Pages

Slider

Oksennuspakkaus

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Koska inhorealismi on kivaa ja kiviäkin toki kiinnostaa, niin kerrottakoon, että lapseni on oksentanut eilen ensimmäistä kertaa 13-kuukautisessa elämässään! (Puklas se joskus vauvana, mutta sitä ei lasketa.) Tämä vähemmä iloinen sattumus tapahtui automatkalla Helsingistä Turkuun, noin 300 metriä ennen Turun moottoritien alkua.
Taidokkaasti oli lapsi tähdännyt hupparinsa sisään ja tästä päästäänkin varsinaiseen asiaan. Mua aina naurattaa ne äidit, jotka varautuvat joka reissulla kaikkeen mahdolliseen. Mentiin lähikauppaan tai ulkomaille, niin mukana on valtava hoitolaukku ja lisänyssykät täynnä tavaroita, joita en osaa luetella, koska minulla ei ole aavistustakaan mitä ne voisivat olla. Meillä on mukana vaippa ja mahdollisesti juomapullo jos ollaan muistettu ottaa se mukaan. Oksennusta pursuvan hupparinrintamuksen äärellä toivoin olevani yksi noista hysteerisistä äideistä, joiden hoitolaukusta ihan varmasti löytyy oksennuspakkaus, pieni pussukka, jossa on kosteuspyyhkeitä, käsidesiä ja vaihtobody ja varmaan jotain muuta tarpeellista, jota en nyt vajavaisuudessani osaa kuvitella.
Jos joku osaa kertoa mitä kaikkea olisi oikeasti hyvä olla mukana tai mitä niistä treenikassinkokoisista säkeistä löytyy, niin erittäin suurella mielenkiinnolla imisin tämän tiedon itseeni.
Enimmät yrjöt kaavittiin nenäliinaan, matkaa jatkettiin parasta toivoen ja Turussa rynnättiin suoraan autosta lastenvaateliikkeeseen.

3 kommenttia

  1. Voi ei! :D Kosteuspyyhkeet, pieni pyyhe, muovipussi ja vaihtovaatteet. Ne on meillä aina mukana, ei sentään ulkoillessa, mutta aina kun autolla johonkin poistutaan. Joskus on tosin hyvä tarkistaa että vaihtovaatteet vielä sopii päälle, ettei käy niinkun pojalleni jonka hoitokassissa oli vaihtovaatteet kokoa 74...Mutta se on eritarina se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se autoon pakattava jotain vastaisuuden varalle. Lapsen mahalaukun siältö, kaksi nenäliinaa ja 200 kilometriä lämmitetyssä autossa. Voin sanoa että kahdessa tunnissa ei siihen hajuun vaan totu.. :D Ja jotain leluja vois ottaa ensi kerralla kun pidemmälle mennään. Nyt jouduin uhraamaan lompakkoni ja sehän kelpaa vain jos kortit ovat paikallaan.

      Poista
  2. Mua kävi jossain vaiheessa ärsyttämään suunnattomasti, että MUN käsilaukku oli täynnä vaippoja, lentokoneita, lastenkirjoja, likaisia lusikoita yms ja sitten siellä oli mun lompakko ja kännykkä, vaikkei lasta olisi ollut maillahalmeilla.

    Kokosin siis pussukan: vaippoja 2-3, pieni paketti kosteuspyyhkeitä, nenäliinapaketti, lusikka tai kaksi, ruokalappu, kirja, rusinapaketti ja mehukatin imeskeltävä sose. Nämä oli pakattu kompaktiin pussukkaan, joka oli helppo vaihtaa laukusta toiseen.

    Sitten hävitin sen loistopakkauksen ja olen alkupisteessä.

    Varavaatteisiin olen suhtautunut vähän sillä tapaa, että jos vahinko sattuu, niin kaupungilta löytyy. Toki jos lähdetään kylään tms otetaan paita ja housut mukaan. Pääkaupunkiseudulla vierailtaessa vaatevarasto on ulkoistettu siskon/isovanhempien kaappiin.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements