Ääntä nopeampi

Arvatkaa kuinka monta sekuntia kuvan ottamisen jälkeen tuoleilla ei istunut enää yhtään lelua?

Korkeasaari

Korkeasaaressa kamerat räpsyy joka aitauksen laidalla. Jengi kuvaa niitä eläimiä. Jaksako joku oikeasti katsoa vielä vuosienkin päästä kuvaa leijoman ahterista? Mä kuvasin lapsiani. Pari eläinkuvaakin otin, mutta hankkiuduin niistä jo eroon alla olevaa lukuunottamatta, kuvassa Wilson ja lumileopardi pleksin takaa kuvatuna.

Wilsonille reissun kohokohdat olivat kakkaava kotka, muurahainen ja isänsä kameliaitaukseen lentänyt hattu.

Mä meinasin tervehtiä vastaan tullutta Project Mama -blogin Katja Lahtea. Viime hetkillä nielaisin ja älysin etteihän se mikään mun tuttu ole.

Takaisinveto

Ei se elämä nyt sittenkään voittanut, flunssa vaan jatkuu. En muista enää mones viikko lähtee käyntiin. Huoh, huoh ja huoh. Pakko olis parantua, en pysty enää.

No tänään(kin) uhmasin flunssaa ja osallistuin valokuvauskurssille. En niin millään hennonnut perua osallistumista kun olin odottanut kurssia kuin kuuta nousevaa jo viikkoja. Ja kannatti mennä. Opin vaikka mitä ja tapasin mukavia uusia ihmisiä ja mukavia vanhoja tuttua. Kurssilla kuvattiin ruokaa, se on musta todella vaikeaa kuvattavaa, harvemmin mitenkään kauhian kaunista noin lähtökohtaisesti. Pitäisi stailata, somistaa ja sommitella, jotta saisi mielenkiintoisempaa kuvitusta. Koita nyt sit kun perhe odottaa jäähtyvää ruokaa nälkäisenä. Eli tekniikan haltuun ottamisella pääsee jo aika pitkälle. Olen todella tyytyväinen. 

Palaan aiheeseen paremmilla voimilla. Nyt kutimet käteen ja sohvaan.