Pages

Slider

Lempilelu

lauantai 7. heinäkuuta 2012

On Brioa, Franck&Fischeriä, Little Jellycattiä, Sophieta, Diinglisaria ja Habaa, mutta lapsen lempilelu on keppi, jonka päästä roikkuu kuminauhassa valkoinen hiiri. Kissanlelu siis.


Takapuoli kuriin kahdessa viikossa

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kokeileminen ei maksa mitään ja jos senttejä tosiaan häviää muka kahdessa viikossa ja yhteensä kymmenessä treenissä niin oi auvoa!
Treeniä varten tarvitaan vain joogamatto ja seinä. Kumpikin löytyy. Tosin sopivaa seinätilaa löytyy vain työhuoneen oviaukon kohdalla käytävässä, mutta tässä mitään maisemia kaivatakaan. Liikkeet ovat helppoja, tällä ekalla treenikerralla ei tuntunut oikein missään, ei tarttenu juuri ponnistella. En uskaltanut kokeilla rankempia versioita liikkeistä, sillä mä niin arvaan, että nää on just niitä kun huomenillalla sattuu sellaisiin lihaksiin, joiden olemassaolosta ei tiennyt mitään eikä pääse enää sohvasta ylös.
Palaan kahden viikon kuluttua raportin kanssa.

Laatikollinen aarteita

Viimeksi kun vierailtiin Wilsonin kanssa isoäitilässä, ojensi mun äiti mulle pienen aikoinaan laseja sisältäneen pursuilevan pahvilaatikon. Laatikosta paljastui mun lapsuudenaarteita, mikä ihana yllätys!
Aarrelaatikkoon oli säilötty kilpikonnakylpylelu, ihan varmasti yhtä vanha kuin minäkin, Hello Kitty -lompakko, Hello Kitty -kello (toivottavasti toimii vielä kun vaihdan patterit, muistan kuinka tärkeenä mä aina avasin tuon kannen ajan tarkistaakseni), rannekoruja (vähänkö hipsterit noi aurinkolasikorut), kaksi pientä kehystä (toisessa on mun vauvakuva, toiseen laitan Wilsonin kuvan), lapsuuden suuri sankari Ressu, minipyykkipoikia, ja vielä toinen pahvilaatikko täynnä pinnejä ja pampuloita 30 vuoden takaa!
Minipyykkipojille mulla olis kyllä käyttöä ja kehykset olisi somat jossain esillä, mutta päätinkin säilöä kaiken Tigerista hankkimaani söpöön pahvisalkkuun. Muistan kuinka siistiä oli kun sai katsoa joskus äitin kiiltokuvia ja nykyään saan saman fiiliksen kun tongin äitin askartelutarvikelaatikoilla. Olkoon tämä salkku samanlainen kokemus Wilsonille, pieni aarrelaatikko, joka silloin tällöin otetaan esiin ja jutellaan miten äiti eli lapsena. Ajassa, jota tuo pieni ihminen tuskin tulee koskaan käsittämään. Ihan samalla tavalla kun meidän on vaikeaa käsittää omien vanhempiemme lapsuuden erilaisuutta.
Jouluaiheinen pinnilaatikko ei mahtunut salkkuun, mutten raaskinut luopua siitäkään. Taitoin sen vain auki ja pistin salkun pohjalle.





Valmiina unikouluun

torstai 5. heinäkuuta 2012

Tänään se alkais, mutta mä en ole valmis ollenkaan. En ole lukenut mitään opuksia, en googlannut, enkä kasvattanut järkkymätöntä itsevarmuutta. Viis niistä opeista ja metodeista, mutta tämän itseluottamuksen kanssa on vähän epävarma olo. Ei hyvä.
Tämä vaikuttaa just siltä projektilta, joka vaatii todellista mielenlujuutta, voitontahtoa ja varmuutta. Mulla ei ole mitään noista, henkinen valmistautuminen on ollut todella huonoa. Ja väsymys jo valmiiksi karmaiseva. Ja haluaisin vauvan viereeni nukkumaan kun sen isä on reissussa. Mut se ei kai käy.
Onneksi yöhön on vielä monta tuntia.


Jolie - Organic Health & Beaty

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Luin taannoin Chicling-blogista luonnonmukaista ja luonnollista kosmetiikkaa myyvästä uudesta nettikaupasta, Joliesta.
Sykähdyin kaupasta erityisesti, koska naiset kaupan takana toteuttavat unelmaansa. Mikään ei ehkä ole niin kannatettavaa kuin unelmien toteuttaminen, joten pistin tilausta heti kun vain pystyin. Ihan jo siksi, että minullakin on unelmia, joiden toivon herättävän innostusta myös ympärilläni toteutuessaan. Hyvä kiertämään tai jotain.
Tilasin parit rasvat, saippuat ja meikinpuhdistusaineet sekä Wilsonille hammastahnan torstaina ennen juhannusta ja maanantaina sain jo postista viestin, että paketti on noudettavissa. Paketti sisälsi täytteenä/pehmukkeena erehdyttävästi maissinaksun näköisiä putinoita, jotka meilitiedustelun erittäin nopeassa vastauksessa osoittautuivat biohajoaviksi miksilie. Erinomaisia imukkeita biojätteen pohjalle! :)
Olen korkannut vasta jalkavoiteen ja saippuan ja olen erittäin tyytyväinen tuotteisiinkin. Olen siis iloinen, että jonkun unelma on toteutunut ja pistän tilausta sisään varmasti jatkossakin.


Garden Party

torstai 28. kesäkuuta 2012

Vielä ehtii Garden Partyyn Hietsuun!
Mä olin eilen, kävin alkuillasta moikkaamassa työkavereita ja räpsimässä alueesta kuvia ja sitten illemmalla vielä kuuntelemassa kaverin kanssa Kentiä ja siemaisemassa muutaman juoman.
Tapahtuma-alueella oli tosi somaa kun kaikki oli niin nätisti laitettu ja miljöö ihanan vihreä. Märkäähän siellä oli eli jos intoutuu perjantaina pikkasen festaroimaan, niin suosittelen välttämään perinteiset rimpsavirheet ja sonnustautumaan reippaasti kumisaappaisiin, muun festariasunhan voi valita kumppareiden mukaan sit.
Itse vietän viikonlopun duunihommissa Tuska Festivalilla, täälläkin on mukavaa, tännekin saa tulla!






Iltahulinoista päivähulinoihin

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Wilsonia oli vielä pari viikkoa sitten todella vaikeaa saada iltaisin nukkumaan, siinähän vierähti helposti kolmekin tuntia ennen kuin yliväsynyt vauva vihdoin simahti. Sit alettiin rytmittää päivää ja erityisesti iltarutiineihin alettiin kiinnittää huomiota ja toistaa orjallisesti samaa kaavaa joka ilta. Iltapelleilylle pistettiin stoppi, puuron jälkeen petiin, iltasatu, pää tyynyyn ja silmät kiinni ja makkarista ja sängystä ei poistuta vaikka taivas putoaisi. Ekana iltana meni puoli tuntia, seuraavan 20 minuuttia ja nyt noin kymmenessä minuutissa minityyppi nukahtaa omaan sänkyynsä ja itte ei tartte kuin se satu lukea ja lopun aikaa pelata iPadilla. Enempää en kaipaa enkä vaadi, ehkä kokeillaan huoneeseen yksin jäämistä ehkä ei, sen oppii myöhemminkin.
Mutta tätä en osannut aavistaa, nyt me ei saada sitä enää nukahtamaan päiväunille! Aamupäivällä ehkä joo, mutta iltapäivällä, kun täydellisessä maailmassa pitäisi nukkua ainakin yli tunti, niin se ei nuku ollenkaan. Paitsi tietenkin just kun saat illallisen pöytään ne se kuorsaa olkkarin lattialla otsa tamburiinilla.
Eikä nyt edes mennä siihen kuinka monta kertaa Wilson herää yön aikana. Tai kuinka monta tuntia mä yössä nukun. 
Jollain joku vinkki pliis?


Sade kastelee

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tää karmea totuus lävähti kirjaimellisesti päin mun näköä joskus tammikuussa kun lähdin kärräämään Wilsonia metroasemalle sankassa räntäsateessa. Mulle ei tullut yllätyksenä, että vauva saattaa herätä todella monta kertaa yön aikana, mutta tämä sadeasia pääs yllättämään.
Mulla oli ennen aina sateenvarjo mukana, mikäli pienikin sateen riski leijui ilmassa. Ja kyllä, myös lumisateella sateenvarjo on eri kätevä. Mut lyki nyt noita kärryjä ja roiku samalla sateenvarjossa, varsinkin jos tuulee.

Tänään satoi, ei onneksi tuullut. Matkalla metroasemalle koitin miettiä hapekasta ilmaa ja kiittävää luontoa. Mut sithän mä muistin, että mun uudet ripset eivät leviä pitkin naamaa missään kosteudessa, nahkatakki ei kastu läpi ja mulla on todella hienot melkein uudet kumisaappaat ja vaunujen sadesuojakaan ei ole tylsin mahdollinen! Heti helpotti.


























Metroasemalla vastaan tuli CoffeeBoy, täydellinen ajoitus kuumaa juomaa vaativassa säässä. Luomukahvi kaksi euroa, korttikin käy, mainio palvelu. Miten en ole tähän aikaisemmin törmännyt vaikka melkein joka päivä metrolla menen?

Paluumatkalla ei enää satanut ja luonto oli kieltämättä kaunis ja ilma koleen hapekas.



Uiminen on kivaa veden lämpötilasta riippumatta

Kuulin bussissa pienen tytön kertovan äidilleen uimisen iloista:
"Lämpimässä vedessä uiminen on kaikista kivointa. Kylmässä vedessä uiminen ei ole yhtään niin kivaa."
Mutta ilmeisesti kivaa kuitenkin. 
 Ollapa lapsi. Tai löytäispä itsestään sen lapsekkaan vaihteen, jolloin asiat on kivoja eikä olosuhteet.


Blogger Template created by Photographic Elements