Köhköh, atsiih

Tänään piti mennä katsomaan ystävän ohjaamaa dokumettia huumeäideistä Artisokka-festareille, ulkoilla ja puuhailla mukavia kotihommia.

Yöllä iski kurkkukipu, joten ei tehdä sitten niin mitään kivaa. Linnoittaudun makuuhuoneeseen (ainoaan kotimme niin siistiin tilaan, että siellä ilkee pitää silmiä auki) seuranani Vuoden mutsi, valokuvausoppaita, lankoja ja PvZ iPadillä.

Onneksi Wilsonilla on seuraa isästään, en pystyis nyt yhtään viihdyttämään vähän vajaa nelikuista.

Ja onneksi Wilson nukkuu kunnon päikkärit vain liikkuvissa vaunuissa, sillä se tarkoittaa sitä, että mä saan olla yksin kotona pari tuntia. Yksin kotona ekaa kertaa 16 viikkoon ja yhteen päivään. Mä olen aina rakastanut olla yksin kotona!

Mistä sitä ees tietää onko vauva kipeä jos sille ei tule kuumetta? Ja kuinka huono äiti mä olen jos itse kuumeisena toivon, että lapsikin olisi vähän kipeenä? Mulla on nimittäin sellainen käsitys, että flunssainen lapsi nukkuu paljon. Musta on ihan oikeutettua toivoa paljon nukkuvaa lasta kun on itse kuumeessa. Varsinkin jos lapsi on sellaista huonosti keskenään viihtyvää lajiketta, joka nukkuu vain kymmenen minuutin päikkäreitä.

Pääsiäinen ja pajunkissat

Mä en ehkä ikinä kehtais mennä repimään oksia kokonaisesta puusta jostain kaupungin puistikosta. Vielä vähämmän tuosta kerrostalon pihalta. Mutta moni muu kehtaa. Kaikki lähitienoon pajut näyttävät olevan pääsiäisen todelliset kärsijät. Näyttävät todella rujoilta puskaparat.

Mua kuitenkin lykästi kun kotikatua reunustavia lehmuksia (?) harvennettiin. Kävin hakemassa oksakasasta muutaman maljakkoon. Oksien seuraksi leikkasin ruukkunarsissista kukinnot.

Vielä kun keksin jonkun omenapuullisen ystävän, niin käyn lainaamassa nupullisen oksan.

68

Otin eilen ekan 68-kokoisen vaatteen käyttöön, kaikki pienemmät yökkärit oli pesussa. Vaate näytti tosi isolta, mutta olikin kauhukseni ihan sopiva! Kohta se muuttaa pois kotoo.

Tänään kaivoin ne esiin loputkin vain todetakseni, että tässähän joutuu vaatekaupoille.

Kuvissa ihanat Brysselin-tuliaiset.

Näillä kahdella on aina jotain keskustelua tutista, että kenelle se oikeesti kuuluu.

Ostoksilla netissä

Just kun pääsin Pudonneissa omenoissa kommenteissa mainostamaan, että mitään en osta uutena.. Paitsi alennuksella. Ja olihan nääkin alennuksessa kun Anringon kautta sai PikkuMineasta 15 % alennusta tässä taannoin.

Mutta 35 euroa potkupuvusta olkoonkin alennettu? Olen seonnut! :D

Sitäpaitsi tämä potkari näyttää mun silmään ihan yökkäriltä. Ehkä lahjaksi jollekin kevään ja kesän mittaan syntyvistä pienistä tytöistä jos ei istu Wilsonille. Kai tää Phister & Philina on niinko joku hienokin merkki (olevinaan), vaikken brändille mitään virallista kotisivua löytänyt. 

Sen sijaan tää tuttinartsa oli erinomainen ostos. Kätevä, katseen kestävä ja Wilson tykkää sitä imutella.

 Pikku Mineasta voisin tilata toistekin jotain. Tuotteet kolahtivat postiluukustani parissa päivässä ja mukana tulleeseen kuittiin oli käsin riipustettu kiitokset hymiön kera. Ilahdutti.

Villamyssy

Keskeneräisten käsitöiden pinosta alkaa nousta esiin jotain valmistakin. Myssyn malli on Dropsin.

Oi olen niin iloinen!

Wilson goisas omassa sängyssään seitsemän ja puoli tuntia putkeen. On se nukkunut tuollaisen pätkän pari kertaa aiemminkin, mutta mäpä en. Ja nyt nukuin!

Herätys oli sit vähän aikaisin, mutta mitä sitten? 5.50 on jo ihan valoisaakin.

Hakaniemi

Kuvassa näkymä mun kaverin olkkarin ikkunasta talon ylimmästä kerroksesta. Olisin voinut tuijottaa Hakaniemen torin vilinää koko vierailun ajan, mutta tuli pimeetä. Ensi kerralla menen aikaisemmin (ja otan kiikarit mukaan).

Miten mahtava asuinpaikka, ihana ihana Hakaniemen halli ihan vieressä!

Univajetta

Nukkuminen on minulle niin kovin vaikeaa.
Muistan edelleen erittäin hyvin sen ensimmäisen kerran, kun äänet alkoivat unenpuutteesta johtuen kuulumaan kaukaa. Siitä on kesäkuussa yhdeksän vuotta, paikka Lappeenranta-Viipuri ja tilaisuus mummin 80-vuotissynttärit, joita vietettiin sukubussimatkalla Viipurissa. Samana päivänä juhlistettiin myös pienen serkkuni 18-vuotissynttäreitä.

Tultiin Lappeenrantaan Viipuriin lähtöä edeltäneenä iltana, aika myöhään. Maistettiin sedän kanssa vähän viskiä, mutta ei riekuttu liian myöhään, juteltiin siitä kun en ollut moneen yöhön nukkunut. Bussi taisi startata seitsemältä, mä heräsin vähän ennen viittä ja tuijotin kattoikkunaa siihen saakka, että herätyskello soi.
Venäjän puolella setä tarjosi plöröt, en muista huolinko, mutta kahvi kelpasi. Ajattelin, että ilman kahvia ehkä kuolen.

Voi olla, että kärsin unettomuudesta jo ennen tätä yhdeksän vuoden takaista kesää, mutta sen jälkeen olen ollut kipeän tietoinen, että vuoden valoisimpaan aikaan en nuku, uni tulee illalla, mutta herään aamuyöllä, enkä nuku enää. Monta vuotta meni tajutessa, että myöskään vuoden pimeimpään aikaan ei uni tule, tai tulee, muttei pysy. Vuoden pimeimmän ja valoisimman kuukauden väliin mahtuu monta vaihtelevasti nukuttua kuukautta, enempi on vaihdellut sinne huonon suuntaan.

Tuoreelta äidiltä kuuluu kysyä, että mites yövalvomiset. Näistä kuuluista valvojaisista olin kuullut kavereilta monasti, kuinka kauheeta se on ja voi kestää monta vuotta ennen kuin saa kunnolla nukuttua. Etukäteen pelotti, kun on muutenkin tätä univelkaa ehtinyt kertyä, mutta lohduttauduin, että enhän mä nuku muutenkaan. Kyselyihin olen aina vastanut totuuden mukaisesti, että hyvinhän me nukutaan ja miettinyt samalla mielessäni, että koska se infernaalinen valvominen oikein alkaa.  Yksi kaunis päivä tajusin, että mun yövalvomiset alkoivat tuolloin yhdeksän vuotta sitten.

Ymmärtääkö monikaan miten luksusta se on kun herää yöllä kaksi kertaa imettämään, mutta nukkuu ne imetysten välit? Siis herää vain kaksi kertaa, mutta muuten nukkuu ihan kokonaan, ei valvo yhtään.

Tämän kaiken ajatteleminen tekee minut hieman surulliseksi.

Nukkuminen ja nukkumattomuus muodostunevat tämän blogin yleisimmiksi aiheiksi, siksipä muokkasin myös blogin kuvausta.

Ilmoja pitelee

Kun juoksemaan ryhtyy, on pingottava säässä kuin säässä. Muuten löytyy aina ilmastollinen tekosyy maata kotona sohvalla ennemmin. Ja jottei lenkkipolulla niin kyrsisi, niin pitää vaan olla välittämättä. Lätäkköjä ei väistellä vaan suoriudutaan määrätietoisesti eteen päin. Jos nyt ihan valtava helposti kierrettävissä oleva järvi osuu eteen, niin voihan sitä yrittää väistää.

Tuorinniemi 16.3.2012 klo 17.40

Tuulta, pakkasta, aurinkoa ja sadetta kaikissa muodoissansa torjun Vitaliksella. Tuote ei estä paleltumia eikä aurinkonpolttamia, mutta ehkäisee tehokkaasti kaikenlaisia ikäviä tuntemuksia naamassa. Ja tuoksuu niin ihanasti lapsuudelta!

Näin keväällä joka paikka on täynnä lumien sulamisen sivutuotetta, sitä ihteensä. Koiranpaskakasoista on pakko välittää. Siksipä ylväästä juoksuasennosta, jossa keskivartalon tuki on täydellinen, kädet rytmittävät juoksua ja jalat jouduttavat kuin siivet, on ihan turha edes haaveilla. Meno näyttää enempi tältä:

Viikkoja

Mä muistin raskausviikot olisko ollut 16. viikkoon saakka. Sen jälkeen kehitin jonkun muistisäännön, mutten muistanut sittenkään. Olin kuulemma omituinen, varsinkin ensisynnyttäjäksi.

Wilsonin ensimmäiset viikot muistin hyvin, ei epäilystäkään montako viikkoa se milloinkin oli. Enää ei mitään hajua. Eikö riitä, että tiedän monta vuotta se on ja muistan syntymäpäivän?