En voi edes kuvitella miltä oman lapsensa hautaaminen mahtaa kaikessa kauheudessaan tuntua, mutta osaan kertoa, että sen katseleminen on myöskin kauheaa.
Viimeisten vuosien aikana faijan puolen suku on nyt kolmasti kokoontunut Lappeenrannan Lepolan kappeliin saattelemaan ensin pappaa, sitten mummia ja eilen serkkuani. Papan ja mummin hautajaiset olivat oikeastaan aika iloisia juhlia, loppuaan kohden jopa hilpeitä, niin kuin usein hyvin vanhojen ihmisten hautajaiset ovat.
Papan hautajaisista on kuvia, joissa minä ja yksi serkuistani hymyilemme iloisesti, kummallakin leiskuvan punainen tukka. Kuvista tulee hyvä mieli. Papalla oli sotilashautajaiset, pitkät ja komeat, kunnianlaukaukset ja kaikki. Kappelin jälkeen kokoonnuttiin Majurskaan, illalla sukulaisiin juomaan viskiä, papan lempidrinksua. Naurettiin tosi paljon, laulettiinkin.
Mummin hautajaisista päällimmäisenä ovat jääneet mieleen kohtutulehdus, 39 asteen kuume ja se, että Wilson lakkasi nukahtamasta ilman kommervenkkejä. Wilson oli viiden viikon ikäinen. Tilaisuus kappelissa oli lämmin, serkku piti kauniin puheen, joka naurattikin. Kappelin jälkeen kokoonnuttiin Upseerikerholle, illalla sukulaisiin juomaan konjakkia, mummin lempidrinksua. Naurettiin tosi paljon.
Eilen kappelissa oli todellinen hyvästien tunnelma, tätini ja setäni hiljaa hytkyviä hartioita katsellessa huutoitkun pidättäminen kävi työstä. Kappelin jälkeen kilistettiin kuoharilla, serkkuni lempidrinksulla. Serkku piti kauniin puheen, itkettiin taas. Miten paha mieli voi toisten ihmisten puolesta ollakaan!
Siellä sukulaisten keskellä, kun puhuttiin toisista välittämisestä ja elämän pienistä iloista nauttimisesta ja siitä miten ne oikeasti ovatkin suuria iloja, mietin, että taitaapi olla hyvä hetki vähän sheikata mun tärkeiden pallojen purnukkaa. Kutsuin jo itsemme karjalanpaistille, siitä on hyvä aloittaa.
Otan osaa! Paljon voimia teille kaikille ja tädillesi ja sedällesi eritoten.
VastaaPoistaHalaus <3
VastaaPoista