoon. Enää se ei onneksi kaatuile istuessaan, ei tarvitse vieressä kytätä pahimpia tällejä estämässä.

Omia silmiä ei ole vielä edes saanut auki kun aamupuuro pyörii jo mikrossa. Loppupäivä menee kytätessä väsymyksiä ja koittaessa pysyä rutiinissa. Keittiössä, joka ei jatkuvasta siivoomisesta ja järjestämisestä huolimatta näytä koskaan yhtään siivommalta, kuluu ihan tolkuttomasta aikaa. Kädet on kestorusinalla, koska ne huuhtelee koko ajan jotain rättiä tai ruokalappua tai pieniä käsiä ja naamaa. Edellinen ateria on vielä lautasella kun jo katsoo kelloa koska seuraavaksi syödään ja koittaa keksiä, että mitä syödään.

Imettämällä en laihtunut grammaakaan, kiinteitä lapseen lapatessa kiloja karisee kiihtyvää tahtia. Kun on ensin varjellut astioita, lapannut ruokaa satunnaisesti avautuvaan suuhun, nostellut sormisyömisiä takaisin pöytään, pessyt puurot lapsesta, omasta tukasta ja syöttötuolin vieressä istuneesta kissasta, ei jaksa syödä enää. Annoskoot ovat siis huomattavasti pienentyneet ja kaupan päälle tulee yksi painonhallinnan trendeistä, lyhyet ateriavälit.

Mutta mä en valita, itse asiassa aika kivaa. Vauva on kuitenkin vauva vain niin vähän aikaa.

Syöttötuolin pehmusteet

En osannut päättää minkälaiset pehmusteet Stokken Tripp Trappiin hankkisin, joten päätin elää ilman. Ne ei mitenkään voi olla aivan välttämättömät. Jotain oli kuitenkin Wilsonin vielä hiukan huteran olemuksen alle saatava, joten tungin tuoliin hätäpäissäni sohvatyynyn. Voin sanoa, että ainakaan raakasilkillä päällystettyä ei olis kannattanut laittaa..

Sormiruokaa

Tuijotuskilpailu Wilson vs. mansikka.

Kirjoitin ruokablogiini sormiruokailusta meidän perheessä. Koska Suklainen on edelleenkin kaikkea muuta paitsi ruokaa, en kopioi tänne postauksesta sanaakaan. Prinsessakeittiön puolella voi käydä tutustumassa aiheeseen tarkemmin.

Kirahvia ikenille

Kuolaaminen alkoi joskus kaksikuisena eikä loppua näy. Ikenien hinkaaminen alkoi kuukausi sitten eikä loppua näy. Yhtään hammasta ei tietty näy missään.
Mun akuuttiapu kuolaan on harso, sillä kun lapsi kihnuttaa ikeniänsä, niin säästyy vaatteet kuivina. Wilsonille kelpais ihan mikä vaan, Hesari, sohva, matto, kaukosäätimet ja tietokoneen kulma, you name it.

Nyt olen iloinen, että en ole vielä kertaakaan näihin Wilsonin 5 kuukauteen jaksanut poistaa huonoja kuvia hyvien joukosta. Näin digikameroiden kaudella kuvien määrähän on aivan valtava. Mutta miksi poistaa kaikki, joissa lapsi ei poseeraa sievästi, nää "ilmeikkäämmät" on paljon hauskempia!

Bataatti

Bataattia lattiassa, bataattia seinässä, bataattia naamassa, bataattia käsissä, bataattia hiuksissa, bataattia vaatteiden sisällä.

Kuva ei ole tuolta yllä mainitulta bataatin maailmanvalloitukselta vaan Wilsonin ihan ekalta lusikalla syödyltä aterialta parin päivän takaa. Vasta kuvista huomasin erittäin rohkean vaatevalinnan.

Tämän päivän kiitollituuslistan ykkössijaa pitää sappisaippua.

Ikuinen vaatekriisi

Tulispa kesä ja helle ja loppuis tämä iäinikuinen 'mitä vauvalle päälle' -ongelma. Musta sillä on  aina kuuma, niska on ollut viilee kerran ja silloinkin oli yö ja Wilson oli potkinut peiton päältään.

Tähän mennessä ollaan kuljettu toppahaalarissa, tosin hyvin kevyessä sellaisessa. Alla sisävaatteet, päässä kypärämyssy ja villapipo ja käsissä rukkaset. Vaunuissa on mukana villapeitto, makuupussia ei olla käytetty aikoihin kun Wilson ei juurikaan enää makaa vaunuissaan.

Sitten on kaikki se terminologia, mainittakoon nyt välikausi ja windfleece. Onko välikausi niinku sama kuin aikuisten kuori? Windfleece, tarvitaanko sitä todella ja jos tarvitaan niin voisko joku kertoa mikä se on? Ja nallepuku vai oliko se karhupuku, joidenkin vauvoilla oli niitä talvella ja se tuskin on haalari, jonka hupussa on korvat? En kestä tätä teknistä varustelua. Haluan vain ranskalaiseen tyyliin takin, jonka voi pukea vaatteen kuin vaatteen päälle, laittaa jalkaan pienet tossut ja lapsi on söpö kuin sika pienenä. Sehän istuu rattaissaan, maahan en ajatellut Wilsonia vielä laskea hiekkaa sisuksiinsa ahtaamaan, eihän se osaa edes istua itse.

Tästä vaatevarustelusta taitaa tulla mulle vitutuksen kestoaihe..

Eilen tein kierroksen Kampin lastenvaateliikkeissä. Kaikkien niiden sysirumien mutta niiiiin käytännöllisten lukuisilla patentoiduilla teknisillä ominaisuuksilla kuorrutettujen ja täytettyjen asujen joukosta löytyi yksi katseenkestävä malli. Mutta 79 euroa semirumasta takista, joita joutuu ostaan vuodessa jonkun neljä kappaletta?!

Mut kai näitä vauvanvaatteita voi ajatella myös sijoituksina. Huuto.netissä mm. Me&I:n käytetyt haalarit pienellä konttauskulumalla maksavat vähintään saman verran kuin uudet. Ja Name It:in tämän kevään pilkullisesta takista pyydetään 25 euroa kun se olis maksanut uutena tasan alle, olis edes uusi, mutta käytetty sekin. Ei mahdu mun ymmärrykseen miten jonkun rätin, varsinkin vauvojen rätin, arvo voi käytössä nousta.

Pikkuväen alerekistä löytyi just se mitä etsittiin, Sucre d'Orgen koon 67 hillityn värinen a-linjainen hupullinen pieni takki, käy mekon ja housujen kanssa ja nimiäis lahjaksi saadut minikokoiset Shepherdit tai Uggit ovat kuin piste iin päällä. :)

Me&I:n pilvitunika koossa 74/80 toimii oivasti mekkona vähän pienemmällä ihmisellä. Sitten kun tää jää pieneksi, laitan myyntiin Huuto.nettiin ja lähtöhinnaksi jonkun 35 euroa. Kuvailuun vaan, että haalistunut merkille ominaiseen tapaan, kaksi pientä tahraa, mutta ei haittaa käytössä.

Ihanaa, että nämä ovat vielä sopivat. Nyt niitä voi paremmin käyttääkin kuin talvella, ei tällaisia pidä pakata piiloon haalareiden ja vaunujen uumeniin. Itse en olisi tällaisia raaskinut ostaa, mutta sitä varten ovatkin ihanat serkut!

Takin pukemisen aikana malliin iski väsymys, joka vaihtui hyvin pian raivoksi.

Sitten vaan miettimään mitä ihmettä lapselle päälle vappupiknikille, missä se pitää laskea maahankin. Huoh. Jos ottaa mukaan lampaantaljan ja toivoo lämmintä säätä, niin eikö tuolla takilla ja sen alle puetulla villahaalarilla pärjää? Pitäis vaan ommella haalariin napit..

4 kk

Wilson täytti eilen neljä kuukautta. Viime viikolla se oppi kääntymään vatsalleen. Toistaiseksi käännös onnistuu vain vasemman kyljen kautta. Tarve päästä liikkeelle on kova eikä sinnikäs yritys ole ollut täysin tuloksetonta, välillä onnistuu jopa ryömiminen. Kohta se muuttaa pois kotoota.

Aiemmin mainitsemani Phister&Philinan potkari päätyi epäilyksistä huolimatta omaan käyttöön. Vaatteen malli on sopiva laihalle vauvalla ja vaikka se onkin vielä pikkaisen iso, pysyvät kädet ja jalat hihoissaan ja lahkeissaan. Meidän 68-senttisten vaatteiden varannot koostuvat lähinnä mekoista, joten jotain muutakin on kiva kaapissa olla.

Meillä meni koko viime viikko neljän seinän sisällä. Ei paljoa painanut takatalvet kuumeväristyksissä ja yskänkohtauksissa kärvistellessä. Wilsoniin räkätauti tarttui loppuviikosta ja sille kamalalle, mutta niin käytännölliselle Friidalle on ollut käyttöä. Kun lauantaina vihdoin ryömimme ulos lasaretistamme, menetti Wilson päiväunensa. Ei kai sitä millään malta nukkua kun maailma on sittenkin edelleen olemassa. Niin kauan kuin yöllä valvon vain minä en aio ottaa mitään stressiä vaikka vauvan yhteenlaskettu päiväuniaika ei vuorokaudessa juuri tuntia ylitäkään.

Liimaletti

Lapsen päästä pitää kuulemma se karsta poistaa ettei jämähdä tai jotain. No miepä rapsuttelin hiutaleet irti Wilsonin päästä vauvaöljyllä. Öljyhän ei sitten lähtenyt yhtikäs mihinkään kahdella vauvasampoovaahdotuksella. Tästä tuli pitempikestoinen öljyhoito, tulipa käyttöä pienille myssyille, joita eteisen laatioissa elää laumoittain.

Mut siistii, että tukka vaan pysyy kohti taivaita, öljyä tai ei.

Hoitolaukun jäljillä

Viides flunssapäivä sujuu rattoisasti kyllästyneen Wilsonin ja maailmanlopun yskän kanssa. Aikani kuluksi olen opettanut Wilsonin pärisyttämään huulilla käskystä ja pyytämään syliin. Jälkimmäisestä en ole ihan varma tajuaako Wilson miksi se käsiään levittelee, mutta pärisyttäminen sujuu hienosti myös pyytämättä, pärrryytä-käskyllä se sylki vasta lentääkin. Seuraavaksi opetan sen iskemään silmää!

Koska ulos en pääse, on turvauduttava nettikauppohin. Hoitolaukkua etsiessä nääs. Oikeastaan mua närppii koko sana, hoitolaukku. En tarvitse hoitoalusia, pullonlämmittimiä enkä vaippapussukoita. Enkä varsinkaan veskaa, joka kirkuu kaikelle kansalle, että tässä nyt nuita kolmea edellä mainittua kuskaillaan. Laukun täytyy vain olla tarpeeksi iso, se pitää saada vaunujen aisaan roikkumaan siten, ettei se kolise mun polviin ja tarvittaessa napattua siitä olalle, joten leveä olkahihna on oltava.

Laukkuun täytyy mahtua kamera, lompakko, avaimet, huulirasva, nenäliinapaketti, käsityökassi, pari vaippaa, pari harsoa, kosteuspyyhepaketti ja Wilsonin vaihtovaatteet. Eli näiden neljän kassin sisällöt:

Tällä hetkellä mä meen tuolla kuin mikäkin kassialma joka olalla joku pussukka heiluen. Yhtään kuvaa en ole ottanut vaikka kamera yleensä on mukanakin kun en jaksa kaivaa sitä vaunujen tavaratilasta.

Ainut mahdollisesti sopiva hinnan ja koon puolesta tähän mennessä on tämä, mutta olkahihna tässäkin on aika onneton. Ideoita?