Kaksi menee siinä missä yksikin!

No ei muuten mene. Kysykää keltä tahansa kaksilapsiselta. Yksi lapsi on lomaa. Kaksi työleiri. Mut kolmas menee kyllä siinä missä ne kaksikin, rennosti, omalla painollaan ja omana itsenään.

Wilsonin ja Olsonin sisarus, Alson, täyttää tänään seitsemän kuukautta. Jos mä olisin seitsenkuinen, niin pötkisin lattialla ja hinkuisin palveluja, en kävelisi ja kiipeilisi. En. Mutta Alson on erilainen. Kuin minä siis.

Alson pukeutuu puhtaisiin vaatteisiin. Ei hienoihin, mätsääviin eikä juuri minkään tietyn merkkisiin, vain puhtaisiin.
Alsonilla ei aina ole hanskoja tai aurinkolaseja eikä sen kärryn kuomussa ole koskaan roikkunut minkäänlaista verhoviritelmää.
Alson joutuu usein odottamaan huomiota, myös itkien. Se ei saa aikaan mitään kovin suurta katastrofia jos sen luokse ei heti mene. Kaksivuotias sen sijaan saa.
Alsonin lempilelu on käytetty kenkä, sellainen mintunvihreä Crocs, se saa imeä sitä niin paljon kun haluu, koska siihen tukehtuu huonommin kuin moneen muuhun asiaan.
Alsonin tutit on desinfioitu (ehkä) kerran, ei todellakaan joka ilta.
Alson on saanut D-vitamiininsa tablettina jo ainakin kaksi kuukautta.
Hyvä siitä tulee.

BuzzFeed jakoi tällaisen (mun mielestä) hauskan "23 asiaa, jotka haluaisit tietää ennen kuin saat toisen lapsen." Ihan erityisesti samaistun kohtaan 5. Aivan sama kuinka ajoissa lähtövalmistelut aloittaa niin ainakaan ajoissa ei olla koskaan.

Kuva on jo muutaman kuukauden takaa, mutta siinä ne on, mun murmelit. <3

Makuasioita

Kaikilla on omanlainen tyylinsä ja makunsa eikä niistä parane kiistellä. Kunkin itsensä pääteltäväksi jääköön kumpi pehmoleluista on äidin ja kumpi tyttären makuun. Sen verran vois sanoo, että omena on nyt kyllä pudonnut todella kauas puusta.

Aarrelaatikolla

Lapsi löysi aarrelaatikon omatoimisesti. Valvonta petti niin sanotusti. Aarre todellakin, Wilson olisi viihtynyt laatikon sisällön parissa varmasti koko päivän. Se jopa totteli kun sanoin, että sisältöä ei saa viedä pois makkarista.

Korvatulehdus

Wilson sairastaa ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Oli sillä kuumetta viime viikollakin ja muutama ilmeisesti hampaisiin liittynyt nuha on nähty, mutta nyt piti oikeen mennä lääkäriin. Se oli hirvee pettymys kun lääkäriasema ei ollutkaan enää Ruusulankadulla, siellä minä lapsena kävin lukuisat korvatulehdukseni hoidattamassa. Enää korvia ei kuulemma puhkaista kuin hyvin harvoin, minun lapsuudessani se oli sääntö, eilinen lääkäri vahvisti, että silloin muinaisina aikoina oli hoitovirhe jättää puhkaisematta. Trauma.

Saatiin antibioottia, miten ihmeessä sen sais lapseen ilman kyyneleitä?

Tänään on ollut paljon aikaa neuloa. Seuraavan tekeleen pitää valmistua pääsiäiseksi.

Nom Nom Nom

Ihanaa lauantaita. Ei mulla muuta.

Laatikollinen aarteita

Viimeksi kun vierailtiin Wilsonin kanssa isoäitilässä, ojensi mun äiti mulle pienen aikoinaan laseja sisältäneen pursuilevan pahvilaatikon. Laatikosta paljastui mun lapsuudenaarteita, mikä ihana yllätys!

Aarrelaatikkoon oli säilötty kilpikonnakylpylelu, ihan varmasti yhtä vanha kuin minäkin, Hello Kitty -lompakko, Hello Kitty -kello (toivottavasti toimii vielä kun vaihdan patterit, muistan kuinka tärkeenä mä aina avasin tuon kannen ajan tarkistaakseni), rannekoruja (vähänkö hipsterit noi aurinkolasikorut), kaksi pientä kehystä (toisessa on mun vauvakuva, toiseen laitan Wilsonin kuvan), lapsuuden suuri sankari Ressu, minipyykkipoikia, ja vielä toinen pahvilaatikko täynnä pinnejä ja pampuloita 30 vuoden takaa!

Minipyykkipojille mulla olis kyllä käyttöä ja kehykset olisi somat jossain esillä, mutta päätinkin säilöä kaiken Tigerista hankkimaani söpöön pahvisalkkuun. Muistan kuinka siistiä oli kun sai katsoa joskus äitin kiiltokuvia ja nykyään saan saman fiiliksen kun tongin äitin askartelutarvikelaatikoilla. Olkoon tämä salkku samanlainen kokemus Wilsonille, pieni aarrelaatikko, joka silloin tällöin otetaan esiin ja jutellaan miten äiti eli lapsena. Ajassa, jota tuo pieni ihminen tuskin tulee koskaan käsittämään. Ihan samalla tavalla kun meidän on vaikeaa käsittää omien vanhempiemme lapsuuden erilaisuutta.

Jouluaiheinen pinnilaatikko ei mahtunut salkkuun, mutten raaskinut luopua siitäkään. Taitoin sen vain auki ja pistin salkun pohjalle.