Minussa on ilmeisesti jotain perustavanlaatuista vikaa. Mulla on ihan tarpeeksi omaa aikaa. Ja ei, en laske työssä käyntiä omaksi ajaksi. Ehkä mulla on sitten vaan niin täydellinen lapsi, ei roiku puntissa, ei kitise, nukkuu kaikki yönsä, jne. Muah.
Tai sitten en ymmärrä huumoria, ehkä Hesarin kolumni on sitä. En koe reissua lähikauppaan lomana, menen sinne koska on pakko. Yksinäinen kauppareissu on toki helpompaa kuin lapsen kanssa, on kaksi kättä vapaana ostosten kantamiseen. Ja mä tykkään tosi paljon olla yksin kotona, olen aina tykännyt. Mutta jos käyn haikailemaan yksinäisen kotona möllöttämisen perään niin eihän siitä tule loppuakaan. On urpoutta kaivata koko ajan jotain sellaista, josta jo lähtökohtaisesti tietää, että ei tule tapahtumaan, energiaani kaivataan muualla.
Tää tuntuis olevan vanhemmuuden trenditeema jatkuvan syyllisyyden ohella. Vanhemmuuden pitää ilmeisesti olla kaikin puolin jotenkin ihan vitun vaikeaa, jotta on katu-uskottava äiti ja yleisesti hyväksytty kasvattaja. En myöskään syyllisty (juuri koskaan) mistään. Lapselle huutamisesta joo, mutta olen ratkaissut sen kahden kerran jälkeen, etten vaan huuda. Eipä siitä yksivuotiaan kanssa ole mitää hyötyäkään, tulee vain paha mieli kaikille.
Selkeää paskamutsiainesta.
Luin Hesarista lasten huonosti voinnista jne. Siinä samaisessa kolumnissa kerrottiin isästä, joka ei koskaan suutu, koska siinä menettää maineensa ja auktoriteettinsa. Totesin olevani varsin kelvoton yksilö. No eräs toinen kasvatuksen ammattilainen on taas sanonut, että aikuisen on ok suuttua lapselle ja jopa korottaa ääntä, silloin lapsikin tajuaa, että nyt on tosi kyseessä.
VastaaPoistaMelkein joka päivä harmittelen, että joku muut on mennyt varaamaan itselleen valtakunnan virallisen paska mutsi tittelin.
Yhtä paskoja kaikki sanon minä. :)
VastaaPoistaEn tiedä maineen ja auktoriteetin menettämisestä, uskoisko tuota? Ja valehtelin ehkä vähän, korotan ääntäni kyllä. Vaikka todellisissa vaaratilanteissa tai jos äänen korotuksella on joku kasvatuksellinen tehtävä kuten nyt loppuu ruoan heittely tai irti siitä kissasta, sitä sattuu. En vaan huuda silloin kun mua ihan oikeesti kovasti vituttaa.
"Vanhemmuuden pitää ilmeisesti olla kaikin puolin jotenkin ihan vitun vaikeaa, jotta on katu-uskottava äiti ja yleisesti hyväksytty kasvattaja."
VastaaPoistaNiin totta!