Oma sänky

Pahinta, mitä voisi tapahtua kun laittaa seitsenkuisen ekaa kertaa illalla omaan sänkyynsä, on jos se nukkuu siellä koko yön heräämättä kertaakaan.

No ei nukkunut. Kaivettiin Alsonin sänky romuvuoren alta esiin viikko sitten, pedattiin, viriteltiin joululahjaksi saatu Nalle Puh -mobile. Perhepedissä syntymästään saakka suurimmaksi osaksi, ja viimeiset neljä kuukautta joka yö nukkunut vauva saatiin illalla unille oikein mallikkaasti. Eikä äitin pelko toteutunut, vaan sain hakea vauvani kainaloon siinä yhden aikaan.
Ja nythän on niin, että vauva vihaa koko sänkyä. Se ei ole ikinä herännyt itkien, ei ikinä. Mutta nyt se alkaa itkeä heti kun unesta vähän havahtuu. Sänkyyn sitä on ihan turha laittaa jos se ei ole sikiunessa, ei ihan tasan varmaan käy kyljeleen tyytyväisenä pötköttään, vaan alkaa kirkua.
Tänään tapahtui sen verran edistystä, että se nukkui siellä jopa kahdet pitkät päikkärit. Alson nukkuu päivisin kaikin puolin heikosti, joten pidän tätä isona askeleena. Tai sitten se on kipee.

Elämä voittaa, ehkä.

Kolmas päivä kuukauteen ilman kurkkukipua, wuuhuu! Ja melkein koko päivän yksin kotona, tupla-wuuhuu! En aio tehdä mitään. Paitsi ahkeroida lapselle villapaitaa.

 

Tarkoitus oli siivota, saisi kerrankin rauhassa laittaa tavarat paikoilleen ja pestä lattian, mutten taida jaksaa. Pitäiskö alkaa ottaa blogiin jotain sisustuskuvia? Olis pakko siivota ja järjestellä paikkoja nätiksi.

Nythän on nimittäin niin, että olen nukkunut ihan äärimmäisen hyvin jo ainakin kaksi kuukautta, en ole nukkunut näin hyvin vuosiin. Viime yönä heräsin kolmelta enkä saanut enää kunnolla nukuttua, olo on nyt hirveä, ihan kuin olis krapula. Tältäkö musta yleensä tuntuu niinko normaalisti kun en nuku, kamalaa.

Ja sellainen omituisuus kun yöunet yhtäkkiä paranivat kuin taikaiskusta niin ei sekään mitään herkkua ollut. Voishan sitä kuvitella, että kun vihdoin saa nukuttua yönsä alusta loppuun ilman välivalvomisia, niin sitä olisi kuin uudesti syntynyt ja energiaa täynnä. No en ollut, olin aamuisin aivan pihalla ja epätoivoinen, että ei voi olla jo aamu kun vasta ensimmäisen kerran tänä yönä herään! Kaikkeen se psyyke (ja kroppa) sopetuukin.

Jos ei nuku päikkäreitä niin ehkä ensi yönä nukuttaa taas hyvin. Olis kuitenkin huomenna työpäivä ja kaikkee. Muistaakseni 16 työpäivää jäljellä, aika vähän.

Paskamutsina annan lapselle Pågenin korvapuusteja, mun lemppareita. Niissähän on vaikka mitä lisää ja säilöntää (en ole kyllä koskaan tuotteen sisältöä tarkistanut kun ne on niin hyviä) ja kanelia, kaikki kasvalle lapselle hirvittävän vaarallisia. Wilson ei tunne muita pullia ja sen sain katkerasti tuta kun leivoin ihanan rahkapiirakan. "Otatko pullaa?" kysyin ja ojensin kersikselle muhkean lämpöisen reunapalan. Se otti haukun, sylkäisi ja heitti koko palan perään. Kiittämätöntä.

Unien paluu

Miten se aina unettoman jakson jälkeen tuntuukin siltä, että nukkui viimeksi vuosi sitten? Sehän ei pidä paikkansa paitsi niiltä osin, että näin hyvin olen nukkunut tosiaan vuosi sitten, saattaa olla kauemminkin.

Mut joo, se tunne kun nukkua pössöttää ensin puol viiteen, sitten ruokkii lapsukaista ja nukkuu vielä pari tuntia. Ihanaa! Vupden pimeimpään kohtaankin on vielä kuukausia, joten ehdin nukkua vaikka kuin.

Unettomuuden huipentuma

Heräsin tänä aamuna klo 2.15.
Morjens.

Päätökset ei pidä

Olen joutunut jonkinlaiseen oravanpyörään. Joka ilta päätän, että aamulla nousen heti kun Wilson herää, riippumatta siitä onko kello kuusi vai kahdeksan. Joka aamu päätän, että illalla menen ajoissa nukkumaan. Joka aamupäivä päätän, että hoidan kotihommat Wilsonin aamupäiväpäikkäreiden aikana.

No. Aamuisin en niin mitenkään jaksa nousta. Koitan imettää jo herännyttä lasta jatkamaan uniaan ja jos se ei tehoa pidän vain silmiä sitkeesti kiinni siihen saakka, että Wilsonin isä nousee puuronkeittohommiin. Ilta ehtii yleensä kääntyä reippaasti yön puolelle ennen kuin olen unessa. Ja nää aamupäivät, nytkin istun tässä koneella yökkäri vielä päällä näitä päätöksiä analysoimassa. Jospa sitä tänään edes pukeutuisi ennen kuin lapsi on taas hereillä.

Reissut on uuvuttavia

Niin kivaa kuin lyhyelläkin reissulla on, niin on se uuvuttavaa puuhaa. Viime yö oli Wilsonin ensimmäinen hotelliyö. Sillä oli varmaan kivaa kun sai pyöriä mun kyljessä kiinni, mutta mulla vähän vähemmän. Unikoulun myötä meillä ei ole öisin minkäänlaista tarjoilua, mutta koitapa siinä vaan kääntää kylkee kun lapsi makaa sentin päässä ja huutaa vaativasti höööö ja nipistää suunsa kiinni kun tarjoat tuttia.

Väsyttää niin paljon etten jaksa ees mennä nukkumaan. Koska pitäis jaksaa pestä hampaat ensin.

Mustikat eivät olleet vielä kypsiä, mutta kantarelleja oli metsä turvoksissa, ihanaa!

Unikoulu: toteutus ja tulos

Taannoinen unikouluahdistus on kääntynyt hienoiseksi voitoksi eikä öitäkään kulunut kuin kolme. Tai oikeastaan kaksi, mutta mä en oikein nukkunut vielä kolmantenakaan.

Unikouluttamisen tarkoitus oli lopettaa yöllinen tissillä hengailu, yösyötöt siis. Viime aikoina herätys on koittanut 1-3 tunnin välein aamua kohti kiihtyvällä tahdilla, aamuyöstä jopa vajaan tunnin välein.

Pikkasen siinä ennen aloitusyötä jaksoin netistä etsiskellä ohjetta ja hengen vahvistusta, mutta lähinnä samaa tassuttelua toitottaa joka tuutti. Ja rutiinien tärkeyttä, mutta nehän meillä on hallussa paremmin kuin edes pitäis. Tassutellen siis. Tein myös tärkeän taktisen valinnan pysyä itse hereillä shown alkuun saakka, olisko ollut kauheinta herätä sikiunesta tassutuspuuhiin.

Laitoin Wilsonin nukkumaan kaheksan jälkeen omaan sänkyynsä, jonne olemme sen ikään kuin unikoulua alustaen opettaneet nukahtamaan.

Kaksi ensimmäistä herätystä 21.30 ja 23.30 hoituivat tutilla ja takaisin makuulle asettamisella. Aiemmassa elämässä mä olisin varmaan jo imettänyt tuolla toisella herätyksellä ja käynyt samalla itse nukkumaan, ehkä ottanut Wilsonin viereeni. Pikkasen siinä jännittikin ja tekemistäkin oli, joten pysyin kuitenkin vielä jalkeilla.

Klo 01 siirryin sänkyyn ja jäin kuuntelemaan levottomasti liikehtivää lasta. 01.15 se heräs ja alkoi saman tien itkeä. Sylitin, silitin ja tassutin aina 01.50 saakka, jolloin totesin, että nyt katkee selkä. Sitä paitsi Wilson oli jo niin raivoissaankin, että työnsi vain mun kättä pois, hakkasi sylissä olkapäätä ja heitti tuttia seinään. Se kirkui niin kovaa, että mun piti naapureiden säästämiseksi sulkea ikkunat.

Otin iPadin esiin ja istuin pinnasängyn viereen pelaamaan. Sanoisin, että kaikki vauvat rakastavat Ipadia, eikä Wilson ole minkäänlainen poikkeus. Se asettui kontilleen katsomaan peliä ja rauhoittui siihen. Jätin sen ihan totaalisen rauhaan huomattuani, että jos katson siihen, se alkaa itkeä. Annoin konttailla pitkin sänkyä, istua ja seistä. Välillä vain ojensin tuttia takaisin sängyn puolelle.

Pelaaminen on mukavasti aikaa vievää hommaa, joten pian kello olikin jo kolme ja Wilson vihdoin ja viimein täydessä unessa.

Pääsin nukkumaan minäkin. 6.20 oli seuraava herätys, imetin ja jatkettiin unia kahdeksaan saakka.

Toisena yönä oli jo huomattavasti helpompaa. Wilson kyllä heräsi monta kertaa, mutta rauhoittui heti tutilla. Olin kärppänä ja skarppina enkä antanut havahtumisen mennä kertaakaan itkun puolelle. 05 imetin ja taas nukuttiin vielä pari tuntia.

Kolmantena yönä en noussut itse kertaakaan. Älysin vihdoin laittaa Liinan ohjeesta tutin narulla yökkäriin kiinni. Heräsin kyllä itsekin joka kerta Wilsonin havahtuessa ja yhden aikaan osui taas hieman pidempi hereilläolopätkä, taisi lapsi nousta seisomaankin, mutta koska itku ei alkanut, niin en kokenut tarvetta nousta ylös. 06 imetin ja jatkettiin unia puoli kahdeksaan.

Netistä opiskelin, että jos tuosta viimeisestäkin syötöstä haluaa eroon, niin paras tapa on nousta ylös. Lapsi on silloin kuitenkin jo aika hereillä ja varsinkin vielä tämän ikäisenä (7kk) varmasti myös nälkäinen.

Mutta en helvetissä jaksa nousta. Viikojen valvominen takana (ei tosin läheskään kokonaan Wilsonin takia) ja lapsen kanssa yksin kotona useamman päivän. Ehtii tuota myöhemminkin. Tavoite on kuitenkin nyt saavutettu.

Öitä.

Valmiina unikouluun

Tänään se alkais, mutta mä en ole valmis ollenkaan. En ole lukenut mitään opuksia, en googlannut, enkä kasvattanut järkkymätöntä itsevarmuutta. Viis niistä opeista ja metodeista, mutta tämän itseluottamuksen kanssa on vähän epävarma olo. Ei hyvä.

Tämä vaikuttaa just siltä projektilta, joka vaatii todellista mielenlujuutta, voitontahtoa ja varmuutta. Mulla ei ole mitään noista, henkinen valmistautuminen on ollut todella huonoa. Ja väsymys jo valmiiksi karmaiseva. Ja haluaisin vauvan viereeni nukkumaan kun sen isä on reissussa. Mut se ei kai käy.

Onneksi yöhön on vielä monta tuntia.

Iltahulinoista päivähulinoihin

Wilsonia oli vielä pari viikkoa sitten todella vaikeaa saada iltaisin nukkumaan, siinähän vierähti helposti kolmekin tuntia ennen kuin yliväsynyt vauva vihdoin simahti. Sit alettiin rytmittää päivää ja erityisesti iltarutiineihin alettiin kiinnittää huomiota ja toistaa orjallisesti samaa kaavaa joka ilta. Iltapelleilylle pistettiin stoppi, puuron jälkeen petiin, iltasatu, pää tyynyyn ja silmät kiinni ja makkarista ja sängystä ei poistuta vaikka taivas putoaisi. Ekana iltana meni puoli tuntia, seuraavan 20 minuuttia ja nyt noin kymmenessä minuutissa minityyppi nukahtaa omaan sänkyynsä ja itte ei tartte kuin se satu lukea ja lopun aikaa pelata iPadilla. Enempää en kaipaa enkä vaadi, ehkä kokeillaan huoneeseen yksin jäämistä ehkä ei, sen oppii myöhemminkin.

Mutta tätä en osannut aavistaa, nyt me ei saada sitä enää nukahtamaan päiväunille! Aamupäivällä ehkä joo, mutta iltapäivällä, kun täydellisessä maailmassa pitäisi nukkua ainakin yli tunti, niin se ei nuku ollenkaan. Paitsi tietenkin just kun saat illallisen pöytään ne se kuorsaa olkkarin lattialla otsa tamburiinilla.

Eikä nyt edes mennä siihen kuinka monta kertaa Wilson herää yön aikana. Tai kuinka monta tuntia mä yössä nukun. 

Jollain joku vinkki pliis?

Parhaat päikkärit ikinä

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Älä mutsi häiritse, mä nukun!

Miksei se nuku koskaan päivisin kunnolla, vaan herää tosi herkästi? Ja miksi se paria tuntia ennen iltaunia ei herää sitten millään? Siinä se vaan pötköttää raivostuttavan levollisena, ei auta siirtämiset, riisumiset eikä metelöinti. Pikkasen vaan venytteli.

Herttoniemen pihakirppis

Tänään koko vanha Herttoniemi (vai Länsi-Herttoniemeksikö sitä nyt pitäis kutsua) muuttuu isoksi kirppikseksi. Tapahtuma alkaa kymmeneltä ja mikä parhautta, säätiedotus lupaa aurinkoa ja lämpöä. Minä reippailen sinne tästä rannan puolelta heti kun myynti alkaa, jospa tekis jotain hienoja löytöjä. Jos mitään ostettavaa ei löydy, niin ainakin hodarit syön pallossa 29 ja moikkaan sukulaisia pallurassa 35.

Kello on tätä kirjoittaessa kohta puoli kolme yöllä. Wilson söi yhdeltä ja siihen loppui mun unet. Pyörin sängyssä ja mietin laskuja. Mietin niitä niin hartaasti, että katsoin parhaaksi nousta ylös ja maksaa kaikki maksamattomat, ettei tarvitsisi enää miettiä. Laskut on maksettu eikä nukuta edelleenkään. 

Luin meilit ja havaitsin tehneeni taas hyvät kaupat Huuto.netissä. Latasin eilisen viimeiset kuvat koneelle. Ja nyt erittäin unisen näköinen vienosti kehräävä kissa sylissäni naputtelen postauksia. Wilson syö taas varmaankin noin puolentoista tunnin päästä ja kolme ja puolen tunnin päästä se jo herää. Ei haukotus mä sanon..

Jos uni ei ala kohta tulla, vetäydyn sohvalle villapeiton alle ja jatkan tätä:

I love kofeiini

Mun elimistössä kofeiini ilmeisesti viipyilee pitempään kuin niiden, jotka tykkää nukkua aamulla pitkään ja kukkua illalla myöhään. Sain tästä karvaan muistutuksen viime yönä kun superihanaa päivää seurasi piiitkä ja kurja uneton yö. Tein kahvivirheen ja join viimeisen kuppini, ihanaisen latten täyteläisen mustikkamuffinin kanssa, vielä joskus kuuden aikaan illalla.

Pari päivää aikaisemmin olin nukkunut yöni todella todella hyvin, ihan siis ihmeellisen hyvin. Aloin muistella edeltävän päivän kahvinkulutusta ja niinhän se on, että join vain kaksi kupposta aamulla. Testaamaan siis. Tänään kupposelliset rajoittuvat aamuun, mutta äsken vetäisin muutaman suklaakuorrutteisen kahvipavun, kai niissäkin sitä kofeiinia ihan kiitettävästi on..

Palataanpa niihin eilisiin kupposiin. Poistuuttiin Wilsonin kanssa kotoa jo ennen puolta kymmentä aamulla ja palattiin vasta iltayhdeksältä.

Ekan kodin ulkopuolisin kupin nautin MLL:n perhekahvilassa ihanaisen korvapuustihenkisen pullan kanssa. Aamukahvista oli ehkä pikkasen liian vähän aikaa sillä vain pulla oli ihanaista, kahvi meni siinä vähän kuin vahingossa.

Päivän toisen lounaan (kyllä, joskus voi syödä kaksi lounasta) yhteydessä otin kokiksen. Kupponen sekin. Lounasta seuranneella jätskijälkkärillä nykäistiin sellaiset oikein tujut kupposet.

Neulontakerhon kokoontumisessa otin vielä sen yöunet lopullisesti vieneen latten.

Kahvisaldo on historiaani peilaten aika onneton. Se sijaan onneton unihistoriani on ja pysyy kahvimäärän vähenemisestä huolimatta. En ehkä kestä jos olisin kaikki nämä vuodet nukkunut hyvin ilman kahvia. Elämään mahtuu kahvittomia jaksoja, mutten niin millään jaksa muistaa osuuko hyvien unien jaksot samaan aikaan näiden kahvilakkojen kanssa. Palataan tähän myöhemmin raportin kanssa.

Mä muuten rakastan istua kahviloissa! Ihanaan istuskeluun on näin vanhempainvapaalla ja yhden lapsen vanhempana ilahduttavan paljon aikaa.

Erinäisten kupposten välillä kävin vihdoin Tigerissa, tuossa krääsänrakastajan taivaassa. En myönnä ostaneeni mitään turhakkeita: olen aina haaveillut tuollaisesta neulontanukesta, kuka ei tarvitsisi ihanan väristä nauhaa ja mun pinkistä Joposta tulee ihan ylisoma kun laitan pinnoihin noi ropisijat! Mihinköhän mäkin sillä surmanvehkeellä muka tänä kesänä ajaisin? En ihan mitenkään uskalla laittaa siihen istuinta Wilsonille, kun siitä tuppaa irrota ketjut (aina alamäessä). Teetin siihen kyllä erinomaisen hyvän ja perusteellisen huollon luotetulla huoltajalla, mutta traumat aiempien kesien ketjuonnettomuuksista on ja pysyy.

4 kk

Wilson täytti eilen neljä kuukautta. Viime viikolla se oppi kääntymään vatsalleen. Toistaiseksi käännös onnistuu vain vasemman kyljen kautta. Tarve päästä liikkeelle on kova eikä sinnikäs yritys ole ollut täysin tuloksetonta, välillä onnistuu jopa ryömiminen. Kohta se muuttaa pois kotoota.

Aiemmin mainitsemani Phister&Philinan potkari päätyi epäilyksistä huolimatta omaan käyttöön. Vaatteen malli on sopiva laihalle vauvalla ja vaikka se onkin vielä pikkaisen iso, pysyvät kädet ja jalat hihoissaan ja lahkeissaan. Meidän 68-senttisten vaatteiden varannot koostuvat lähinnä mekoista, joten jotain muutakin on kiva kaapissa olla.

Meillä meni koko viime viikko neljän seinän sisällä. Ei paljoa painanut takatalvet kuumeväristyksissä ja yskänkohtauksissa kärvistellessä. Wilsoniin räkätauti tarttui loppuviikosta ja sille kamalalle, mutta niin käytännölliselle Friidalle on ollut käyttöä. Kun lauantaina vihdoin ryömimme ulos lasaretistamme, menetti Wilson päiväunensa. Ei kai sitä millään malta nukkua kun maailma on sittenkin edelleen olemassa. Niin kauan kuin yöllä valvon vain minä en aio ottaa mitään stressiä vaikka vauvan yhteenlaskettu päiväuniaika ei vuorokaudessa juuri tuntia ylitäkään.

Oi olen niin iloinen!

Wilson goisas omassa sängyssään seitsemän ja puoli tuntia putkeen. On se nukkunut tuollaisen pätkän pari kertaa aiemminkin, mutta mäpä en. Ja nyt nukuin!

Herätys oli sit vähän aikaisin, mutta mitä sitten? 5.50 on jo ihan valoisaakin.

Univajetta

Nukkuminen on minulle niin kovin vaikeaa.
Muistan edelleen erittäin hyvin sen ensimmäisen kerran, kun äänet alkoivat unenpuutteesta johtuen kuulumaan kaukaa. Siitä on kesäkuussa yhdeksän vuotta, paikka Lappeenranta-Viipuri ja tilaisuus mummin 80-vuotissynttärit, joita vietettiin sukubussimatkalla Viipurissa. Samana päivänä juhlistettiin myös pienen serkkuni 18-vuotissynttäreitä.

Tultiin Lappeenrantaan Viipuriin lähtöä edeltäneenä iltana, aika myöhään. Maistettiin sedän kanssa vähän viskiä, mutta ei riekuttu liian myöhään, juteltiin siitä kun en ollut moneen yöhön nukkunut. Bussi taisi startata seitsemältä, mä heräsin vähän ennen viittä ja tuijotin kattoikkunaa siihen saakka, että herätyskello soi.
Venäjän puolella setä tarjosi plöröt, en muista huolinko, mutta kahvi kelpasi. Ajattelin, että ilman kahvia ehkä kuolen.

Voi olla, että kärsin unettomuudesta jo ennen tätä yhdeksän vuoden takaista kesää, mutta sen jälkeen olen ollut kipeän tietoinen, että vuoden valoisimpaan aikaan en nuku, uni tulee illalla, mutta herään aamuyöllä, enkä nuku enää. Monta vuotta meni tajutessa, että myöskään vuoden pimeimpään aikaan ei uni tule, tai tulee, muttei pysy. Vuoden pimeimmän ja valoisimman kuukauden väliin mahtuu monta vaihtelevasti nukuttua kuukautta, enempi on vaihdellut sinne huonon suuntaan.

Tuoreelta äidiltä kuuluu kysyä, että mites yövalvomiset. Näistä kuuluista valvojaisista olin kuullut kavereilta monasti, kuinka kauheeta se on ja voi kestää monta vuotta ennen kuin saa kunnolla nukuttua. Etukäteen pelotti, kun on muutenkin tätä univelkaa ehtinyt kertyä, mutta lohduttauduin, että enhän mä nuku muutenkaan. Kyselyihin olen aina vastanut totuuden mukaisesti, että hyvinhän me nukutaan ja miettinyt samalla mielessäni, että koska se infernaalinen valvominen oikein alkaa.  Yksi kaunis päivä tajusin, että mun yövalvomiset alkoivat tuolloin yhdeksän vuotta sitten.

Ymmärtääkö monikaan miten luksusta se on kun herää yöllä kaksi kertaa imettämään, mutta nukkuu ne imetysten välit? Siis herää vain kaksi kertaa, mutta muuten nukkuu ihan kokonaan, ei valvo yhtään.

Tämän kaiken ajatteleminen tekee minut hieman surulliseksi.

Nukkuminen ja nukkumattomuus muodostunevat tämän blogin yleisimmiksi aiheiksi, siksipä muokkasin myös blogin kuvausta.

Lisää unta mulle

Täysikuu ei ole mun juttu. Eikä mun kissojen. Kissat valvottaa, mua väsyttää. Ehkä jo ensi yönä Nukkumatti vierailee taas meilläkin.

Unimysteeri

Mistä ihmeestä sen tietää kävikö vähän vajaa kolmikuinen yöunille vai ottaako vaan nokoset ja kukkuu vielä muutaman tunnin?
Kun päiväunien kesto on normisti 10-20 minuuttia, voisi varmaankin nyt puolentoista tunnin goisaamisen päälle sanoa, että kyllä sillä on yö nyt. Mutta jos siirrän vauvan tuosta sohvalta sänkyyn, niin se herää ihan varmasti. Jos siirrän vauvan sohvalta sänkyyn ja käyn itse nukkumaan, se herää ihan varmasti juuri kun pääsen uneen. Jos valvon ja odottelen, että vauva heräisi syömään, niin se nukkuu ihan varmasti puoli viiteen aamulla.