Pages

Slider

African flower -päivä

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Peittolaatikon sisältö kasvaa. Melkein luovun haaveesta tehdä parisängyn päiväpeitto, jospa kuitenkin sellainen mukava torkkupeitto riittäisi.
Olen nyt kaksi päivää Wilsonin päiväunien aikana työstänyt näitä virkkuukoukku sauhuten. Mulla on systeemikin, näitä kun ei tehdä fiiliksen mukaan vaan väritys on koordinoitua.
Suunnitelmahan menee niin, että päättelen nämä kaikki kerralla punaviinin avustuksella. Pitää odottaa kesäkuuhun ja vauvan syntymään siis, koska tokihan nämä ovat kaikki valmiina ennen sitä. Pääteltävää ei lopulta ole ihan hirveästi, vain kaksi lankaa per tilkku, muut langat saa pääteltyä työn sisään jo virkatessa. Mutta ei nyt lasketa monta tilkkua näitä on yhteensä, kyllä siinä lasillinen jos ehkä toinenkin menee.




4 kommenttia

  1. Hitto, noi on hienoja! Minunkin on pitänyt kokeilla jo pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuolla alimmaisina on ihan valmiita. Teen "sarjatuotantona" eli kun näissä on neljä väriä niin ahkeroin aina yhtä kerrosta kerrallan.

      Poista
  2. voi että miten kauniita olet onnistunut noist tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä on tosi nopee ja helppo tehdä kunhan ryhtyy.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements