Pages

Slider

Koskaan en valita

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Raskausvaivoista ei sovi valittaa ellei sikiö tai oma oma terveys ole vakavasti vaakalaudalla. Ymmärrän ja hyväksyn, ketä kiinnostaa venyvä vatsanahka, paine rakossa, peräpukamat ja turvotus, ei niin ketään. Siksipä kun minulta kysytään miten olen voinut, niin kerron vointini olevan mitä mainioin. Tai vähintäänkin, että normaali. Kaikki edelläkin kuvatut raskauden ilot ovat nimittäin normaaleja riippumatta siitä minkälaiseen vointiin ne johtavatkaan.
Neuvolassa kitisen joka vaivaa sydämeni kyllyydestä. Ja täällä. Voin kertoa, että raskaus ei ole mieliolotilani. Elän raskauden muka ihanan ja seesteisen keskikolmanneksen viimeisiä viikkoja. En tunne itseäni kauniiksi, en rakasta pyöristyvää vatsaani ja minuun sattuu aivan saatanasti. Yöni kuluvat vaivalloisesti kylkeä kääntäessä järkyttävissä lonkkakivuissa. Päivästä riippuen lonkkia vihloo myös päivisin ja yhä enenevässä määrin alaselkääni särkee myös. Joinain päivinä en uskalla kumartua etten jää kumaraan ikiajoiksi. Kiitos alaselän, näytän nyt jo vaappuvalta valaalta, mitä enemmän yritän kävellä kivusta huolimatta normaalisti sitä enemmän vaapun. Liitoskivut, nämä on niitä. Ja tätä riemua on edessä vielä yli kolme kuukautta. Helpotusta tuskin on tulossa ennen synnytystä. Päin vastoin, sitä ennen ehdin valitta lukematonta määrää erilaista uutta kremppaa kropassa. Veikkaan, että ei mene kauaakaan kun kukaan ei enää uskalla kysellä vointiani. :D
No on tässä jotain hyvääkin. Tukka kasvaa ja paksunee kohisemalla, ulkonäön kanssa on helppo olla sinut, vaatekriisejä on vähän kun kaikki näyttää päällä samalta, vilkas sikiö tuottaa paljon iloa, sillä sen jokainen liike ilahduttaa.


Tiistai

tiistai 26. helmikuuta 2013

Ensimmäinen kirkumisen saattelema heittäytyminen kaupan lattialle, check!
Ne viinirypäleet, jotka minä laitoin ostoskoriin olivat tietenkin aivan vääriä. Note to self: istuta lapsi aina ostoskärryyn, älä kuvittelekaan, että pienetkään ostokset onnistuvat ostoskorin ja sinkoilevan yksivuotiaan kanssa. Tai onnistuu jos tykkää kovin hikoilla.

Tämä on muuten se hetki kun pitäisi tyhjätä astianpesukone ja latoa uudet sisään, kerätä lelut koreihin, viikata pyykit, pestä kissanyrjöt pöydältä ja siirtää valokuvat kamerasta koneelle. Minä makaan nyt tässä sohvalla ja syön niitä viinirypäleitä.

Mittatilausrätit

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pysyn hyväksi havaitulla ja erinomaisen tuottoisalla aina oikein-linjalla. Serkkuni tilasi muutaman tiskirätin, mielestäni paras neulos niihin on nimenomaan aina oikein. Olen kokeillut erilaista kuviointia ja neulosta, mutta tätä ei ylitä mikään, tekstuuri on likaa hyvin irroittava ja lopputuote valmistuu yhden Voice of Finland -jakson aikana, jääkaapillakin kerkiää käymään.
Lankana käytin Dropsin Parisia, jota löytyy vauvanpeittojen jäljiltä useampi kerä. Räteistä tulee aika paksuja, mutta testasin niiden toimivuuden käytännössä enkä keksinyt moitittavaa. Perinteinen rättimateriaali bambu ei mielestäni ole tarpeeksi kestävä, neulotussa rätissähän parasta on, että se kestää ehjänä todella pitkään.



Rättejä vastaan sain kaksi tuoretta serkkuni juurelle leipomaa ihanaa leipää! Tällaista vaihtotaloutta totettaisi mieluusti useamminkin. Olen joskus harkinnut liittyväni Stadin aikapankkiin ja tarjoavani silityspalvelua. Kertyneillä toveilla voisin hommata jonkun pesemään kylppärin kaakelit tai imuroimaan kirjahyllyn.


Sininen totuus

Pyysin Wilsonia näyttämään kylpykirjasta missä on apina. Lapsi osoitti elefanttia ja sanoi äiti. Eikä raskausviikkojakaan ole vielä kasassa kuin kaksikymmentä jotain. Että kiitti.

Pipo ja lapaset

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kestohaaveilen kirjoneuleista, itseni tekemistä. Pelkäänpä vaan, että kovin kummoiseen norjalaiskuosiin ja yli kahden langan kuljetukseen ei kärsivällisyys riitä. Eikä just nyt taidotkaan, mutta oikeastaan kaiken voi opetella. Aloitin siis pienimuotoisemmin eli pipolla ja lapasilla. Plussina paksu lanka, helppo kuviointi, johon ei ohjetta tarvittu sekä suljettu neule eli ei nurjia kierroksia.

Langat ovat ylijäämää Karismaa kastepisarapeitosta. Langat on ostettu Menitasta, jossa olisi kahden kuukauden vaihto-oikeus, mutta Wilson söi keristä vyötteet. Pipomalli on jokseenkin sama kuin Wilsonin viime kevättalven pipo.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Kyllä näillä kelpaa keväthangilla käppäillä (eli loskapaskassa Hämeentiellä, jossa suurimman osan päivittäisistä ulkoiluistani työmatkan muodossa suoritan).


Muiden hyvät uutiset = parhaat uutiset

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ystävältä maanantaina kuultu hyvä uutinen pistää vieläkin hymyilyttämään, kyllä muiden huippu-uutiset vaan on ne parhaat uutiset!

Parhautta on myös postikortit. Niitä pitää lähettää enemmän. Sain vuoden ensimmäisen kortin postissa tänään ja voin sanoa että kyllä ilahdutti!

Uusi kamera ja muuta kivaa

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Oi olen niin onnellinen! Sain vihdoin eilen ostettua uuden kameran. Kotiutin Rajalan alesta Nikon D90:n ja valovoimaisen linssin. Ihan perus harrastelijajärkkäri, mutta upouusi ja hieno ja minun ikioma. Vaatii taas uutta harjoittelua, mutta mikäs sen mukavampaa. Jollekin kurssille vois mennä ja mikäli oikein tulkitsin kamerapakkauksen mukana tulleita miljaardeja lippusia ja lappusia niin pääsen yhdelle Nikonin järkkäämälle opintoasialle ilmaiseksi.
(Vanha  (D70S) on muuten myynnissä huokeaan hintaan tuliterän linssin (Nikkor 18-55mm kit) kanssa. Edelleen eri kelpo aloittelijan kamera vaikka valokuvauksesta tosissaan kiinnostuneelle lapselle, hyvin pidetty ja vuosi sitten puhdistettu ja huollettu.)

Kivaa on myös helmikuu, vuoden toisiksi paskin kuukausi, mutta huomattavasti tammikuuta parempi. Tuntui, että tammikuu ei aio loppua ikinä. Töihin tuli toissa viikolla palaveripyyntö viikolle 5, ajattelin meilin matkanneen jossain viikkokaupalla, että johan se meni aikaa sitten, mutta sehän menee vasta tänään. Helmikuu on perinteisesti tuntunut lyhyeltä, toivottavasti tämä vuosi ei ole mikään poikkeus.

Kivaa on myös olla (omasta mielestään) rento äiti! Olin aika varma, että minusta tulee tolkuton sokeripoliisi, mutta ei tullutkaan. Lapsi saa syödä mitä haluaa. Eli jos muutkin syö pullaa niin kyllä Wilsonkin. Eilen meni browniet iltapalaksi, lapsi oli onnellinen. Kaikki olivat onnellisia, rocky road brownies voi tehdä vain onnelliseksi. Onneksi sitä on vielä jäljellä, Wilsonin mennessä päikkäreille otan sen esiin. Ja kameran käyttöoppaan. Ja villasukat.


Nom Nom Nom

lauantai 2. helmikuuta 2013

Ihanaa lauantaita. Ei mulla muuta.

Vauvanpeitto nro 3

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Suku senkun kasvaa ja peittoja syntyy lisää. Samanmoisia on jo valmistunut kaksi aikaisemmin sekä täällä esittelemätön Wilsonin peitto, prototyyppi. Aiemmat peitot löytyvät tästä ja tästä.
Ehdin jo päättää, etten tee näitä enää vaan vaihdan mallia, mutta hairahduin kuitenkin eilen ostamaan langat seuraavaan.
Lankaa en ole vaihtanut, tämäkin peitto on syntynyt Dropsin Parisista tällä kertaa neljällä eri värillä, kuudella kerällä + yhdellä virkattuun reunukseen.


Sisarusta pukkaa

tiistai 15. tammikuuta 2013

Sisarusta pukkaa, Wilsonille siis, kesäkuussa.
Toinen raskaus (tai no kolmas, mutta ekaa ei lasketa kun se kesti vain 10 vkoa) on jotenkin paljon kivempi kuin ensimmäinen. Ei sillä, että olisi oireiden puolesta helpompaa, eri raskaus eri ongelmat. Mutta muuten on mukavampaa, sitä kun ei ole niin täpinöissään koko ajan ja joka asiasta. Raskausviikoista ei hajuakaan, veikkaan 18+5 koska jossain vaiheessa viime viikkoa oli 18+2. :) Ei kiinnosta netistä ja neuvolan opuksista lukea sikiön kehitysvaiheita viikko viikolta, kyllä se siellä kasvaa. Ja potkii ihan perkuleesti. Voi niinku olla vaan.


Blogger Template created by Photographic Elements