Unikoulu: toteutus ja tulos

Taannoinen unikouluahdistus on kääntynyt hienoiseksi voitoksi eikä öitäkään kulunut kuin kolme. Tai oikeastaan kaksi, mutta mä en oikein nukkunut vielä kolmantenakaan.

Unikouluttamisen tarkoitus oli lopettaa yöllinen tissillä hengailu, yösyötöt siis. Viime aikoina herätys on koittanut 1-3 tunnin välein aamua kohti kiihtyvällä tahdilla, aamuyöstä jopa vajaan tunnin välein.

Pikkasen siinä ennen aloitusyötä jaksoin netistä etsiskellä ohjetta ja hengen vahvistusta, mutta lähinnä samaa tassuttelua toitottaa joka tuutti. Ja rutiinien tärkeyttä, mutta nehän meillä on hallussa paremmin kuin edes pitäis. Tassutellen siis. Tein myös tärkeän taktisen valinnan pysyä itse hereillä shown alkuun saakka, olisko ollut kauheinta herätä sikiunesta tassutuspuuhiin.

Laitoin Wilsonin nukkumaan kaheksan jälkeen omaan sänkyynsä, jonne olemme sen ikään kuin unikoulua alustaen opettaneet nukahtamaan.

Kaksi ensimmäistä herätystä 21.30 ja 23.30 hoituivat tutilla ja takaisin makuulle asettamisella. Aiemmassa elämässä mä olisin varmaan jo imettänyt tuolla toisella herätyksellä ja käynyt samalla itse nukkumaan, ehkä ottanut Wilsonin viereeni. Pikkasen siinä jännittikin ja tekemistäkin oli, joten pysyin kuitenkin vielä jalkeilla.

Klo 01 siirryin sänkyyn ja jäin kuuntelemaan levottomasti liikehtivää lasta. 01.15 se heräs ja alkoi saman tien itkeä. Sylitin, silitin ja tassutin aina 01.50 saakka, jolloin totesin, että nyt katkee selkä. Sitä paitsi Wilson oli jo niin raivoissaankin, että työnsi vain mun kättä pois, hakkasi sylissä olkapäätä ja heitti tuttia seinään. Se kirkui niin kovaa, että mun piti naapureiden säästämiseksi sulkea ikkunat.

Otin iPadin esiin ja istuin pinnasängyn viereen pelaamaan. Sanoisin, että kaikki vauvat rakastavat Ipadia, eikä Wilson ole minkäänlainen poikkeus. Se asettui kontilleen katsomaan peliä ja rauhoittui siihen. Jätin sen ihan totaalisen rauhaan huomattuani, että jos katson siihen, se alkaa itkeä. Annoin konttailla pitkin sänkyä, istua ja seistä. Välillä vain ojensin tuttia takaisin sängyn puolelle.

Pelaaminen on mukavasti aikaa vievää hommaa, joten pian kello olikin jo kolme ja Wilson vihdoin ja viimein täydessä unessa.

Pääsin nukkumaan minäkin. 6.20 oli seuraava herätys, imetin ja jatkettiin unia kahdeksaan saakka.

Toisena yönä oli jo huomattavasti helpompaa. Wilson kyllä heräsi monta kertaa, mutta rauhoittui heti tutilla. Olin kärppänä ja skarppina enkä antanut havahtumisen mennä kertaakaan itkun puolelle. 05 imetin ja taas nukuttiin vielä pari tuntia.

Kolmantena yönä en noussut itse kertaakaan. Älysin vihdoin laittaa Liinan ohjeesta tutin narulla yökkäriin kiinni. Heräsin kyllä itsekin joka kerta Wilsonin havahtuessa ja yhden aikaan osui taas hieman pidempi hereilläolopätkä, taisi lapsi nousta seisomaankin, mutta koska itku ei alkanut, niin en kokenut tarvetta nousta ylös. 06 imetin ja jatkettiin unia puoli kahdeksaan.

Netistä opiskelin, että jos tuosta viimeisestäkin syötöstä haluaa eroon, niin paras tapa on nousta ylös. Lapsi on silloin kuitenkin jo aika hereillä ja varsinkin vielä tämän ikäisenä (7kk) varmasti myös nälkäinen.

Mutta en helvetissä jaksa nousta. Viikojen valvominen takana (ei tosin läheskään kokonaan Wilsonin takia) ja lapsen kanssa yksin kotona useamman päivän. Ehtii tuota myöhemminkin. Tavoite on kuitenkin nyt saavutettu.

Öitä.